MUUTOKSIA VEROTUSTIETOJEN JULKISUUDESSA

Jari Ramberg, Veroasiantuntija, OTM, Lecklé Oy

Vuoden 2022 loppu oli muutosten aikaa julkisten verotustietojen osalta. Marraskuussa
sinkkujen päivänä vahvistettiin verotustietojen julkisuutta koskeva lakimuutos, jonka
myötä julkisiksi tulevat myös muutosverotustiedot. Joulun kynnyksellä korkein hallinto-oikeus puolestaan linjasi Verohallinnon mediapalveluita.

Varmoja merkkejä lähestyvästä talvesta ovat edellisen vuoden verotustietojen julkaiseminen ja
iltapäivälehtien otsikot enemmän ja vähemmän tienanneista julkisuuden henkilöistä. Viime
vuonna huomiota herättivät erityisesti ”tulokuninkaan” huimat 133,7 miljoonan euron
pääomatulot, jotka kuitenkin jo pari tuntia kruunajaisten jälkeen todettiin väärin ilmoitetuiksi.

Vielä voimassa olevan lain mukaan verotuksen julkiset tiedot, kuten verotettavan ansio- ja
pääomatulon määrä valtionverotuksessa, ovat julkisia verotuksen päättymishetken mukaisina.
Julkisuus ei siis ole koskenut verotuksen päättymisen jälkeen tehtyjä muutoksia. Verotuksen
päättymisen jälkeen verotusta voidaan oikaista verovelvollisen itsensä tai Verohallinnon
aloitteesta, esimerkiksi verotarkastuksen seurauksena. Käytännössä julkiset verotustiedot ovat
voineet poiketa huomattavasti muutoksenhaussa vahvistetuista verotustiedoista.

1.9.2024 voimaan tulevien lakimuutosten myötä myös muutosverotuksen tiedot ovat julkisia.
Lakimuutoksen tarkoituksena on mm. parantaa verotuksen julkisten tietojen laatua ja
oikeellisuutta, sekä edistää harmaan talouden torjuntaa. Muutosverotuksen tiedot ovat julkisia
tuloverotuksessa verovuodesta 2022 ja kiinteistöverotuksessa verovuodesta 2023 alkaen.
Muutoksen myötä esimerkiksi mahdollisuus aiheuttaa naapurikateutta ilmoittamalla ylisuuret
tulot ja hakea myöhemmin oikaisua kaventuu, kun myös oikaisupäätös tulee julkiseksi. Toki
tahallisesta väärien verotustietojen ilmoittamisesta voi myös aiheutua seuraamuksia.

Koska muutosverotuksen tiedot tulevat julkiseksi käytännössä muutoksenhakua koskevan
päätöksen jälkeen, voi verotustietojen korjaantuminen viedä useita vuosia. Pelkkä
oikaisuvaatimuksen käsittely voi kestää jopa yli vuoden, puhumattakaan mahdollisten valitusten
käsittelystä hallintotuomioistuimissa.

Verohallinnon mediapalvelut

Toinen mielenkiintoinen seikka koskien julkisia verotustietoja, tai pikemminkin Verohallinnon
mediapalveluita, on korkeimman hallinto-oikeuden 21.12.2022 antama vuosikirjaratkaisu
koskien verotustietojen luovuttamista journalistisiin tarkoituksiin.

Verohallinto toimittaa tiedotusvälineille vuosittain listauksen yli 100 000 euroa
valtionverotuksessa verotettavaa ansio- ja pääomatuloa yhteensä saaneista henkilöistä.
Verohallinto on katsonut, että yleisen tietosuoja-asetuksen nojalla henkilöllä on oikeus kieltää
tuloverotuksen julkisten tietojen luovuttaminen journalistiseen tarkoitukseen sähköisessä
muodossa (ns. vastustamisoikeus).

Korkein hallinto-oikeus linjasi, että tietojen luovuttaminen on Verohallinnon lakisääteinen
velvoite, mihin vastustamisoikeuden käyttäminen ei sovellu. Verohallinnon antamilla
lainvoimaisilla päätöksillä vastustamisoikeutta koskeviin hakemuksiin ei ollut asiassa
merkitystä.

Vuosikirjaratkaisun myötä omien verotietojen luovuttamista medialle ei voi enää kieltää.
Tosiasialliset vaikutukset eivät kuitenkaan vastustamisoikeutta käyttäneiden kannalta ole
merkittävät, sillä tiedotusvälineet ovat varsin tehokkaasti saaneet tiedon vastustamisoikeutta
käyttäneistä.


Jari Ramberg
Veroasiantuntija, OTM, Lecklé Oy