Sitoutumista ei saa rahalla

Vexve palkkaa vuosittain puolensataa kesätyöntekijää, joista toivotaan kasvavan yritykselle tulevaisuuden työntekijöitä. Maria Kallin (oik.) juttuseurana Vexven kesätyöntekijöistä tuotannon­ohjaaja Markus Metso ja hankinta-assistentti Josefiina Naatula.

Kun vuonna 2023 Vexve Oy:ssä olisi oikeastaan pitänyt lomauttaa, annettiinkin työntekijöille palkallinen lomaviikko. Siis… mitä? – Emme halunneet ottaa riskiä, että lomautuksen vuoksi menettäisimme osaavia tekijöitä, työyhteisön hyvää henkeä, vankkaa sitoutumista, perustelee toimitusjohtaja Maria Kalli.

Pari vuotta sitten talouden tulevaisuusnäkymä oli sumea, venttiileitä erityisesti energiasektorille valmistavan Vexven varastot täynnä. Laskelmia tehtiin, myös siitä, mitä jokseenkin innovatiivinen lomautuksesta lomaan -ratkaisu maksaa.

– Meillä kaikki ovat ylpeitä työstään. Työnantaja ja työntekijät arvostavat toisiaan. Ajattelimme, että ratkaisumme maksaa itsensä takaisin molemminpuolisena joustona tulevaisuudessa. Ja kävikin niin, etteivät pahimmat skenaariot toteutuneet, päinvastoin: nippa nappa saatiin luvatut lomat pidettyä. Lopulta siitäkin vuodesta tuli kasvuvuosi.

Nyt joka kuukausi syntyy uusia liikevaihtoennätyksiä, ja kannattavuuskin on entisestään parantunut.

Vexven kahdella tehtaalla Sastamalassa ja yhdellä tehtaalla Laitilassa valmistetaan noin 500 000 pallo- ja läppäventtiiliä vuosittain, tuotantosarjojen koot vaihtelevat muutamista kappaleista 15 000:een. Yrityksen liikevaihto on noin 80 miljoonaa euroa ja työntekijöitä on noin 200. Koko Vexve Groupin liikevaihto on noin 320 miljoonaa euroa ja työntekijöitä on 1500.

Ylpeys tekemisestä 

Vexven menestyksen yksi johtoteema Maria Kallin puheessa onkin juuri ylpeys siitä mitä yrityksessä tehdään.  

– Menestys ruokkii me-henkeä ja ylpeyttä omasta tekemisestä. Jokainen kokee, että omalla työllä on merkitystä yrityksen menestymisen kannalta. Itse työn pitää olla mielekästä, jotta viihtyy, ja työyhteisössä on asioiden oltava kunnossa. Tämä on sitoutumisen kannalta tärkeää, koska sitoutumista ei saa rahalla. 

Kalli sanoo, että työnantaja luottaa työntekijöihin ja työntekijät luottavat, että työnantaja vie valinnoillaan yritystä oikeaan suuntaan.

– Kun on luotto, on myös iso joustavuus – puolin ja toisin.

Vexvellä työsuhteet ovat pitkiä, ja se on haluttu työnantaja: yhteen avoimeen työpaikkaan tulee usein useampi sata hakemusta. 

– Yleisesti ottaen meillä ei ole pula työntekijöistä, mutta osaavat koneistajat ja hitsaajat ovat kiven alla. Paljon koulutamme itsekin, mutta yhteiskunnan tasolla toivon, että tunnistettaisiin tarpeet koulutuksessa ja varmistettaisiin oppilaitoksissa mahdollisuus kouluttaa. 

Vexveen otetaan vuosittain noin 50 kesätyöntekijää, ja systemaattisesti pyritään siihen, että sama tekijä tulisi useana kesänä – ja valmistuttuaankin Vexvelle töihin. 

– Pyrimme kiinnittämään tekijöitä varhaisessa vaiheessa. Hehän ovat meille sitten osaavia tekijöitä valmistuttuaan. 

Vexven henkilöstössä huomion kiinnittää vahva naisedustus. Kalli huomauttaa, että nykyteollisuudessa muuallakin on jo paljon naisia eri rooleissa. 

– Jotta nykypäivänä menestyy, tarvitaan hyviä naisia ja miehiä. Modernissa yrityskulttuurissa ei ole tilaa tarpeettomalle sukupuolijaolle.

Systemaattista ja suunnitelmallista 

Kalli arvioi yhdeksi menestystekijäksi myös onnistuneen strategian. Vexven entinen toimitusjohtaja ja omistaja Jarmo Nieminen myi yrityksen vuonna 2016 kehitysyhtiö DevCo Partnersille.  

– Rohkeus kasvuun ja investointeihin oli jo Niemisen perheen omistuksen aikana. Nyt se korostuu vahvasti. Suunnitelmallinen strategiatyö ja strategian toteutus ovat menestyksemme kulmakiviä, samoin korkea kunnianhimon taso. Uskon vahvasti systemaattiseen tekemiseen. Tavoitteiden saavuttamiseksi tarvitaan strategia, sitä tukevat toimet, hyvin asetetut mittarit ja säännöllinen seuranta. Kun toimet on suunniteltu, aikataulutettu ja resursoitu hyvin ja ne tukevat strategiaa, silloin kyllä uskallamme investoida ja odottaa investoinnilta hyviä tuloksia. 

DevCon aikana yrityskaupat ovat olleet suuria ja loikat kehitysvaiheesta toiseen merkittäviä. 

– Aiemmilla yritysostoilla olemme laajentaneet liiketoimintaamme uusiin segmentteihin. Suurimman kilpailijamme, tanskalaisen Broenin osto viime keväänä teettää eri lailla työtä, koska päällekkäisyyksien vuoksi integroitavaa on enemmän. 

Vastikään DevCo keräsi Vexvelle 521 miljoonan euron rahoituksen, joka mahdollisti Broen yrityskaupan ja jota käytetään yrityksen seuraaviin kasvuvaiheisiin.

Uusiutuvaa myötätuulta

Kalli myöntää, että Vexve on ollut onnekaskin: strategiaa tehdessä on osattu nähdä tulevaisuuden kehitystrendit.

Menestyksen perustana on hyvän talouden ja me-hengen lisäksi toimintamalli: laaja automatisointi, sarjatuotanto ja varastot, jotka mahdollistavat nopeat toimitukset. Uutta puhuria menestyksen purjeisiin puhaltaa kestävä kehitys. Investoinnit uusiutuvaan energiaan sekä teollisen jäähdytystarpeen lisääntyminen tukevat molemmat Vexven kasvua.

– Kaukoenergiaverkot toimivat alustana uusille lämmönlähteille ja lämpövarastoille. Venttiileitämme käytetään kaikissa osa-alueissa aina lämmöntuotannosta varastointiin ja jakeluun. Lisäksi teollisen jäähdytyksen osuus liikevaihdosta on kasvanut tänä vuonna, kun datakeskuksissa käytettävien haponkestävien venttiilien kysyntä on lisääntynyt räjähdysmäisesti tekoälyinvestointien myötä.

Uusien tuotteiden kehittämisen lisäksi venttiilien kehityksessä draivereina ovat laadun ja kustannuskilpailukyvyn parantaminen ja vastuullisuus eli tuotteen hiilijalanjäljen pienentäminen: teräksestä valmistetun tuotteen keventäminen ja tuotannonaikaisen hukan minimointi.

Päivittäisessä työssä ei saa herpaantua

Vaikka yritys menestyy ja isoja kehitysaskeleita otetaan jatkuvasti, Kalli muistuttaa, että päivittäisessä työssä ei saa herpaantua: fokus on pidettävä asiakkaassa.  

– Toteutamme asiakastutkimuksia säännöllisesti. Vuonna 2025 NPS-luku oli 70. Se on hyvä, mutta haluamme tietää, mitä luvun taustalla on. Asiakkaiden mukaan tyytyväisyyden taustalla ovat tuotteen laatu, luotettavuus kumppanina eli korkea toimitusvarmuus sekä henkilöstön asiantuntemus. Kun kehitetään ja tehdään yrityskauppoja, mikään ei saa vaarantaa näitä asiakkaiden tunnistamia vahvuuksiamme. Jos jokin kolmesta kivijalasta niiaa, täytyy reagoida, tehdä muutoksia, ehkä luopua jostakin.

Vexvessä siis pysytään kiireisinä, mutta Maria Kalli sanoo kiireen keskellä oppineensa myös sietämään sitä, että joitain asioita jää tekemättä. 

– Pitää myös miettiä, paljonko ehditään tekemään. Ihmiset ovat innostuneita työstään, mutta tasapainon pitää säilyä, työaikaa pitää hallita ja hyvinvoinnille varata aikaa. 

Mitä saan aikaiseksi?

Jo yläasteikäisenä Maria Kalli tiesi haluavansa opiskella kansainvälistä kauppaa, ja sinne opinnot myös johtivat. 

– Opiskeluaikana pääsin töihin Sandvikille, se oli tärkeä virstanpylväs: pidin siitä, että työn tuloksena oli konkreettinen tuote, josta työntekijät olivat ylpeitä.

 Vexvellä on syksyllä 2026 vierähtänyt yli 17 vuotta. Maria Kalli on saanut säännöllisesti uusia vastuita.  

– En tee mitään sillä ajatuksella, että se olisi ”ponnahduslauta” johonkin muuhun. Aina pitää hoitaa vastuualueensa niin hyvin kuin mahdollista, eikä tavoitella seuraavaa hyppyä uralla. Tärkeämpää on, mitä saa tehtävässään aikaiseksi. Se vaatii aikaa, että saa oman kädenjälkensä näkymään tekemisessä ja tuloksissa. 

Maria Kalli sanoo, että tuntuu hyvältä olla tekemässä kasvua. 

– Kilpaurheilutaustasta juontuu se, että menestys motivoi. Johtajana olen tavoitteellinen ja systemaattinen. Mutta maailma ei ole vain prosesseja ja lukuja, se on myös ihmisiä. Olen varmaan sopivan empaattinen, vaikka tiedän, että aina kaikkia ei voi miellyttää. 

Maria Kalli arvioi, ettei hän ole Vexvellä vielä ollenkaan kaikkea kokenut ja nähnyt. Mitä vielä haluat saada aikaan?

– Enemmänkin haluan VARMISTAA, miten pidetään se hyvä, mitä yrityksessä ja yhteisössä on saatu aikaan. Se on koetuksella, koska kasvetaan, tulee uusia kollegoja, paljon muutoksia. Menestymisen kulmakivet kuitenkin on pidettävä kunnossa, jotta homma rokkaa.

Koko Suomea ajatellen Kalli arvioi, että maassa on vahva valmistuksen kulttuuri, ja nyt on mahdollisuus profiloitua uusiin teknologioihin, kuten cleantechiin tai puolustusteollisuuden tarpeisiin.

–  Osaamisensa puolesta Suomi on asemoitunut hyvin aloilla, joiden uskon kasvavan. Meidän on kuitenkin pidettävä itsemme relevanttina. Ei tarvitse keksiä pyörää uudestaan, mutta myynnin osaamista voisimme vahvistaa. Tarvitaan lisää uskallusta ja ripaus itsevarmuutta.

Tyrväänmäeltä maailmalle. Jorma Niemisen autotallista ja lvi-urakoinnista vuonna 1960 alkunsa saanut Vexve on nyt Euroopan johtava venttiiliratkaisujen toimittaja energiasektorille ja valituille energiaintensiivisille teollisuudenaloille. Toimitusjohtaja Maria Kallin pitää kiireisenä viime keväänä toteutunut tanskalaisen Broen A/S:n osto.

Maria Kalli

Syntynyt 19.8.1985 Tampereella. 

Asuu Nokialla, perheessä aviomies ja kolme kissaa.

Koulutus

2004 ylioppilas, Tampereen yhteis­koulun lukio

2004–2008 kansainvälisen kaupan ­tradenomi (BBA), Tampereen ammattikorkeakoulu

2005–2006 Licenciatura de Adminis­tración de las Empresas (LADE), Universidad de Zaragoza, yliopistovaihto

2015 eMBA, myynnin ja asiakkuuksien johtamisen opintomoduuli

2017–2018 LMI Leadership Management International, Oman minän johtaminen®

2018–2019 LMI Leadership Management International, Valmentava Johtaminen®

Ura

2006 kansainvälisen kaupan opiskelujen ohella Sandvikilla 

”Se oli ensimmäinen kosketukseni valmistavaan teollisuuteen, yksi elämäni virstanpylväs. Teollisen ympäristön konkretia viehätti – ja viehättää edelleen! Vaikutuksen tekivät myös tekemisen meininki ja sandvikläisten ylpeys omista tuotteista.” 

2006–2009 Inion Oy, asiakaspalvelu­assistentti, tuotantokoordinaattori

Vexve Oy

2009–2011 asiakaspalvelu­koordi­naattori

2011–2020 vientipäällikkö ja alue­myyntijohtaja

2020–2024 myynti- ja markkinointi­johtaja

2024– toimitusjohtaja, Vexve Group kaukoenergialiiketoiminnan johtaja

”Useiden yritysostojen kautta olemme kasvaneet Vexve Groupiksi. Olen itse päässyt kasvamaan osana yrityksen muutosmatkaa, kun omistajuus on vaihtunut perheyhtiöstä täysin ammattiomisteiseen kehityssijoitusyhtiöön.”

Harrastukset

Joukkuevoimistelu, lomalla via ferrata ja sukellus, arjessa hyvä ruoka ja juoma.

”Ylipäätään elämästä nauttiminen. ­Haluan antaa paljon työlle, mutta haluan myös, että vapaa-aika tuo tasapainoa välillä rajullekin työarjelle. Liikunnasta saan energiaa, ja vaativat vuorivaellukset korkealla ja sukeltaminen merten syvyyksissä kuvaavat sitä, millaista ulottuvuutta aktiviteeteilta haen.”

Luottamustoimet

Tampereen kauppakamarin teollisuusvaliokunnan jäsen vuodesta 2026  

”Pirkanmaa on yksi Suomen merkittävimmistä teollisuusalueista. Valiokunnassa koen tärkeäksi olla mukana luomassa edellytyksiä yritysten kannattavalle kasvulle ja varmistaa, että teollisuus näyttäytyy niin houkuttelevana, että tulevaisuudessakin saadaan hyviä työntekijöitä. Valiokunta on ollut merkittävässä roolissa vaikuttamassa investointituotteiden ja teknologiapalveluiden myynnin professuurin perustamiseksi Tampereen yliopistoon.”

Motto

Menestys ruokkii menestystä, positiivisuus positiivisuutta ja negatiivisuus ­negatiivisuutta.

”Onnistumiset auttavat ja motivoivat saavuttamaan uusia tavoitteita.”

Mistä saat virtaa?

”Joukkueena menestymisestä. Kilpaurheilutausta joukkuevoimistelusta on edelleen osa identiteettiäni. Se on kasvattanut ja ruokkii nyt työelämässäkin tavoitteellisuutta, peräänantamattomuutta ja systemaattista tekemistä.”

Top 3 tavoitteet elämässä

”Tavoitteeni on elää tasapainoista elämää, jossa annan aikaa omalle hyvinvoinnille, olen läsnä perheelleni ja johdan tavoitteita saavuttavaa organisaatiota, jossa ihmiset viihtyvät. Tämän tavoitteen asetin itselleni jo 10 vuotta sitten, ja tuntuu, että se on kestänyt aikaa ja tiivistää yhä edelleen hyvin elämän kolme osa-aluetta, joiden tulee olla hyvässä tasapainossa tukeakseen kokonaisuutta.”

Teksti: Annikaisa Knuutila • Kuvat: Olli-Pekka Latvala

Scroll to Top