Koe, näe, kuule – ymmärrä!

Toimitusjohtaja Antti Eskelinen, Tampereen kauppakamari.

Matkustamisen kautta olen saanut tässä tehtävässä kohdata kaksi merkittävää muutosta kansainvälisessä liiketoiminnassa ja geopolitiikassa. Sanotaan, että matkailu avartaa – ja erityisesti suunnitelmallisesti tehtynä se todella kannattaa. Suosittelen lämpimästi.

Tampereen Aikuiskoulutuskeskuksen hallituksen jäsenenä olin mukana Kiinassa neljä kertaa vuosina 2016–2018 koulutusvientiprojektissa Tampereen ystävyyskaupungissa Guangzhoussa. Hyvin alkanut koulutusvienti muuttui, kun Kiinan valtio alkoi ottaa tiukemman otteen yhteiskunnasta.

Alussa ns. party secretary istui sivussa, mutta lopulta rehtorit oli vaihdettu ja puolueen edustajat johtivat puhetta sekä tekivät päätöksiä. Käsittämättömän suuret volyymit ja päätöksenteon muutokset tekivät vientitoiminnan mahdottomaksi, ja päätös toiminnan alasajosta oli helppo tehdä – onneksi riskit, niin taloudelliset kuin toiminnalliset, olivat hallinnassa.

Kolme matkaa Washingtoniin viimeisen parin vuoden aikana taas avasivat silmäni poliittiseen muutokseen, joka Yhdysvalloissa oli käynnissä. Ensimmäinen matka oli puolustusteollisuuspainotteinen ja osa presidentti Niinistön delegaatiota. Toisella matkallani DC:hen vuonna 2023, presidentti Bidenin ollessa Valkoisen talon isäntä, nousi esiin kolme asiaa, jotka toistuivat amerikkalaisten puheissa puoluekannasta tai yhteiskunnallisesta asemasta riippumatta:

  1. Supervalta-aseman menettäminen Kiinalle pelotti kaikkia.
  2. Trumpista tulee seuraava presidentti.
  3. Kysymys ”Mikä EU?” – onko sillä merkitystä maailmantaloudessa ja geopolitiikassa – herätti.

Viime syksynä osallistuin noin 30 yritysjohtajan ja vaikuttajan matkaan. Valtaosa osallistujista vastusti ymmärrettävistä syistä Trumpin voittoa, mutta eivät olleet sisäistäneet Yhdysvalloissa tapahtunutta muutosta.

Tänäkin syksynä suomalaisilla yrityksillä on jälleen kaksi ainutlaatuista tilaisuutta saada kokonaisvaltainen käsitys kansainvälistä liiketoimintaympäristöä mullistavista kehityskuluista, kun Miltton USA järjestää Washingtonissa huippusuositut ylimmän johdon ohjelmansa.

Antti Eskelinen
toimitusjohtaja
Tampereen kauppakamari

Scroll to Top