EURES auttaa yrityksiä löytämään kansainvälisiä osaajia

EURES-yhteistyö auttaa Telus Digitalia muun muassa tavoittamaan osaajia eri puolilta Eurooppaa. Felomena Kurck kannustaa yrityksiä hyödyntämään rekrytointitapahtumia ja tutustumaan uusiin osaajiin.

Kun tarvittavaa erityisosaamista on vaikea löytää, kansainvälinen rekrytointi voi avata uusia mahdollisuuksia. Telus Digital on hyödyntänyt eurooppalaista EURES-työnvälitysverkostoa jo pitkään. Yhteistyö on tuonut työpaikoille näkyvyyttä ja auttanut yritystä tavoittamaan ­potentiaalisia työntekijöitä eri maissa.

Teknologia-alalla toimiva Telus Digital tarvitsee työntekijöitä, joilla on monipuolista kielitaitoa. Harvinaisempien kielten osaajia on kuitenkin vaikea löytää. Telus Digitalin talent acquisition manager Felomena Kurck kertoo, että yhteistyö EURES-asiantuntijoiden kanssa on auttanut yritystä tavoittamaan työnhakijoita eri puolilta Eurooppaa.

–Yhteistyö on lisännyt työpaikkojemme näkyvyyttä ja auttanut meitä tavoittamaan hyviä hakijoita. Samalla olemme rakentaneet kontakteja tulevaisuuden rekrytointeja varten.

EURES on eurooppalainen julkinen ja maksuton työnvälitysverkosto, joka edistää työvoiman liikkuvuutta Euroopassa. Se auttaa yrityksiä tavoittamaan työnhakijoita eri maissa ja tarjoaa tukea kansainvälisen rekrytoinnin eri vaiheisiin.

Paikallinen tuki auttaa alkuun

EURES on osa International House Tampereen yrityksille tarjottavia palveluita. Asiakasvastaavat Teemu Sernola ja Noora Luomaranta kannustavat yrityksiä ottamaan yhteyttä matalalla kynnyksellä.

– Yrityksellä ei tarvitse olla kokemusta kansainvälisestä rekrytoinnista, eikä sen tarvitse tietää etukäteen, mitä palvelua se tarvitsee. Riittää, että sillä on kiinnostusta tai tarve. Voimme yhdessä selvittää, millaisesta tuesta olisi yritykselle hyötyä, Luomaranta kertoo.

EURES-verkoston paikalliset asiantuntijat tuntevat oman alueensa työmarkkinoita ja osaavat auttaa yrityksiä löytämään sopivia kanavia osaajien tavoittamiseen. Telus Digital on hyödyntänyt tätä apua esimerkiksi rekrytoidessaan Tanskaan ja Norjaan. Kun yritys halusi varmistaa työpaikkailmoitustensa näkyvyyden paikallisille työnhakijoille, EURES-asiantuntijat välittivät ilmoitukset maiden paikallisiin kanaviin.

– Olimme todella tyytyväisiä saamaamme tukeen. Se auttoi meitä paljon ja kaikki eteni sujuvasti, Kurck kertoo

Rekrytointitapahtumissa syntyy kontakteja

Työpaikkailmoitusten välittäminen on vain yksi tapa tavoittaa kansainvälisiä osaajia. Telus Digital osallistuu esimerkiksi Finland Works -verkkorekrytointitapahtumiin ja International House Tampereen järjestämille rekrytointimessuille. Tapahtumista voi olla hyötyä silloinkin, kun yrityksellä ei ole juuri sillä hetkellä avoimia työpaik­koja. 

– Tapahtumissa pääsee tutustumaan ihmisiin ja saa paremman käsityksen heidän osaamisestaan. Lisäksi se on hyvä mahdollisuus kertoa yrityksestä ja jakaa myös omaa kokemustamme työnhakijoille, Kurck sanoo.

Sernola ja Luomaranta muistuttavat, ettei kansainvälinen rekrytointi tarkoita pelkästään työntekijöiden palkkaamista ulkomailta.

– Kansainvälisen rekrytoinnin avulla voidaan myös tavoittaa paremmin jo Suomessa asuvia, monipuolisen osaamisen omaavia ihmisiä, Sernola kertoo.

Yksikin sopiva osaaja voi olla merkittävä

Telus Digitalille yhteistyö on muodostunut pitkäjänteiseksi osaksi rekrytointia, jota he aikovat ehdottomasti jatkaa.

– Vaikka emme löytäisi verkoston kautta kaikkia tarvitsemiamme työntekijöitä, jo yhden tai kahden sopivan osaajan löytyminen on meille iso voitto, Kurck tiivistää.

Kurck kehuu erityisesti Tampereen EURES-asiantuntijoilta saamaansa tukea.

– Yhteistyö on ollut poikkeuksellisen hyvää. Kannustan yrityksiä lähtemään rohkeasti mukaan tapahtumiin, tutustumaan ihmisiin ja heidän osaamiseensa.

Teksti: Jenna Auranaho

Scroll to Top