MARS KAUPOILLE!

”Tervetuloa Tampere-nimiselle työmaalle”. Näin Tampereen hankkeita katsomaan tulevat vieraat toivotetaan tervetulleiksi. Hyväntahtoisella toivotuksella on paljon todenperää.

Kaupungissa on menossa ennennäkemätön rakentamissuma. Seuraamme Technopoliksen ikkunoista kannen rakentumista. Keskustassa ja kantakaupungissa kiemurtelee raitiotietyömaa ja lukuisia muita katutöitä.

Yksi työmaa sen sijaan saadaan päätökseen tämän lehden julkaisun aikoihin. Kauppakeskus Ratina avaa ovensa. Tampereen suurin kauppakeskus toivottaa tervetulleeksi shoppailijat ja elämysten etsijät.

Ratina on Spondan kaikkien aikojen suurin kiinteistökehityshanke. Kauppakeskus tavoittelee kahdeksaa miljoonaa kävijää vuodessa. Se tuo 140 uutta liikettä, 1200 uutta pysäköintipaikkaa ja työtä 1000 ihmiselle.

Ratinan avaaminen vaikuttaa varmasti kaupan kokonaiskuvaan. Uuden kauppakeskuksen liikkeistä noin kolmanneksella ei ole aikaisemmin ollut täällä toimintaa. Tampereen asema erikoiskaupan keskittymänä vahvistuu. Tämä on hyvä uutinen kaupan toimialalle, joka on uusista avauksista huolimatta kokenut myös takaiskuja. Anttilan lakkauttaminen ja erikoiskauppojen vaihtuminen ravintoloiksi on näkynyt erityisesti Tampereen keskustassa.

Hyviä uutisia varjostaa keskustassa toimivien liikkeiden ahdinko. Kauppakamari, Tampereen kaupunki ja Tampereen yliopisto seuraavat kyselytutkimuksilla raitiotien rakentamisen vaikutuksia yritystoimintaan. Ensimmäisessä seurantakyselyssä yli puolet raitiotien rakentamisalueen yrityksistä uskoo liikevaihdon ja asiakasmäärien laskevan seuraavan kolmen kuukauden aikana. Tulos on huolestuttava.

Pormestari Lauri Lyly asetti viime vuonna kaksi työryhmää miettimään toimia, joilla yritysten ahdinkoa lievitetään. Molemmat työryhmät saivat äskettäin työnsä valmiiksi.

Työryhmien ehdotukset ovat pääsääntöisesti hyviä. Osa isoista rakennushankkeista siirretään myöhemmäksi. Se purkaa hiukan painetta keskustassa.

Saavutettavuuden ja liiketiloihin pääsyn helpottaminen sekä entistä selkeämmät opasteet ovat tärkeitä ehdotuksia. Opastusten pitää alkaa riittävän etäältä ja ohjata myös pysäköintilaitoksiin. Kävelijöiden kulkureittien opastus pitää hoitaa kiitettävästi. Nyt kulkeminen on välillä todella vaikeaa.

Keskustan yrittäjät eivät ole kuitenkaan menettäneet tulevaisuudenuskoaan. Enemmistö arvioi, että työmaiden valmistuttua keskusta on entistä ehompi ja uudet asiakkaat löytävät tiensä Tampereen keskustaan. Kyse on selviytymistaistelusta rakentamisajan yli.

Yliopiston kyselyssä osa yrittäjistä koki, että tilanne ei ole oikeasti niin toivoton kuin uutiset antavat ymmärtää. Liikkeet ja palvelut ovat auki entiseen tapaan. Parkkipaikkoja löytyy enemmän kuin koskaan ja keskusta on saavutettavissa myös autolla.

Nyt jos koskaan meidän on käytettävä keskustan palveluita. Sen sijaan, että jaamme ja peukutamme negatiivisia uutisia, mennään ostoksille. Meillä on ainutlaatuinen palvelutarjonta Tampereen keskustassa. Kaupan tekoon voi yhdistää luontevasti elämyksellisyyden. Shoppailun lomassa voi nykyisin poiketa vaikkapa saunomassa kaupunkimme vastikään avatussa Tullin korttelisaunassa.

Kaikesta huolimatta: Tampere-niminen työmaa on edelleen imagoltaan Suomen halutuin asuinpaikka.

Markus Sjölund

apulaisjohtaja

Tampereen kauppakamari