
Vuoden 2025 Yrityskummiksi Pirkanmaalla on valittu tekniikan tohtori Jouko Suokas, joka toimii aktiivisesti erityisesti Pirkanmaan Yrityskummien kuntakummitoiminnassa. Hän vastaa Länsi-Pirkanmaan yritysklinikoiden koordinoinnista kuuden kunnan alueella.
Vuodesta 2017 yrityskummitoiminnassa mukana ollut Suokas tunnetaan kuuntelevasta ja yrittäjää aidosti ymmärtävästä toimintatavastaan. Hänellä on takanaan 40-vuotinen ura VTT:llä, jossa hän eteni asiantuntijatehtävistä laajoihin liiketoiminta- ja johtamisvastuisiin.
– Olen saanut paljon, nyt on minun vuoroni antaa, Suokas kuvaa motivaatiotaan yrityskummitoimintaan.
Eläkkeelle jäätyään Suokas lähti kummitoimintaan mukaan Kalmarin entisen johtajan Jorma Tirkkosen ehdotuksesta. Tirkkonen oli jäänyt eläkkeelle ja liittynyt Yrityskummeihin vuotta aiemmin.
Tällä hetkellä Suokas toimii kymmenen yrityksen kanssa. Kuudessa yrityksessä hän on ainoa mentori, neljässä mukana on toinenkin yrityskummi. Yritysten toimialakenttä on laaja tapahtumiin liittyvistä palveluista turvallisuusratkaisuihin sekä muoviteollisuuden tuotannon automaatiosta pinnoitusratkaisuihin ja elintarvikeliikkeisiin. Eli kaikkea teknologiasta valmistukseen ja palvelutarjontaan.
Yksi mielenkiintoisimmista mentoroitavista yrityksistä on nimeltään StickSaver. Se on Sastamalassa vuoden nuoreksi yrittäjäksi valitun lukiolaispojan perustama yritys, joka valmistaa kalliiden jääkiekkomailojen korjauspaketteja.
– Aivan erityisesti ihailen sitä, että nuori mies on löytänyt ratkaisun aivan todelliseen tarpeeseen. Se ei ole lähtenyt teknologiasta, vaan omista huomioista. Uusi maila ei ole ihan ilmainen, ja korjaamalla saa ihan hyvän ratkaisun murto-osalla uuden mailan hinnasta. Kyseessä on aivan mahtavan yrittäjähenkinen nuori kaveri, Suokas kehuu.
”Ei ole kahta samanlaista yritystä”
Jouko Suokkaan mukaan yrityskummin tärkeimmät tehtävät ovat kuunteleminen, ymmärtäminen ja kuullun pohjalta auttaminen. Hän korostaa, että yrittäjän todelliset tarpeet on ymmärrettävä ennen ratkaisujen tarjoamista.
– Meidän ei pidä olettaa mitään, vaan kuunnella, mitä yrittäjällä on asiaa. Luottamus syntyy ajan kanssa, hän sanoo.
Yrityksen koolla ei Suokkaan mielestä ole merkitystä, sillä jokainen yritys on erilainen. Erityisen antoisina hän pitää yksinyrittäjien kohtaamisia.
– Helposti sanomme, että liiketoiminta on aina samanlaista. Mutta kun pääset yritykseen sisälle, huomaat, että sisällä onkin todella paljon nyansseja, jotka tekevät siitä ainutlaatuisen. Tämä on yrityskummitoiminnan suola. Kahta samanlaista yritystä ei ole olemassa, Suokas korostaa.
”Olen voinut hyödyntää kokemustani”
Suuren merkityksellisyyden mentorointiin tuo se, että yrityskummit voivat hyödyntää vuosien aikana itselleen kerääntynyttä kokemusta asiakastyöstä, johtamisesta ja erilaisten asioiden ratkaisemisesta sekä mahdollisuuksien ja riskien näkemisestä.
– Olin työssäni koko ajan tekemisissä asiakkaiden kanssa ja samalla syntyi merkittävä verkosto, josta on ollut apua kummitoiminnassakin.
– Kaikkein tärkein palkinto mentorille on, kun näkee, että on aidosti voinut auttaa. Yrityksen tai yrittäjän asioiden selkiytyessä ja kehityksen lähtiessä oikeaan suuntaan itsellekin tulee äärettömän hyvä mieli mentoroitavan puolesta, Jouko Suokas vakuuttaa.
Teksti Jari Runsas
