Pirkanmaalla on ainekset turvallisuusalan Piilaaksoksi

– Globaalissa maailmassa turvallisuus on suomalaisille kilpailutekijä, suorastaan luksustuote. Turvallisuus on samalla valtava bisnesmahdollisuus, sanovat Anniina Autero ja Risto Honkonen. Kuva Päivi Eskelinen

Turvallisuudesta on tullut megatrendi, joka ohjaa yhä enemmän ihmisten käyttäytymistä ja yritysten toimintaa. Ilmiö on pantu merkille myös Pirkanmaan turvallisuusklusterissa, jossa on ryhdytty toimiin verkoston laajentamiseksi ja turvallisuusalan hanke- ja tutkimusyhteistyön vahvistamiseksi.

Turvallisuusklusteriin kuuluu alan keskeiset viranomaiset, turvallisuusbisneksessä toimivia yrityksiä, tutkijoita ja kouluttajia sekä julkisen sektorin ja järjestöjen toimijoita. Klusteripohja on niin vahva ja monipuolinen, että Pirkanmaata on syystä povattu turvallisuusalan Piilaaksoksi.

Turvallisuusklusteri perustettiin vuonna 2011 pitkälti viranomaisyhteistyötä varten. Viime syksynä klusteri siirtyi Tampereen yliopistolle, jossa sitä johtaa Poliisiammattikorkeakoulun virkavapaalla oleva tutkimusjohtaja Risto Honkonen. Asiantuntijana toimii klusteria aiemmin vetänyt tutkijatohtori Anniina Autero. Tiimiin kuuluu lisäksi yliopiston yhteiskuntasuhteista vastaava Päivi Myllykangas.

– Tampereen yliopiston satsaus klusteriin on merkittävä. Se linkittyy osittain uuden yliopiston monitieteisen tutkimustoiminnan organisointiin, jossa turvallisuus on vahva ehdokas tiedekuntarajat rajat ylittäväksi, yhteiseksi tutkimusteemaksi, Risto Honkonen kertoo.

Uinuvat mahdollisuudet hereille yhteistyöllä

Klusterissa tavoitellaan monialaisia tutkimus- ja hankekokoonpanoja, jossa yhdistetään tekniikkaa, tietoa ihmisestä ja yhteiskunnasta, viranomaistietoa, bisnesideoita – kaikkea sitä asiantuntemusta ja osaamista, jota klusteri sisältää.

– Klusteri toimii ikään kuin alustana, jolla toimijoita verkotetaan ja törmäytetään toisiinsa ja kokeillaan erilaisia hanke- ja tutkimuskumppanuuksia, Autero kuvaa.

Klusterista haetaan voimaa myös erittäin kilpailtuihin kansallisiin ja kansainvälisiin rahoitushakuihin.

– Uskottava toimintaympäristö lasketaan kilpailueduksi, ja klusterin ansiosta se on meillä vahva. Kilpailuetua antavat myös pirkanmaalaisten viranomaisten sujuva yhteistyö ja suomalaisten hallintorakenteiden yksinkertaisuus. Lisäksi Pirkanmaa on yksi parhaimpia paikkoja viedä turvallisuustutkimusta ja -liiketoimintaa eteenpäin, sillä se on monessa asiassa kuin Suomi pienoiskoossa, Honkonen vertaa.

Klusterin keskeiset toimijat yliopiston lisäksi ovat Pirkanmaan liitto, Tampereen kauppakamari, Tampereen kaupunki, Business Tampere, VTT, Tukes, Poliisiammattikorkeakoulu, pelastuslaitos, puolustusvoimat sekä joukko yrityksiä. Elinkeinoelämä on ollut mukana klusterissa kauan. Nyt sen roolia tahdotaan kasvattaa, jotta uusien tuotteiden ja palvelujen synnyttäminen saisivat vauhtia.

– Uuden bisneksen lisäksi tavoitteena on lisätä Pirkanmaan houkuttelevuutta yritysten silmissä. Ajatellaanpa vaikka datacentereitä, joiden sijoittumisessa ratkaisee turvallisuus, Honkonen sanoo.

Kauppakamarin jäsenyrityksiä analysoitiin

Ensimmäiset uuden toiminnan mukaiset klusterihankkeet valmistuivat tänä keväänä. Tampereen kauppakamari on osallistunut klusterin jäsenpohjan laajentamiseen tuottamalla analyysin jäsentensä liiketoiminnasta.

– Tavoitteena oli tunnistaa yrityksiä, joilla turvallisuus ei ole esillä liiketoiminnassa näkyvästi vaan kätkeytyy ehkä yllättäenkin arvoketjuihin tai -verkostoihin. Tällaisten yritysten löytäminen on tärkeää, jotta osaamme viestiä niille klusteritoiminnan hyödyistä, Anniina Autero selvittää.

Tampereen kauppakamarin johtaja Peer Haataja muistuttaa, että turvallisuus bisneksenä kasvaa nopeasti.

– Selvityksen mukaan jäsenistössämme on huomattava määrä yrityksiä, jotka joko suoraan tuottavat turvallisuuteen liittyviä palveluita tai tuotteita tai ovat osa tätä arvoverkkoa. Alan potentiaali tunnistetaan, mutta yrityskenttä on monella tapaa jäsentymätön. Uskon, että klusterimainen toiminta, jossa tätä kenttää verkotetaan paitsi keskenään, myös viranomaisten ja tutkimuksen kanssa, palvelee alan liiketoiminnan kasvua.

Toisessa klusterihankkeessa etsittiin keinoja, joilla joskus riesaksi ja haitaksi koetut turvatoimet lentomatkustuksessa koettaisiin positiivisina palveluina. Uusi turvallisuuspalvelukonsepti on sovellettavissa myös muilla aloilla, ja sitä aiotaankin testata tänä kesänä tapahtumaturvallisuudessa.

– Myönteisistä turvatoimista voisi tulla Tampereen tapahtumien kilpailuvaltti: meillä hommat hoituvat, Autero visioi.

Pirkanmaalla on Suomen näkökulmasta lähes kaikki keskeiset turvallisuustoimijat sekä iso joukko turvallisuusalalla toimivia yrityksiä. Klusterin keskeisenä tehtävänä on vastata yhteistyön avulla paikallisiin, kansallisiin ja globaaleihin turvallisuushaasteisiin sekä synnyttää uusia alan palveluja, tuotteita, myös uutta liiketoimintaa. Kuva Annitech/Älykkään turvallisuuden ekosysteemi

Turvallisuussymposium lokakuussa

Business Tampere järjesti viime talvena yrityksille työpajoja, joissa selvitettiin, mitkä turvallisuuden teemat kiinnostavat yrityksiä tällä hetkellä. Kärkeen nousivat kaupunki- ja tapahtumaturvallisuus. Teollisuutta kiinnostaa varsinkin IoT eli esineiden internet.

– Monissa maissa turvallisuusklusterit ovat erikoistuneet jollekin alalle, mutta ei Pirkanmaalla. Toimijoiden tarpeita kuunnellaan ja edetään niiden mukaan, Autero kertoo.

– Profiloituminen olisi liian aikaistakin. Se voi olla mahdollista myöhemmin, mikäli yhteistyössä erottuu aloja, joilla klusteritoimijat löytävät toisensa useimmin, Honkonen lisää.

Klusterin seuraava iso tapahtuma on turvallisuussymposium 10. lokakuuta Tampereen yliopiston keskustakampuksella. Mukaan on valittu aiheita, joissa paikallinen tutkimusosaaminen ja -vahvuudet näkyvät erityisen hyvin. Näitä ovat digitalisaation turvallisuus, ekokriisi ja kiertotalouden innovaatiot, kasvojentunnistusteknologian uhat ja mahdollisuudet, syrjäytyminen ja radikalisaatio sekä liberaalidemokratian kriisi.

– Toivotamme yritykset tervetulleiksi mukaan myös esittelemään tuotteitaan ja palvelujaan, Honkonen sanoo.

Teksti Päivi Eskelinen


https://sites.tuni.fi/turvallisuusklusteri/