Elokuussa ilmestyi arvostetun amerikkalaisen MIT-yliopiston tutkimus, jonka mukaan 95 % investoinneista generatiiviseen tekoälyyn on tuottanut tulokseen pyöreän nollan. Samoihin aikoihin julkistettu Chat GPT:n versio 5 sai nuivan vastaanoton. Ja tekoälyagentit, jotka ratkaisevat annetun ongelman ja päättelevät itsekin, ovat olleet hankalampi juttu kuin ensin ajateltiin.
Sijoitusmarkkinoilla on jo ennusteltu AI-perustaisten osakesijoitusten laskua. Oliko tekoäly siis vain kupla, joka puhkeaa pian?
Ei.
Avustavassa työssä tekoäly on ottanut pysyvästi paikkansa. Osaamisjanan toisessa päässä tekoälyn kehittäjät käyttävät laajalti AI-työkaluja. Tekoälygentit ovat tulleet markkinoille melko hiljattain. Ja ChatGPT 5:n kohdalla olennaista on tarjota sille oikean kokoisia tehtäviä. Tekoäly on kuin mikä tahansa työkone: käyttäjällä pitää olla realistinen käsitys koneen kapasiteetista.
Tuoreessa Harvard Business Review’n artikkelissa tutkijat Nathan Furr ja Andrew Shipilov huomauttavat, että MIT:n kohuttua raporttia on luettu huolimattomasti. Näyttää siltä, että tekoälykokeiluja on tehty paljon kokeilun riemusta, toiveikkaasti ja ilman tarkkaa fokusta.
Mikä siis avuksi?
Suomalaisissa yrityksissä tekoälyyn suhtaudutaan kokemukseni perusteella kahtalaisesti. Osa uskoo, että kyseessä on hopealuoti, joka ratkaisee tuottavuusongelmat sillä aikaa, kun johto käy kahvilla. Toisaalla käyttöönottoa arastellaan, koska se vaatii opettelua ja sitä, että teknologia siirretään konehuoneesta keskelle johtoryhmän strategiapöytää.
Tekoälypalveluita myyviä yrityksiä on jonoksi asti, mutta niiden todellisesta pätevyydestä on vaikea sanoa etukäteen.
Professori Pekka Abrahamsson johtaa Tampereen yliopiston tekoälyn tutkimusyksikköä, GPT-Labia. Se on tarjonnut yrityksille toista tietä – mahdollisuutta ”adoptoida tutkija”.
Tämä tekoälyn kesäkissa on läsnä yrityksen arjessa, yleensä 4-6 viikkoa ja suuren osan tästä fyysisesti. Sinä aikana hän tutustuu tuotantoon, kyselee, kuuntelee ja analysoi liiketoimintaa. Samalla voidaan tehdä kokeiluja oikeilla aineistoilla.
Lopputuloksena yrityksellä on parempi käsitys tekoälyn mahdollisuuksista ja tietoa markkinoilla valmiina olevista ratkaisuista. Yritys näkee polun eteenpäin, jolloin se voi hakea määriteltyyn ongelmaan jatkokehittäjän markkinoilta. Toiveikas roiskiminen loppuu.
Isossa kuvassa suomalaisen tekoälykehityksen suuri ongelma on uskomattoman pieni. Jos eturivin tutkijoilla ei ole rajatonta pääsyä prosessorikapasiteettiin, häviämme kansainvälisen kilpailun huippuosaajista.
Palkkauksen kuilut ovat vielä jotenkin ylitettävissä, mutta jos huippututkija joutuu käyttämään aikaansa taisteluun datanmurskauskapasiteetista eli pihtaamaan billing unitseja – jotka ovat siis leipäkorttien IT-versio – Suomi katoaa hänen kartaltaan.
Ruotsissa polkaistiin pystyyn Wallenbergin suvun säätiörahan tuella mittava tekoälyhanke nimeltä WASP. Ruotsalaisten mukaan tavoitteena on tuottaa Ruotsiin uusi alan tohtori joka päivä. Melko selkeä maali, joka kertoo samalla kunnianhimon asteen.
Minua häiritsee tämä ruotsalaisten tapa ottaa asiat tosissaan. Eikö teitä?
Matti Apunen