Verkko-ostaminen kovassa kasvussa


Senior Adviser Juuso Koskinen ja Project Manager Veera Pelkonen, MarkkinointiAkatemia.

Suomalaisista jopa 35 prosenttia on lisännyt verkko-ostamista koronapandemian aikana. Pysytkö muutoksessa mukana?

Kulunut vuosi jää historiankirjoihin: poikkeuksellinen tilanne on haastanut ja muuttanut pysyvästi ihmisten arjen ja terveyden, unohtamatta koko maailman talouden ja yritysten ravistelua.

Koronapandemia on tuonut myös paljon hyvää, sillä pysähtyminen perusarvojen äärelle on muuttanut monet itsestäänselvyydet takaisin arvokkaiksi arjen iloiksi – kahvikupponen kahvilassa ja ystävän halaaminen tuntuvat nyt merkityksellisemmiltä kuin kenties koskaan aikaisemmin.

oikkeusvuosi on vauhdittanut myös merkittävästi jo menossa ollutta digitalisaatiota, joka on asettanut yrityksille uuden vaatimustason pysyä muutoksessa mukana ja muotoilla omat liiketoiminnan prosessit vastaamaan paremmin nykyisiä vaatimuksia.

Millainen on verkkonäkyvyytesi?

Kotona vietetyt karanteenit ovat muuttaneet kuluttajien ostokäyttäytymisen entistä digipainotteisemmaksi. Myös henkilöt, joille verkko-ostaminen ei ollut vielä ennen poikkeustilannetta tuttua, ovat lisänneet verkko-ostamistaan ja tekevät digiavusteisia ratkaisuja päivittäisessä elämässään yhä enemmän.

Pohjoismaisen kuluttajatutkimuksen mukaan suomalaista jopa 35 prosenttia on lisännyt verkko-ostamistaan pandemian aikana. Postin verkkokauppatutkimuksessa vuodelta 2019 käy niin ikään ilmi, että lähes viidennes kuluttajista arvioi ostavansa lähes kaiken verkosta vuonna 2025. Jo noin 10 prosenttia suomalaisista ostaa nykyisin verkosta kaiken tai lähes kaiken.

Koska kysyntä siirtyi verkkoon lähes toimialariippumattomasti, myös yritysten, joiden tuotteita ja palveluita ostetaan pääsääntöisesti paikan päällä, tulee tarkastella ja uudelleenarvioida omaa verkkonäkyvyyttään kriittisesti. Merkittävä osa verkkokäyttäytymistä ovat kuluttajien tekemät hintavertailut, saatavuustietojen etsiminen ja palveluntarjoajien selvittäminen ennen ostopäätöksen tekemistä.

Vahvimmilla ovat siten yritykset, jotka ovat varmistaneet omien tuotteidensa ja palveluidensa saamisen asiakkaalle mahdollisimman helposti. Kärsimättömät kuluttajat ovat tottuneet ostamaan tuotteet sieltä, mistä se onnistuu mahdollisimman vaivattomasti ja heille sopivana ajankohtana.

Digiloikka on tullut jäädäkseen

Asiakkaan digitaalista ostopolkua tulee tarkastella yrityksen ja asiakkaan välisenä vuorovaikutuksena. Mitä yritysten tulee tehdä verkossa saadakseen potentiaalisten asiakkaiden huomion? Ja toisaalta: mitä yritysten tulee tehdä varmistaakseen paras mahdollinen verkkonäkyvyys ja vastatakseen digissä tietoa etsivän asiakkaan kysymyksiin.

Digiloikka on tullut jäädäkseen. Yritykset, jotka ovat reagoineet siihen tutkimalla oman toimialansa markkinoita ja muotoilleet bisneksensä parhaalla mahdollisella tavalla vastaamaan asiakkaiden muuttuneeseen kysyntään, ottavat etumatkaa muihin poikkeustilanteen hellittäessä.

Juuso Koskinen
Senior Adviser

Veera Pelkonen
Project Manager

MarkkinointiAkatemia