Talouden keskipitkän ja pitkän aikavälin säätiedotukset ovat kertoneet viime aikoina synkkenevistä pilvistä ja lisääntyneestä epävakaisuudesta.
Jo ennestään maltillisia bruttokansantuotteen kasvuodotuksia on korjattu nyt miinusmerkkisiksi. Esimerkiksi Danske Bank ja OP ennustavat, että Suomi vaipuu taantumaan ensi vuoden alussa.
Hyvä uutinen on se, että miinusmerkkisten kvartaalien uskotaan jäävän lyhytaikaisiksi. Huono uutinen taas on se, että kasvuodotukset ovat, kun niihin palataan, hyvin vaatimattomia. Kansantaloutemme tarvitsisi keskimäärin 2 % kasvua, jotta emme ottaisi taka-askelia.
Pirkanmaalla seurataan erityisen tarkasti maakunnan teollisuuden vetoa. Nopea inflaatio, rapautuva ostovoima ja nousevat korot ovat toki haasteita kaikille, mutta erityisesti ne osuvat nyt kuluttajiin.
Tuoreen talouskyselyn mukaan Tampereen kauppakamarin jäsenyrityksissä tunnelmat ovat heikentyneet viime toukokuusta asti. Vielä ollaan kuitenkin tukevasti pää vedenpinnan yläpuolella. Teollisuudesta ja maakunnan vientikysynnän heikentymisestä ei ole vielä kantautunut liian huolestuttavia uutisia.
Vahva työllisyyskehitys myös kertoo osaltaan, että kysyntää on. Ensi vaiheessa näyttääkin siltä, että taantumaa ottavat vastaan kuluttajakauppaa ja palveluita tekevät yritykset. Varsinkin jos korot ja energiakustannukset jatkavat nousuaan.
Syksyllä saamme vastauksia moniin maakunnan taloutta koskeviin kysymyksiin Pirkanmaan talousfoorumissa, joka järjestetään verkkolähetyksenä 11.10. Lähetyksessä julkistamme jälleen liikevaihtoluvut ensimmäisen puolen vuoden osalta ja kuulemme tuoreita kuulumisia Pirkanmaan taloudesta.
Kannattaa tulla linjoille!
Lue lisää ja ilmoittaudu katsomaan lähetystä: https://tampere.chamber.fi/fi-fi/article/etusivu/pirkanmaan-talousfoorumi-2022/2779/
Markus Sjölund
Johtaja
Tampereen kauppakamari