Arvonlisäverotus on enemmän kuin pelkkä lain sanamuoto

Hanna Huhtala ja Eveliina Laakso, LexAlvia Oy.

Hanna Huhtala ja Eveliina Laakso, LexAlvia Oy.

Kotimaisessa oikeuskäytännössä on useita tapauksia, joissa on käsitelty arvonlisäverolain soveltamista suhteessa arvonlisäverodirektiiviin.

Verovelvollisen on voitava luottaa lakiin. Näin on myös arvonlisäverotuksessa. Arvonlisäverolaki pohjautuu kuitenkin EU:n arvonlisäverodirektiiviin (neuvoston direktiivi 2006/112/EY), joka on pääosin EU-maita velvoittava. Jos esimerkiksi arvonlisäverolain säännös on arvonlisäverodirektiivin pakottavan säännöksen vastainen, voi verovelvollinen vedota direktiivin säännökseen omaksi edukseen. Tämä avaa mahdollisuuksia verovelvollisille.

Euroopan unionin tuomioistuimen (EUT) oikeuskäytännössä ja yhä enemmän myös kotimaisessa oikeuskäytännössä on tapauksia, joissa on käsitelty arvonlisäverolain soveltamista suhteessa arvonlisäverodirektiiviin. Yhtenä esimerkkinä mainittakoon EUT:n tapaus C-787/18, jossa todettiin, että arvonlisäverodirektiivi ei mahdollista säännöstä, jossa kiinteistön myyjä vapautuu investointien arvonlisäveron tarkistusvelvollisuudesta kaupan yhteydessä. Samalla EUT katsoi, että kiinteistön ostaja ei voi tulla velvolliseksi tarkistamaan vähennyksiä, joita hän ei ole itse tehnyt. Tuomio koski Ruotsin lainsäädäntöä, mutta Suomen arvonlisäverolaista löytyy samankaltainen säännös.

Ratkaisun mukaan arvonlisäverolaki näyttäisi olevan arvonlisäverodirektiivin kanssa ristiriidassa, ja tähän vetoaminen voi tiukan paikan tullen olla verovelvolliselle avuksi. Ratkaisu ei kuitenkaan suoraan vaikuta arvonlisäverolain soveltamiseen, sillä direktiivin säännökset eivät voi syrjäyttää arvonlisäverolakia verovelvollisen vahingoksi. Tämä vaatisi arvonlisäverolain muutosta, mikä tullee päätöksen johdosta jollain aikataululla tapahtumaan.

Yhtenä esimerkkinä kotimaisesta oikeuskäytännöstä mainittakoon ratkaisu KHO 2017:144, jossa otettiin kantaa ns. perustajarakentamisesta suoritettavan arvonlisäveron enimmäismäärään. Perustajarakentamisessa arvonlisävero on suoritettava rakentamisen välittömistä ja välillisistä kuluista. Urakkasopimuksen mukaisella hinnalla ei ole merkitystä eikä veron perusteelle ole säädetty enimmäismäärää. Korkein hallinto-oikeus kuitenkin totesi, että arvonlisäverolaki ja -direktiivi ovat keskenään ristiriidassa. Veron peruste tuli voida rajata käypään markkina-arvoon eli tässä tapauksessa kohteen urakkahintaan.

Tuoreimpana esimerkkinä mainittakoon keskusverolautakunnan ratkaisu 12/2021. Arvonlisäverolain mukaan ns. oppilaitosruokailu on arvonlisäverotonta eikä verottomuudelle ole asetettu myyjää koskevia edellytyksiä. Arvonlisäverodirektiivin mukaan veroton myynti kuitenkin edellyttää, että myyjänä on koulutustoimen harjoittaja. Tämä ratkaisu avaa mahdollisuuksia ateriapalveluiden tarjoajille, jos tahtotilana on myydä ns. oppilaitosaterioita arvonlisäverollisina ja vähentää tähän kohdistuvien kustannusten arvonlisävero.

Arvonlisävero on paljon muutakin kuin arvonlisäverolain sanamuoto. Tässä mainitut ovat vain esimerkkejä arvonlisäverotuksen kiemuroista, jotka eivät rajoitu vain direktiivin tulkintaan. Eri kysymys on, ovatko nämä kiemurat uhkia vai mahdollisuuksia.

Hanna Huhtala
varatuomari, KTM
Hanna on LexAlvian perustaja ja toimitusjohtaja. Hän työskentelee vero- ja liikejuridiikan asiantuntijana ja on erikoistunut julkisen ja yksityisen sektorin arvonlisäverotukseen.

Eveliina Laakso
veroasiantuntija, KTM
Eveliina työskentelee arvonlisäveroasiantuntijana ja toimii neuvonantajana yksityisten ja julkisten toimijoiden arvonlisäverokysymyksissä.

LexAlvia on arvonlisäverotukseen erikoistunut asiantuntijayritys, jossa yhdistyy verotuksen, taloushallinnon ja liikejuridiikan osaaminen.