
Monialayrittäjä Marko Kuusistolla on kymmenen rautaa tulessa ja kaksikymmentä palloa ilmassa. Silti hän sanoo, ettei kalenterissa ole merkintöjä kahta viikkoa kauemmaksi. Ideana on, että se, mitä kalenteriin on merkitty, pitää myös pystyä tekemään, toteuttamaan niin kuin on sovittu. Hän sanoo myös, ettei oikein jaksa keskittyä asioihin tuntia kauempaa. Paitsi jos…
…paitsi jos olen sataprosenttisen innostunut siitä, mitä asialistalla on. Siksi olenkin onnellinen, että olen saanut tehdä töitä, jotka kiinnostavat ja huvittavat. Sellaisia töitä ei vain voi lopettaa kesken ”päivän”.
Hän ei ole pitänyt yhtäjaksoisesti kahta viikkoa pidempää lomaa 34 vuoteen. Jos aikataulussa on kirittävää, hän tekee vaikka 11 päivää putkeen töitä aamukuudesta iltakahdeksaan, on joskus nukkunutkin työmaalla.
Kuusisto on mukana 38 yrityksessä tai yhteisössä. Nyt esimerkiksi on meneillään toimitiloja saneeraavan Meijou Oy:n ja kiinteistösijoitusyhtiö Aare Invest Oy:n yhteistyönä Frenckellin Konttorin kiinteistön uudistaminen ja UKK-Instituutin saneeraus Tampereella. Elokuussa uutisoitiin, että Meijou rakentaa Emballatorin uuden tuotantolaitoksen Lempäälään. Vastikään valmistui Meijoun rakentama DHL:n logistiikkakeskus Helsinki-Vantaalle. Muutama vuosi sitten rakennettiin Veskaa Pirkkalaan.
Tampereen alueen ensimmäinen padel-hallikin Pirkkalassa on Meijoun käsialaa.
– Padel tuli mukaan tuttavan vinkistä. Tampereen alueella ei ollut vielä yhtään kenttää. Meillä oli yksi liiketila valmistumassa ilman vuokralaista. En ollut koko lajista ennen kuullutkaan, mutta näin luotiin liiketoimintaa Tampereelle, Suomellekin. Aika talkoot! Se oli yhdenlainen start-up ja kannatti taloudellisesti. Ennen kuin ala ylikuumeni, myimme liiketoimintayhtiöt ruotsalaisille, mutta ostimme ne juuri takaisin. Emme odota toiminnan kasvua, tasaantumista kyllä.
Pääosin Kuusisto työskentelee kiinteistöpuolella, mutta hän omistaa myös Tampereen AutoCenterin.
– Viime vuodet ovat olleet aika työntäyteisiä ja haasteellisia. Oikeastaan kaikki kolme päätoiminta-alaa ovat murroksessa, niihin ovat vaikuttaneet niin korona, Ukraina, korkojen nousu kuin talouden taantumakin. Tavoitteet ovat matkan varrella muuttuneet melkoisesti. Mutta tavoitteiden muuttuminen on myös ollut osana vahvuutta uusiutua. Aina on kuitenkin pidettävä focus kehityksessä.
Tänä vuonna Kuusisto käyttää aikaisempaa enemmän aikaansa perustamaansa autoliikkeeseen.
Ei vain halua luovuttaa
Kuusisto kertoo, että AutoCenterissä 22 vuotta meni hyvin, kaikki onnistui. Vuosi 2024 oli yrityksen huonoin. Mitä tehdä, kun luovuttaa ei halua? Miten tehdä ”Make AutoCenter great again”? Se vaati, että omistaja alkoi keskittyä nyt tähän liiketoimintaan.
Jo aikaisemmin historiassa oli uudistettu autoalan markkinointia, panostettu henkilökohtaiseen asiakaspalveluun. Organisaatio on suoraviivainen ja nopeasti markkinaoloihin sopeutuva: ei päälliköitä, toimelias työnjohto.
Strategian muutoksia Kuusisto ei halua avata, mutta muutokseen uhrataan aikaa ja ollaan päättäväisiä. Peruskysymys kuuluu: miten ydinliiketoiminta toimii parhaiten?
– Vuosi 2025 on kehityksen vuosi, ja nyt jo näyttää paremmalta. Uskon siihen, että ensi vuonna menee hyvin taas. Mutta pitää tehdä valintoja, uskaltaa ajatella eri lailla. Pitää olla rohkea ja ottaa riskiä sekä uskoa tekemiseensä ja tehdä. Katse tuulilasiin, siellä se tulevaisuus on! Ei se peruutuspeilistä näy.
Kuusisto arvioi, että ylipäätään AutoCenter menee autokaupassa vastavirtaan.
– Esimerkiksi vaihtoautoissa ideamme ei ole myydä paljon ja halvalla, vaan keskitymme yli 60 000 euron autoihin. Halvemman kategorian automyyntiin meillä on toinen yritys, Sunbiili Oy. Myyjiemme keski-ikä on tarkoituksella matala, reilu 20 vuotta. Asiakaspolku on mietitty uusiksi niin huollossa kuin myynnissäkin. Meillä on koko auton ravintoketju omissa käsissä, hyvin vähän ulkopuolisia tekijöitä.
Kauppaa, kauppaa!
Marko Kuusisto aloitti työnteon jo 13-vuotiaana, tesomalaisen kerrostalon talonmiehen tuuraajana. Siitä hän laskee työuransa alkaneen. Tie vei useaksi kesäksi töihin Raflatacille, sieltä automyyjäksi ja autokaupan perustajaksi, liiketilojen rakentajaksi ja kiinteistökehittäjäksi.
– Haaveilin kyllä lapsena jääkiekkoilijan urasta, mutta myynti on kiehtonut aina. Onnistumiset siinä ovat motivoineet kehittymään edelleen. Jo aika nuorena päätin, että haluan olla yrittäjä. Päätös varmaan johtui vilkkaasta luonteestani. Tuskin olisin ikinä ollut paras mahdollinen työntekijä.
Kuusisto on etulinjassa tehnyt uusia asioita, ne ovat menneet kaupaksi ja niistä on voinut kehittää järkevää liiketoimintaa.
– Vuonna 1998 ostin ensimmäisen asunnon sijoitusmielessä, remontoin sen ja myin parin vuoden jälkeen. Näitä omatoimisia asuntoremontteja tuli tehtyä muutamia vuosina 1998–2004 automyyjän töiden lomassa.
Yksittäisen asunnon remontointi on työlästä ja erittäin fyysistä. Syttyi kipinä tehdä isompia hankkeita: esimerkiksi Helsingin keskustassa toimistokerroksen sanee-raus useammaksi asunnoksi vuonna 2005 ja liikekäytössä olleen kokonaisen kerrostalon saneeraus asunnoiksi ja myynti yksitellen vuonna 2006.
Liiketilarakentamiseen siirtymistä ei suunniteltu, mutta se tuli ajankohtaiseksi, kun Tampereen kaupunki irtisanoi vuonna 2009 AutoCenterin liiketilojen vuokrasopimuksen Ikean moottoritierampin tieltä.
– Kysyimme kokonaisrakentamisesta urakkatarjouksia, mutta ei meillä sitten kokonaisurakkaan ollutkaan varaa. Näin jälkikäteen ajatellen piti ottaa melkoinen riski ja tehdä työ ns. projektinjohtourakkana kaksi miljoonaa euroa pienemmällä budjetilla ja ilman kokemusta. Siinä joutui väkisin opettelemaan liikerakentamista. Autotalo Lielahteen saatiin valmiiksi ja rahat riittivät, mutta oli se haastavaa.
Kuusisto kertoo, että vuoden 2010 jälkeen on joka vuosi valmistunut vähintään yksi liikekiinteistö vuokralle. Vuonna 2015 syntyi Meijou, kun tuli kysyntää tehdä liiketiloja myös muille, ei vain vuokralle. Toimitilavuokraustoiminta yhtiöitettiin vuonna 2017 ja Aare Invest sai alkunsa.

Oma juttu vie huippusuorituksiin
Kuusisto sanoo, että hän tekee yrityksissään sitä, mikä kiinnostaa ja tuntuu hyvältä, jos siinä nähdään järkeviä liiketoiminnan ja kaupanteon mahdollisuuksia.
Työ on opettanut.
– Koulu ei kiinnostanut minua koskaan, silti sain ihan hyviä keskiarvoja. No, käytös ja huolellisuus taisivat tosin olla kuutosia. Nyt kun olen lukenut vilkkaista nepsy-lapsista, tunnistan itseni kyllä. Jos kaltaiseni ihminen ei ole satasella kiinnostunut jostain, hän ei saa irti itsestään mitään, ei tee sitä mitä pitäisi. Jos hän on kiinnostunut, hän uppoaa nopeasti tosi syvälle ja yleensä pärjää. Ja kun oma juttu löytyy, pystyy huippusuorituksiin. Ellei löydy, tulee vain huonoa käytöstä.
Erityisvahvuuksiinsa Kuusisto nimeää matematiikan ja fysiikan.
– Ja mikä yrittäjyydessä on tärkeintä? Ongelmanratkaisukyky! Ettei tarvitse kilauttaa kaverille, kun jokin asia kiinnostaa, vaan haluat itse ottaa selvää ja ratkaista ongelman. Et luovuta etkä mene nukkumaan ennen kuin ”ongelma” on ratkaistu. Teet vähän ekstraa. Niin saat etumatkaa kilpailijoihisi, ja niin menestyt.
Kuusisto sanoo, että totta kai kouluja käymällä saa erilaisia valmiuksia ja että koulutus on hyvä apuväline työelämässä menestymiseen.
– Mutta on elämänkokemuksestakin hyötyä, jos kouluajan käyttää työntekoon. Ei koulutuksesta ole menestymisen palon ja periksiantamattoman asenteen korvaajaksi. Voi olla niinkin, että liika oppi johtaa varovaisuuteen ja vie mielenkiinnon koko hommasta.
”Mitkä riskit?”
Omaa menestymisen paloaan Marko Kuusisto arvioi, ettei se ole ihan niin kova kuin ennen koronaa.
– Ei leikkiä voi kuitenkaan kesken jättää, on mentävä täysillä eteenpäin. Laskukausia on koettu. Uskon, että vielä kerran työurallani näen nousukaudenkin. Toivottavasti osaan silloin tehdä oikeita valintoja.
Vuosien varrella Kuusisto on kuullut monia arvioita ideoistaan ja valinnoistaan: ”Virhe, virhe, virhe”; ”Pieleen menee.” Nyt hän voi kertoa, että esimerkiksi Meijoun liikevaihto on tänä vuonna ennätyksellinen ja käyttökateprosentti kaksinumeroinen. Hänen yritystensä yhteenlaskettu liikevaihto on reilu 100 miljoonaa euroa ja työntekijöitä keskimäärin on noin sata, rakennuspuolella alihankintaketjuineen parhaimmillaan 250.
– Tietenkään aina ei onnistu, mutta viidennes bisneksistä voi mennä pieleen.
Eivätkö riskit pelota?
– Mitkä riskit? Isoin riski on, että putoan työmaalla katolta. En stressaa, työt eivät tule uniin, en pelkää. Ja mitä pelkäisin? Takaisin Tesomalle pääsee aina.
– Suhdanteet vaihtuvat, ja jos joskus on pärjännyt, ei se takaa, että myös tulevaisuudessa pärjää. Aina asioihin ei voi itse vaikuttaa, mutta kun jaksaa yrittää, saa yleensä -asiat järjestymään kohtalaisen hyvin. Luovuttaa ei yrittäjän kannata, mutta matkan varrella on oppinut myös luovuttamaan, jos esteet tuntuvat mahdottomilta. Tämä varmaan on sitä kokemuksen tuomaa viisautta.
Miten niin sovitusta pidetään kiinni?
Kuusiston työhön kuuluu muun muassa työmailla käyntejä, työnohjausta niin auto- kuin rakennuspuolellakin ja vuokralaisneuvotteluita lähes päivittäin.
– Suunnittelen myös mielelläni arkkitehtuuria ja sisustusta. Hallinnollisia ja tietoteknisiä asioita pyrin välttelemään.
Johtajana hän pitää itseään asennejohtajana.
– Se on sitä, että on hyvä itseluottamus, rohkenee tehdä ja päättää. Uskaltaa epäonnistua ja olla rehellinen niin onnistumisissa kuin epäonnistumissakin.
Hän arvelee nuorempana olleensa enemmän tulos tai ulos -johtaja, mutta pehmenneensä.
– Olen edelleen vaativa ja haastava, mutta varmaan aika rentokin välillä. Ei kukaan yksin saa tällaista kokonaisuutta aikaiseksi. Matkan varrella on rinnalle kasvanut erittäin hyvä ja omistautunut porukka, ja jokaisen panos on ollut tärkeä. Meitä yhdistää ajatus siitä, että hommat hoidetaan sovitusti ja tarpeen tullen ollaan valmiita venymään ja tekemään pitempää päivää. Vastapainona sitten taas välillä on otettu rennomminkin.
Kuusisto sanoo arvostavansa omatoimisuutta ja uskallusta kantaa vastuuta. Miten nykyaika noin yleisesti vastaa näihin arvostuksiin?
– Nykyaika, nykynuoriso… Olen itse toiminut niin, että kun jotain sovitaan, siitä pidetään kiinni. Nyt osa nuorisosta ei tiedä mitä se tarkoittaa. En ymmärrä esimerkiksi rakennusalalla sitä, että sovituista asioista ei pidetä kiinni, ellei niitä ole johonkin rajattu ja kirjattu. Tämä kangistaa alaa.
Mitä haluat saada aikaan?
– Jotain näkyvää ja kosketeltavaa. Yleensähän yrittäjän tekeminen keskittyy pelkästään numeroihin ja vain niillä on merkitystä. Esimerkiksi Frenckelliä uudistetaan arvokkaasti, rakennetaan niin, että rakennus muistetaan.
Yrityskokonaisuuden tulevaisuuskin on mietinnässä – vastavirtamaisesti.
– Aare Invest on päätoimeni tulevaisuudessa, panostan aikaisempaa enemmän siihen. Seuraavat kaksi vuotta näyttävät, tuleeko tästä kokonaisuudesta mahdollisesti monialakonserni. Koko urani ajan Suomessa on puhuttu, että pitää keskittyä yhteen liiketoimintaan. Minä näen monialaisuuden vahvuutena.

Marko Kuusisto
Syntynyt 1.3.1978 Tampereella.
Asuu Tampereen Kaarilassa, perheessä avovaimo sekä 13- ja 17-vuotiaat pojat.
Koulutus
Käynyt koulunsa Tesomalla, sähköasentajaksi Pyynikin ammattikoulun sähkölinjalta.
Valtakunnallinen Vuoden nuori yrittäjä 2010.
Ura
Autotalo Laakkosen vaihtoautomyyjänä 1999–2002.
Tampereen AutoCenter Oy:n perustaja 2002–
AutoCenter palkittiin Pirkanmaan Tampereen Vuoden Yrittäjä -palkinnolla 2014.
Meijou Oy:n perustaja ja toimitusjohtaja 2015–
Aare Invest Oy:n perustaja ja toimitusjohtaja 2017–
Mukana 38 yrityksessä tai yhteisössä.
Harrastukset
”Olen aina tykännyt urheilusta. Vanhemmiten olin innokas maratoonari ja hiihtäjä, sitten korona romahdutti yleiskunnon. Viime keväänä ensimmäisen kerran neljään vuoteen aloittelin treenaamista – uintia, juoksua, hiihtoa. Juuri kokeilin motocrossiakin pitkän tauon jälkeen.”
Motto Töitä tekemällä pärjää.
Mistä saat virtaa? ”Siitä, kun keksin jotain uutta, koskee se sitten toimintatapaa, markkinointia tai vaikka tuotetta. Asiat vain tulevat mieleen. Kopioimalla ei menesty.”
TOP 3 tavoitteet ”Päästä takaisin hyvään fyysiseen kuntoon. Vakiinnuttaa yritysten liiketoiminta niin, että kukaan ei huomaa poissaoloani. Saavuttaa opettajien loma-ajat: kesä, syys, joulu, pääsiäinen…”
Teksti Annikaisa Knuutila • Kuvat Olli-Pekka Latvala
