
Uutiset ovat raportoineet talouskasvun hienoisesta piristymisestä. Samalla kuluttajien luottamus ei ole palautunut. Elämme monella tapaa murrosaikaa maailmassa, joka koettelee ihmisten uskoa tulevaisuuteen niin henkilökohtaisessa elämässä kuin yritysmaailmassa.
Viimeisimmässä nuorten tulevaisuusbarometrissa nuorten luottamus tulevaisuuteen oli alhaisemmalla tasolla kuin koskaan aiemmin. Taloustieteilijät ovat epävarmoja siitä, mihin suuntaan poliitikot vievät maitaan, futuristit puolestaan siitä, miten tekoäly muuttaa yhteiskuntaamme. Perinteiset skenaariomallitkaan eivät pysty ennustamaan tulevaisuutta, joka muuttuu jatkuvasti ja on täynnä yllätyksiä.
Juuri siksi visiotyöllä on nyt ehkä enemmän merkitystä kuin pitkään aikaan. Tulevaisuudenusko ja visiotyö linkittyvät organisaatioissa vahvasti yhteen.
Historia on täynnä tarinoita siitä, miten epävarmat ajat ovat nostaneet esiin voimakkaita ja populistisia johtajia, joilla on määrätietoinen visio tulevaisuudesta. Heidän horjumaton uskonsa omaan visioonsa ja samalla epäterve suhtautumisensa valtaan ovat saaneet yllättävän helposti demokraattisia yhteiskuntia liukumaan kohti totalitarismia. Tässä ilmiössä on kuitenkin jotain, mitä meidän kannattaisi tarkastella organisaatiopsykologian näkökulmasta. Kun muita huolestuttaa ja olemus liukuu murehtimiseen, se, joka näyttää tietävän, mitä pitäisi tehdä ja mihin pitäisi mennä, saa helposti seuraajia taakseen.
Vahva visio ja sitä tukeva kulttuuri voivat auttaa organisaatiota ja sen ihmisiä vahvistamaan omaa tulevaisuuden uskoaan ja sitä kautta toimijuuttaan. Kun toimijuus vahvistuu, kasvaa myös usko omaan tekemiseen ja rohkeus tehdä enemmän. Onnistuminen henkilökohtaisessa elämässä ja liiketoiminnassa syntyy harvoin tekemättömyydestä. Todennäköisyys onnistua kasvaa, kun harjoittelee, kokeilee, testaa ja tekee. Usko omiin mahdollisuuksiin ruokkii toimintaa, toiminta synnyttää onnistumisia ja onnistumiset vahvistavat positiivista suhtautumista tulevaisuuteen. Silloin organisaatio ja sen ihmiset pääsevät hyödyntämään positiivista noidankehää sen sijaan, että ajautuisivat negatiiviseen syöksykierteeseen.
Seuraavaksi varmasti kysyt, millainen sitten on vahva visio. Vahva visio on inklusiivinen ja ymmärrettävä, mutta samalla riittävän väljä. Se jättää ihmisille tilaa tulkita sitä omasta näkökulmastaan ja tehdä siitä henkilökohtaisesti merkityksellisen ja inspiroivan.
Visio ei ole vain organisaatioiden työkalu. Se on yhtä lailla valtioiden ja kaupunkien väline suunnan näyttämiseen. Niidenkin tulisi kyetä sanoittamaan houkutteleva tulevaisuuskuva niin investointien kuin osaajien ja asukkaidensa näkökulmasta sekä avaamaan, millaista maata tai elinympäristöä poliittisin päätöksin rakennetaan.
Pitkään yksi maailman vetovoimaisimmista ja onnistuneimmista visioista on ollut Yhdysvaltojen itsenäisyysjulistus, joka julistaa ajatusta tasa-arvosta, yksilönvapaudesta ja yhdenvertaisesta mahdollisuudesta tavoitella onnellisuutta. Nykyinen hallinto tosin tulkitsee tätä maan menestystä pitkään rakentanutta visiota huomattavasti aiempaa kapeammin.
Erityisesti vaikeina hetkinä tai vaikeiden vuosien aikana visioon tulee palata jatkuvalla syötöllä. Mitä suurempi ongelma, sitä helpommin ihmisten huomio ja perspektiivi kutistuvat tähän hetkeen. Silloin on tärkeää palauttaa mieleen, mikä visiomme alun perin oli: miksi yritys perustettiin, mitä halusimme rakentaa ja millaista tunnetta vision takana tavoittelimme. Mikään visio ei ole aidosti vahva, jos siihen ei liity tunnetila. Meille ihmisille tunteet ovat tekemisen käyttövoima. Tämä näkyy hienosti englannin kielen sanojen emotion ja motion sanojen yhteydestä. Toivotankin sinulle erittäin hyvää bisnespuolikasta ja paljon tunnetta ja tekemisen paloa syksyyn!
Karoliina Lehtonen
Principal Strategy & Renewal Consultant, Futurice Founder
Booming Strategies & Marketing
