15.05.2019 06:55

EU kaipaa eurooppalaista visiota

Hän arvioi, että 1990-luvulla sellainen vielä oli, mutta nyt eurooppalainen visio puuttuu.

– Ratkaistaan vain ongelmia sitä mukaa, kun ne kaatuvat päälle. Seuraavaan komissioon onkin tärkeää valita ihmisiä, joilla on näkemystä.

Kimmo Sasi istui eduskunnassa kahdeksan kautta vuosina 1983–2015. Hän toimi muun muassa liikenne- ja viestintäministerinä sekä ulkomaankauppa- ja eurooppaministerinä.

Nyt houkuttelee europarlamentti.
– Siellä voisin parhaiten hyödyntää pitkän poliittisen urani aikana kertynyttä osaamista, EU-vaaleissa ehdolla oleva Sasi arvioi.

Hän oli aikoinaan eduskuntaryhmän puheenjohtajana viemässä Suomea Euroopan unionin jäseneksi ja on toiminut muun muassa Euroopan neuvoston EPP-ryhmän varapuheenjohtajana.

Rauha suurin saavutus

EU:n suurin onnistuminen Sasin mielestä on, että se on turvannut rauhan Euroopassa. Hän uskoo unionin onnistuvan tässä jatkossakin, edellyttäen että jäsenmaat puolustavat yhdessä toisiaan.
Sasi peräänkuuluttaa konkreettisia toimia puolustuksen koordinoimiseksi.

– EU:ssa on valitettavasti tapana antaa suuria julkilausumia ja todeta, että asia on sillä ratkaistu. Tällaisen näennäistoiminnan sijaan on tehtävä todellisia päätöksiä ja rakennettava tehokas yhteinen puolustus.

Unionin rahankäyttö ei saa diplomiekonomilta kiitosta ("kahdessa istuntopaikassa ei ole mitään järkeä"). Sasi on myös varatuomari, mikä sekin kuuluu kommenteissa ("jäsenmaiden on noudatettava sovittuja sääntöjä").

Tehoton hallintokulttuuri ja päätösten tekemisen vaikeus turhauttavat suomalaista konkaripoliitikkoa, mutta siksi Sasi parlamenttiin tahtookin, että pääsisi osaltaan kampeamaan unionin toimintaa pohjoismaiseen suuntaan.

– EU:ssa on esimerkiksi kaksi talouslinjaa, joista toisessa talous perustuu jäsenmaiden kansalliseen vastuuseen ja toinen, Etelä-Euroopan linja, yhteisvastuuseen. Kansallinen vastuu on saatava voittamaan, sillä yhteisvastuu antaa viestin, ettei valtion tarvitse pitää omasta taloudestaan huolta, joku muu kyllä toimii laskunmaksajana. Tämä tulee kalliiksi maille, jotka hoitavat asiansa kunnolla.

Vaikutusvaltaa Brysseliin

Kimmo Sasin mielestä EU:ssa tarvitaan Pirkanmaan edunvalvoja. Erityisen tärkeä maakunnan oma meppi on tulevalla vaalikaudella, kun Suomiradalle on mahdollista saada EU-rahoitusta.

– Pirkanmaalle tärkeiden infra- ja tutkimushankkeiden läpiviemistä edistäisi, jos joku olisi vaikuttamassa niiden puolesta Brysselissä. Meppinä on paljon helpompi puhua komission virkamiehille ja vaikuttaa asioiden valmisteluun kuin Suomesta soittelemalla.

Sasi toivoo, että Suomi käyttää EU-puheenjohtajuuskauden hyödyksi.

– Huomasin eurooppaministerinä puheenjohtajakaudella 1999, että puheenjohtajamaa voi merkittävästi vaikuttaa asioihin. Vahvistimme silloin laaditulla "Tampereen ohjelmalla" jäsenvaltioiden välistä oikeudellista yhteistyötä ja vaikutimme Baltian maiden EU-jäsenyyden puolesta.

– Mielestäni Suomen puheenjohtajakaudella 2019 olisi hyvä tilaisuus käydä läpi EU:n yhteiseen puolustukseen liittyviä asioita sekä EU:n ja Venäjän välistä konfliktia, miettiä miten Venäjän harjoittama kyberhäirintä saataisiin hallintaan.

"EU:n myötä saimme ihmisten, tavaroiden, pääomien ja palveluiden vapaan liikkuvuuden sekä aidot sisämarkkinat. Markkinoita pitää aidosti avata edelleen ja nyt, kun digitaalinen kaupankäynti edistyy, on saatava riittävä oikeusvarmuus kaikissa toimissa." Kimmo Sasi

Vain neljä meppiä Pirkanmaalta

Suomi on ollut Euroopan unionin jäsenmaa jo liki neljännesvuosisadan, mutta pirkanmaalaisia europarlamentaarikkoja on ollut vain neljä, heistäkin kaksi pätkäpestillä.

Eduskunta valitsi ensimmäiset mepit, jotka istuivat parlamentissa kaksi vuotta 1995–96. Mukana oli tamperelainen Marjatta Stenius-Kaukonen (vas.). Suomen ensimmäisissä EU-vaaleissa valituksi tuli tamperelainen Jyrki Otila (kok.), joka istui europarlamentissa kauden 1996–1999. Vuonna 1999 europarlamenttiin nousi muutamaksi kuukaudeksi varasijalta valkeakoskelainen Inna Ilivitzky (vas.).
Tamperelainen Satu Hassi (vihr.) istui parlamentissa kaksi kautta, 2004–2009 ja 2009–2014.

Teksti ja kuva Jenni Satola