
Tampereen kauppakamarin vientiasiakirjapalvelu saa asiakkailtaan jälleen poikkeuksellisen vahvaa kiitosta. Syksyllä toteutetun asiakastyytyväisyyskyselyn tulokset kertovat selkeää kieltä: palvelua kuvataan nopeaksi, ystävälliseksi ja asiantuntevaksi. Kokonaisarvosanaksi muodostui erinomainen 4,8 asteikolla 1–5.
Asiakkaiden palautteissa korostuvat erityisesti nopea reagointi, selkeät neuvot ja avulias henkilökunta – myös sijaistustilanteissa. Peräti 78,5 prosenttia vastaajista kokee asioinnin Tampereen kauppakamarin kanssa erittäin hyväksi ja 20,4 prosenttia hyväksi. Vastaukset saadaan nopeasti, asiakirjat toimitetaan viiveettä ja koko prosessi koetaan helpoksi ja mutkattomaksi.
Kyselyyn vastasi 93 vientiasiakirjapalvelumme käyttäjää. Vastaajayrityksistä lähes puolet oli keskisuuria, 50–249 henkilöä työllistäviä yrityksiä, ja noin kolmannes suuria, yli 250 henkilöä työllistäviä yrityksiä.
Sijaistimme myös Oulun kauppakamarin vientiasiakirjapalveluita reilun vuoden ajan, ja yhteistyömme sujuikin erittäin onnistuneesti. Järjestimme maaliskuussa 2025 elokuvatilaisuuden Oulussa ja pääsimme tapaamaan Oulun asiakkaita kasvotusten. Sijaistus päättyi 31.12.2025 ja palvelut siirtyivät Lapin kauppakamarille heidän yhteistyönsä tiivistyessä.
Lämmin kiitos kaikille asiakkaillemme palautteesta. Tavoitteenamme on jatkossakin varmistaa, että asiointi kanssamme on helppoa ja mutkatonta.
Tampereen kauppakamari myöntää EU:n ulkopuolista kauppaa varten Euroopan unionin yleisiä alkuperätodistuksia sekä vahvistaa kauppalaskuja ja muita ulkomaankaupan asiakirjoja. Lisäksi myönnämme ATA Carnet -tulliasiakirjoja väliaikaiseen vientiin. ATA Carnet on kansainvälinen tulliasiakirja, jonka avulla tavaroita voidaan viedä sopimusmaihin tulli- ja verovapaasti enintään yhden vuoden ajaksi – sujuvasti ja luotettavasti.
www.vientiasiakirjat.fi
www.atacarnet.fi
Eveliina Ruonela-Vähätalo, Netta Fried ja Sinikka-Susanne Pesonen
Asiakirjatiimi
Tampereen kauppakamari
