Kuten hyvin tiedetään, Suomi kaipaa kipeästi innovaatioita, jotka olisivat nopeasti kaupallistettavissa. Keksintöjen keskikokoinen pulma on se, että niitä rakastavat kaikki, mutta eivät tarpeeksi. Maailma on täynnä toisia ja kolmansia rahoittajia tai käyttöönottajia, jotka odottavat, että joku muu ottaisi ensimmäisen askeleen.
Varovaisuus on ymmärrettävää, mutta samalla voisi kysyä, mitä asialle voisi tehdä. Kenellä olisi riittävän leveät hartiat ja tarpeeksi suuri tarve kokeilla uutta – voisiko julkinen sektori olla lupaavien teknologioitten alusta?
Jos virkamies ottaa käyttöön jotain uutta, siihen sisältyy aina riski. Jos asiat sujuvat hyvin, virkamies ei näe onnistumista rahallisena bonuksena tai edes julkisena tunnustuksena. Jos uusi ratkaisu on odotettua kalliimpi tai rajoittuneempi – toisin sanoen lopputulos menee pöpelikköön – virkamiehen ura voi ottaa tuntuvan osuman. Siksi byrokratialle on rationaalista olla tekemättä mitään tai ottaa vain hyvin pieniä askeleita, joissa poliittisen vastuun kantaa joku muu.
Tanskalaiset tunnistivat saman ongelman ja alkoivat töihin.
Tanska on työttömyystoimien ja korkeakoulupolitiikan lisäksi menestynyt erinomaisesti terveysteknologiassa. Vuonna 2020 terveysteknologian osuus maan ulkomaankaupasta oli 22 %, toisin sanoen sen osuus oli kolminkertaistunut reilussa kymmenessä vuodessa. Siitä on tullut seminaarien ja lehtiartikkelien (kuten tässäkin!) toistuva teema, mikä on houkutellut Tanskaan ulkomaisia sijoituksia ja osaajia.
Tanskalaiset laativat vuosikymmenen alussa terveysteknologian strategian, jonka tarkoitus on vahvistaa innovaatioiden syntyä ja leviämistä. Sen ytimessä on tutkimuksen
ja kaupallisten yritysten yhteistyö ja julkisen sektorin rooli uusien ideoiden vauhdittajana.
Tässä mallissa ensirakastajan ongelmaa on hoidettu niin, että julkisia hankintoja edistetään uusiin ratkaisuihin korvamerkityllä tuella. Sen avulla julkisen sektorin on helpompi löytää ja ottaa käyttöön innovatiivisia ratkaisuja, mikä vastaavasti auttaa yrityksiä jatkokehityksessä. Julkinen terveydenhuolto toimii uusien ratkaisujen näyteikkunana ja nopea käyttöönotto toimii kätkettynä laatutakuuna, johon ulkomaisten ostajien on helppo nojata. Sama pätee tietysti muihinkin aloihin kuin terveydenhuoltoon.
Käyttöönottotukeen osoitettiin vuosina 2021–2023 yhteensä 18 miljoonaa Tanskan kruunua, siis noin 2,5 miljoonaa euroa. Summa ei ole suuren suuri, joskin pahaa pelkään, että suomalainen leikkausfestivaali karsii helposti tämäntyyppisen kohteen, jossa pitää osoittaa uskoa näkymättömiin vaikutuksiin.
Tanskalaisten oivallus on oikea: joskus kannattaa katsoa tulopuoltakin.
Heidän mallissaan kyse ei ole vain uuden hillotolpan luomisesta, vaan tuki on osa alueiden, yritysten ja tutkimusorganisaatioiden yhteistä kehityspolkua. Suomessa sosiaali- ja terveysministeriössä kehitellään tähän samaan tarpeeseen ns. Suomi Hubia, jonka toivotan lämpimästi tervetulleeksi. Parhaimmillaan se voisi muuttaa fiskaalista ajattelutapaamme tuskallisten välttämättömyyksien nielemisestä mahdollisuuksien havaitsemiseen.
Frygt ej, kuten tanskalaiset sanovat – pelko pois.
Matti Apunen