Rahoitus on yritystoiminnan voiteluaine. Sen vaikutus ei aina näy päällepäin, mutta sen puute havaitaan nopeasti.
Pankkien ja usein ekonomistienkin näkemys on ollut se, että Suomessa ”kaikki hyvät ideat saavat rahoituksen”. Yritysten lattiatasolla asia nähdään monesti toisin: rahoitus on pullonkaula.
Helmikuun alussa julkaistiin Laboren ja Elinkeinoelämän tutkimuslaitoksen ETLA:n raportti Kansantalouden ja yritysten kasvuharppaus. Sen tekijät Mika Maliranta ja Petri Rouvinen kirjoittavat, että koronan jälkeisenä aikana Suomen yritysrahoituksen ympäristö on vaikeutunut selvästi.
Viime vuosikymmenen puolella Suomessa yritykset kohtasivat vähemmän rahoitusongelmia kuin Tanskassa tai Ruotsissa ja merkittävästi vähemmän kuin muussa Euroopassa. Mutta viimeisen neljän vuoden aikana tuuli on kääntynyt vastaiseksi.
Yritysten kokemat ongelmat ovat lisääntyneet ja olemme eurooppalaisessa joukossa ainoana menossa väärään suuntaan. Ruotsissa ja Tanskassa koetut ongelmat ovat vähentyneet ja kokemus rahoitusympäristöstä on jo parempi kuin Suomessa.
Joten mitäs nyt?
Suomen yritysrahoituksen järjestelmä on ollut suhteellisen hyvä, tutkijat sanovat, mutta siltikin jäljessä Ruotsia ja Yhdysvaltoja. Ikävä yksityiskohta on se, että Suomen ongelmat koskevat ennen kaikkea kasvun kannalta kriittistä joukkoa, nuoria ja innovaatiovetoisia yrityksiä.
Kasvun painopiste siirtyy nuorempiin yrityksiin, joiden menestys perustuu usein aineettomiin tekijöihin. Jos yrityksellä on osoittaa luoton vastineeksi reaalivakuus, luotonsaanti on helpompaa. Mutta silloin kun kohteena on ei kiinteä ja realisoitava omaisuus, rahoittajat helposti vetäytyvät.
Maliranta ja Rouvinen vaativat, että yritysrahoitus on nostettava yhteiskuntapolitiikan keskiöön. ”Kasvun kannalta on ratkaisevaa, että maassamme on aktiivisia ja riskejä kaihtamattomia omistajia, joilla on aito panos ja osaaminen pelissä,” he kirjoittavat. Ja siinä osuu tikka kymppiin.
Asian ydin on ilmaus ”aktiivinen”. Taitava oman pääoman ehtoinen omistaminen on osallistuvaa ja pitkäjänteistä.
ETLA:n viimesyksyisessä tutkimuksessa havaittiin, että pääomasijoittajien vaikutus yritysten kasvuun on näkyvä, jopa hätkähdyttävä: pääomasijoittajien kohdeyritykset kasvoivat keskimäärin 67 prosenttiyksikköä kovemmalla vauhdilla.
Tämä ei selity vain yrityksen käyttöön tulevalla rahalla, vaan hyvä omistaja haluaa tunnistaa toiminnan osaamis- ja resurssikapeikot. Keskeiset prosessit analysoidaan ja sen jälkeen moderni omistaja voi tuottaa paikalle asiantuntijat, jotka alkavat ohjata esimerkiksi IT:tä tai henkilöstöhallintoa uuteen asentoon.
Yhtä hopealuotia aktiivisten sijoittajien kasvattamiseen ei ole, mutta ihan tumput suorana ei päättäjien tarvitse istua.
Voisimme aluksi saattaa oman ja vieraan pääoman ehtoisen rahoituksen verotuksessa samalle viivalle, koska nykykäytäntö suosii velkarahoitusta. Samalla tulisi oikaista verotuksen mutkat kotimaisten pääomasijoitusrahastojen osalta, jotta yleishyödylliset säätiöt uskaltaisivat paremmin niihin mukaan ja sitä kautta kasvutalkoisiin.
Kun maan seuraavaa hallitusta kootaan ja kaikki taas kerran puhuvat kasvusta, olisiko tässä kaksi ensimmäistä askelta oikeaan suuntaan?
Matti Apunen