
Teollisuuden suhdanteet ovat myötätuulessa. Varauskirjat täyttyvät ja tuotanto pyörii. Viisaat yrityspäättäjät varautuvat jo tulevaisuuteen, sillä ikäluokkien pienentyessä osaavan työvoiman saatavuudesta voi jälleen tulla kasvun pullonkaula.
–Yrityksiltä saadut viestit ovat myönteisiä pitkään jatkuneen epävarmuuden jälkeen. Tilauskannat ovat teollisuusyrityksissä vahvistuneet lähes poikkeuksetta. Talouden suunta on vihdoin kääntymässä, sanoo varatoimitusjohtaja Peer Haataja Tampereen kauppakamarista.
Korkea työttömyys ja yritysten osaajapula esiintyvät suhdanteen kääntyessä usein -yhtä aikaa. Sopeutukset tapahtuvat usein joukkoina, kun taas työllistyminen yksi kerrallaan; uuteen tehtävään, uudelle toimialalle tai kokonaan uuden osaamisen varaan. Siksi työpaikat ja tekijät eivät automaattisesti -kohtaa.
– Näin tämä on mennyt aina ennenkin. Avoimet työpaikat ja vuokratyövoiman käyttö ovat lisääntyneet kysynnän kasvun myötä. Kun nousun kantokyvystä ei ole vielä täyttä varmuutta, rekrytoinneissa edetään aluksi vuokratyövoiman avulla.
Kauppakamarien osaajakyselyn perusteella työvoiman saatavuus on tällä hetkellä vielä hyvällä tasolla.
– Vain noin viidennes yrityksistä näkee osaajapuolan kasvun esteenä. Se voi jakautua moneen eri syyhyn. Joitain osaajia ei vain tällä hetkellä ole olemassakaan. Heitä täytyy sitten rekrytoida ulkomailta, kasvattaa itse pitkällä aikavälillä tai viime kädessä houkutella kilpailijoilta, Haataja toteaa.
– Jos noin 40 prosenttia yrityksistä kokee osaajapulan kasvun esteeksi, olemme jo ongelmissa. Monen yrityksen näkymissä suunta on työvoimapulan pahenemista kohti jo parin vuoden sisällä.
Pirkanmaalla hyvät edellytykset ratkaista ongelma
Ratkaisuja on rakennettava ennen kuin kilpailu osaajista muuttuu akuutiksi.
Yritysten tarpeisiin räätälöidyt rekrytoivat koulutukset, oppisopimukset ja täydennyskoulutus tarjoavat käytännöllisiä väyliä osaamisen päivittämiseen. Alanvaihtajilla on usein runsaasti käyttökelpoista kokemusta, jonka päälle uusi ammattitaito voidaan rakentaa.
– Pirkanmaalla on hyvät edellytykset ratkaista osaajahaaste yhdessä. Yritykset tunnistavat tarpeet, oppilaitokset rakentavat koulutuspolut ja työllisyyspalvelut auttavat osaajia ja työnantajia kohtaamaan. Myös henkilöstöpalveluyritysten osaamista tarvitaan, Peer Haataja muistuttaa.
– Nyt on oikea aika tehdä vähintään pöytälaatikkoon valmiiksi suunnitelmat yhteistyössä yritysten, työllisyyspalvelujen ja koulutusta tarjoavien yksiköiden, esimerkiksi Konepajakoulun, kesken. Aktiivisuutta tarvitaan puolin ja toisin. Tämä on eräänlainen kokoonjuoksutehtävä, jossa kaikkien on hoidettava oma osuutensa.
Kansainvälisiä osaajia tarvitaan
Kotimaisten rinnalle tarvitsemme myös kansainvälisiä osaajia.
– Jos kasvu jatkuu ja suhdanteet pysyvät suosiollisina, niin jo ensi keväänä tarvitsemme työvoimaa rajojen ulkopuolelta. Ensimmäisenä tulee pula senioritason tekijöistä, joilla on vaativaa osaamista, Peer Haataja ennakoi.
Osaajien löytäminen, lupa- ja viranomaisprosessit sekä kielikysymykset valitettavasti jarruttavat ulkomaisia rekrytointeja.
– Maahantulon palvelupolkua on sujuvoitettava, fyysisen asioinnin tarvetta vähennettävä ja yrityksille tarjottava nykyistä käytännönläheisempää tukea. Samalla työpaikoilla on kehitettävä valmiuksia hyödyntää monikielisyyttä osana toimintaa.
– Koulutusketju on joka tapauksessa aika pitkä. Jos työvoimakoulutus laitetaan pystyyn nollasta, menee kuukausia ennen kuin opiskelijat ovat valmiita siirtymään työelämään. Konepajakoululla on verkosto valmiina tilauskoulutuksen käynnistämiseen. Perustutkinnon kouluttamiseen kuluu noin vuosi. Tämä on hyvä kanava täydentää osaamisresurssia varsinkin junioripuolen työtehtäviin, Peer Haataja sanoo.
– Seuraava kasvuloikka syntyy, kun muutamme ennakoidut osaamistarpeet koulutuksiksi, harkinnan rekrytoinneiksi ja käytettävissä olevan osaamisen tuottavaksi työksi. Nyt on oikea aika toimia, ennen kuin osaajapula ehtii kasvun edelle.
Teksti: Jari Runsas
