Poliisi pompottaa taas

Matti Apunen.

Matti Apunen.

Vuosi sitten mediaan alkoi ilmestyä juttuja, joissa varoiteltiin poliisin lupahallinnon ruuhkista. Passin hakeminen edellytti ajan varaamista kuukausia etukäteen tai pitkää jonottamista.

Hain passiani lokakuussa. Tampereella jono oli tuntien mittainen. Ihmiset seisoivat viimaisella kadulla; jostain syystä jonoa ei voinut ottaa poliisitalon isoon aulaan.

Jonoa palveli vain kaksi virkailijaa. Yksi siirsi ihmisiä jonosta toiseen, toinen otti allekirjoituksia. Paikalle oli kuitenkin palkattu vartija, joka tuijotti tiukasti passinhakijoiden neuvostoliittolaista paraatia.

Kirjoitin kiukkuisen kirjeen Sisä-Suomen poliisilaitoksen asiasta vastaavalle ylikomisariolle. Hän vastasi, harmitteli sulavasti ja lupasi, että asia korjaantuu, kun saadaan perehdytettyä henkilökuntaa. No hyvä.

Palasin passijonoon huhtikuussa. Tilanne oli huonompi kuin syksyllä. Kummilapseni jonotti passiaan Tampereella kuusi tuntia. Kangasalla selvisimme neljällä, mutta iso joukko sen aamun jonottajia lähetettiin kotiin tyhjin käsin, kun luukku sulkeutui kello 12.

Joka päivähän tätä palvelua ei voi tarjota. Aulassa ei myöskään voi olla vuoronumerotauluun suunnattua nettikameraa, jotta ihmiset voisivat tarkistaa jonotustilanteen kotonaan tai työpaikallaan.

Suomalaiset rakastavat selittämättömällä tavalla veroja ja poliisia. Nyt näyttää siltä, että isot verot eivät tuota edes keskikokoista poliisipalvelua.

Korona-aikana ihmiset päästivät passejaan vanhenemaan. Olennaista ei ole kuitenkaan syy, vaan vastaaminen kysyntään. Ymmärrän, ettei asia hoidu viikoissa, mutta aikaa on ollut yli vuosi. Nimikirjoitukseni otto oli melko suoraviivainen suoritus, joten en usko, että siihen tarvitaan kuukausien koulutusta.

Ihmiset kuulemma ovat ymmärtäväisiä ja lähettelevät tsemppiviestejä. Todellako? Ja siksikö poliisilla ei vieläkään ole arviota siitä, milloin ja miten jonot saadaan purettua?

Helsingin Sanomat uutisoi vapun alla tapauksesta, jossa poliisivirkamies oli kiireen takia jättänyt lukematta satoja ryhmäsähköposteja ja hidasti näin tutkintojen edistymistä.

Näinkö tärkeä suomalainen viranomainen käsittelee resurssijakoa? Johto ei varmista, että kriittisissä kohdissa on tekijöitä. Ja kun postilaatikko tulvii, laatikon hoitaja ei delegoi asiaa tai keksi jotain muuta.

Passijono ja tulviva sähköposti kertovat suomalaisen hallintokulttuurin kahdesta ydinongelmasta. Ensinnäkin virkamies tietää, että asiakkaan aika on ilmaista ja kaikki harmi voidaan vyöryttää veronmaksajalle. Virkamiehen työ jatkuu, oli jonoa tai ei. Yrittäjälle sen sijaan seisominen poliisin pihamaalla maksaa rahaa, joka ei tule takaisin.

Toinen syy on se, että suomalainen virkakulttuuri ei tunne käsitettä tilivelvollisuus. Sitä, että joku olisi oikeasti vastuussa tästä piittaamattomuuden festivaalista.

Poliisin julkisuudessa esittelemä resurssipula tiedetään. Ovatko passijonot hiljainen mielenosoituskulkue, jossa asiakkaat marssivat poliisin puolesta samaan aikaan, kun päällikkö ottaa virkahuoneessa toisen kupin kahvia?

Matti Apunen