
Keskustelukulttuurissamme pesii hyväntahtoisia karhunpalveluksia. Niin paljon kuin korostammekin erimielisyyden tärkeyttä, tulemme helposti tukahduttaneeksi sen potentiaalin.
Välttelettekö väittelyä vai valjastatteko sen?
Erityisesti nyt kun joka puolella korostetaan uudistumisen tärkeyttä, on aika tarkistaa asenteemme väittelyn suhteen. Tunnetusti johdon ja yrityksen keskustelukulttuuri on joko uudistumisen esteenä tai edistäjänä.
Yksi sitkeimpiä ristiriitoja yritysten johtamiskulttuurissa on tämä:
Toisella kädellä kylvetään korulauseita ”erilaisuuden ja erimielisyyden tärkeydestä”, toisella kädellä naulataan huoneentauluksi ohjetta ”älä kritisoi toisen ajattelua”.
Tiedämme, että uudistuminen vaatii oletusten haastamista. Toistamme, ettei liiasta samanmielisyydestä oikein synny uutta ajattelua. Toivomme, että diversiteetti lisäisi luovuutta.
Meiltä vain on mennyt ohi, että keskeisin mekanismi näiden oletusten realisoitumiselle on useiden tutkimusten mukaan väittelyllinen keskustelu.
Olennaista ei ole se, että sai olla eri mieltä ja kukaan ei suuttunut.
Ratkaisevaa on, syntyikö tuloksellista väittelyä. Tällöin toistemme ajattelun ja argumenttien kriittisellä penkomisella ei etsitä voittajaa, vaan kartoitetaan tehokkaassa yhteistyössä aiheen vahvuuksia, polttopisteitä ja uusia ulottuvuuksia.
Todellinen riski kuitenkin on, että hyvää tarkoittavilla tavoilla vahingossa estetään tätä keskustelun ja uudistumisen potentiaalia.
Vaalimmeko enemmän mielipiteitä, kuin argumentteja?
Yksi karhunpalveluksista on mielipiteiden ja ihan vain osallistumisen vahva itseisarvo. Eri näkemysten kuuleminen ja osallistaminen rastittaa ”kaikki saivat sanoa jotakin” -ruudun.
Emme usein vaadi perusteluita, vaikka juuri ne ovat keskeisin ymmärrystä ja oletusten kehittämistä syventävä elementti.
Mielipiteiden jättäminen rauhaan nähdään helposti onnistumisena. Hyrisemme tyytyväisinä, kun orastavan väittelyn hetkellä vedämme ässän hihasta: ”Voimme olla samaa mieltä siitä, että olemme eri mieltä”. Nämä karhunpalvelukset eivät edes ole vain suomalainen ilmiö. Amerikkalainen tunnettu organisaatiopsykologi Adam Grant on myös nostanut tämän Agree to disagree- houkutuksen turhan helpoksi keskusteluiden vesittäjäksi yrityksissä.
Virkistääkö vai tukahduttaako vasta-argumentti keskustelun?
Ehkä kinkkisin karhunpalvelus on se, että ajattelemme olevan jaloa suojella toisen esittämiä näkemyksiä kritiikiltä ja vasta-argumenteilta.
Hauraita ideoita tai tunnekokemuksia kenties tuleekin usein suojella.
Mutta usein aivan turhaan välttelemme tätä väittelyn ydintä. On myös mahdollista ajatella, että vasta-argumentteja panttaamalla emme arvosta toisten ja yhteisen ajattelun todellista potentiaalia. Viemme mahdollisuuden kirkkaammalta ymmärrykseltä ja uudistavien ajatusten löytämiseltä.
Taustalla vaikuttaa usein virheellinen luulo vasta-argumenttien vallasta kaataa idea tai heikentää toisen asemaa. Kenties taustalla on myös tottumattomuutta tai taitovajetta. Todellisuudessa mihin tahansa vasta-argumenttiin voi reagoida niin, että se syventää keskustelua, ymmärrystä ja uskottavuutta.
Tarkastuspiste
Vuoden alku on hyvä hetki tarkistaa ovatko tavoitteemme ja todellinen keskustelukulttuurimme linjassa.
Jos väittelyä vältellään, mitä yhdessä ajattelun ja oivallusten potentiaalia mahdollisesti menetetään?
Hyödynnetäänkö argumentointia tuloksellisesti?
Jos väittely jumiuttaa eikä rikastuta keskustelua, onko mahdollista, että se ei ole väittelyn universaali ominaisuus, vaan tila, jota voisi muuttaa osallistujien asenteita ja lähestymistapoja muuttamalla?
Tampereen kauppakamarin Johtajaverkoston vuoden 2025 ensimmäisessä aamussa perkaamme millainen keskustelu edistää menestystä ja miten edellytykset erottuvalle, rikastuttavalle keskustelu- ja väittelykulttuurille käytännössä luodaan.
Aira Eirola
Argumentointivalmentaja ja väitöskirjatutkija, joka haluaa tehdä erimielisyydestä yrityksissä mukavuusaluetta ja saada pohjoismaalaisetkin todella keskustelemaan.
airaeirola.com
linkedin.com/in/airaeirola