Älykkyyttä sähköön Nokialta

Toimitusjohtaja Kari Tuomala kertoo, että yksi lähitulevaisuuden tavoite on kasvattaa sähkön laatua parantavien aktiivisuodattimien määrää vähintään 20–30 prosenttia vuodessa.

Jotta uusiutuvasta energiasta saadaan entistä parempaa sähköä ja entistä tasaisemmin, tarvitaan tuotannon ja töpselin väliin älyä. Tätä älyä kehitetään Merus Powerin tehtaalla Nokialla.

– Energiamurros ja ilmastonmuutos ovat toimintamme vahvimmat ajurit. ­Ne eivät pysähdy. Ukrainan sodan Eurooppaan tuoma energiakriisi on kiihdyttänyt vihreää siirtymää, sanoo Merus Power Oyj:n toimitusjohtaja Kari Tuomala.

Yrityksen erikoisosaamisia ovat sähkön laadun parantaminen ja sähkön varastointi, kun uusiutuvaa energiaa liitetään sähköverkkoon. Yhtiö kehittää ja valmistaa sähköverkoissa esiintyviä häiriöitä vähentäviä aktiivisuodattimia ja kompensaattoreita sekä sähkön tuotantoa tasaavia ja energiantuotannon sähköverkkoon yhdistämistä helpottavia sähkövarastoja. Liiketoiminnasta kaksi kolmannesta tulee suodattimista, kolmannes akustoihin perustuvista sähkövarastoista ja viitisen prosenttia huolto-, ylläpito- ja käyttöpalveluista.

– Tulevaisuudessa suodattimien ja varastojen osuudet vaihtavat paikkaa ja palveluliiketoiminnan osuus kasvaa, Tuomala sanoo.

Kasvu on muutenkin tähtäimessä: tavoite on saavuttaa 80 miljoonan euron liikevaihto vuonna 2026.

– Näkymämme ovat tosi hyvät. Uusiutuvaa energiaa tulee ja täytyy tulla markkinoille lisää. Meillä on pätevää ja ammattitaitoista porukkaa, jota on myös saatu suhteellisen hyvin. Viime vuonna palkkasimme 30 uutta työntekijää. Meillä on tervettä kunnianhimoa, ei mitään yliampuvaa, muttei turhaa vaatimattomuuttakaan.

Sähkön laatu yrityksen DNA:ssa

Merus Powerin perustivat Nokian Capacitorsissa aiemmin työskennelleet Kari Tuomala, Jyri Öörni, Risto Laakso ja Aki Leinonen.

– Kun Areva osti Nokian Capacitorsin, arvioimme sen olevan oikea hetki lähteä yrittäjiksi. Olimme nähneet, että silloisella tuulivoimalla oli sähkönlaatu- ja sähköverkkoon liittymisen ongelmia, ja halusimme kehittää siihen ratkaisuja. Mutta olimme aikaamme edellä, sähkön määrä kiinnosti energialaitoksia enemmän kuin sen laatu. Uusiutuvasta energiasta ei juuri puhuttu. Koska Venäjältä saatiin halpaa energiaa, investoinnit sähköntuotantoinfrastruktuuriin eivät kannattaneet. Pilotin tosin pääsimme tekemään Vaasaan, ja se toimi aluksi referenssinämme maailmalla.

Merus Power lähtikin sitten kehittämään sähkön laatua parantavia ratkaisuja teollisuudelle. Sovelluskohteita löytyi muun muassa paljon energiaa käyttävistä teräs- ja kaivosteollisuusyrityksistä.

Ja koska kotimarkkinoita ei ollut, Merus Power suuntasi vientiin. Yrittäjät olivat jo Nokian Capacitorsissa tehneet kauppaa maailmalle, joten kokemusta ja kontakteja oli valmiina.

Vientimarkkinan ytimessä olivat teollisuuden sähkönlaatua parantavat aktiivisuodattimet. Ensimmäiset myytiin Taiwaniin, toiset Kiinaan, kolmannet Isoon-Britanniaan.

– Etsimme myös markkinoita, joilla olisi tiukka sähkönlaatunormisto. Näin päädyttiin muun muassa Irlantiin, Etelä-Afrikkaan, Australiaan, Lähi-itään. Myöhemmin mukaan tulivat muun muassa Ecuador, Bolivia, Brasilia, Kolumbia, Egypti, Kongo, Namibia ja USA, jonne onkin tehty isoja aktiivisuodatinkauppoja.

Vihreä siirtymä, kestävä muutos

Vientilinjalle entistä vahvemmin ovat tulossa myös sähkövarastot. Toistaiseksi niitä on toimitettu vain Suomeen.

– Vihreä siirtymä avaa meille kotimarkkinoita nyt. Muutos yrityksen alkuajoista on valtava. Olemme toimittaneet esimerkiksi Lidlin ja S-ryhmän logistiikkakeskusten sähkövarastot. Yritykset optimoivat omaa uusiutuvan energian käyttöään. S-ryhmä optimoi aurinkovoimalansa ja sähkövarastonsa avulla myös kiinteistöjensä energiankulutusta. Lempäälän Energialle toimitimme Ideaparkin takana olevaan aurinkovoimalaan sähkövarastot, Tuomala kertoo.

Kotimaassa tapahtuu muutakin.

– Suomeen suunnitellaan isoja tuuli- ja aurinkovoimaprojekteja. Tämä sopii meille: mitä suurempi uusiutuvan energian osuus on, sitä enemmän tarvitaan nopeaa säätövoimaa ja energian varastointia.

Merus Powerille sopii tietenkin myös Suomen hallituksen tavoite nostaa uusiutuvan energian osuus vähintään 51 prosenttiin loppukulutuksesta vuoteen 2030 mennessä.

– Nykyisin tiedossa olevilla tuotantomenetelmillä tavoite ei voi toteutua ilman suuria investointeja älykkäisiin sähkövarastoihin. Varastointimuotoja on erilaisia, mutta tärkeimmäksi tekijäksi nousevat varaston aivot – ohjelmisto. Siinä on meidän markkinarakomme, Tuomala huomauttaa.

Kehitys ja valmistus omissa käsissä

Merus Powerissa on pidetty tärkeänä, että tuotekehitys ja valmistus ovat Nokialla, lähellä toisiaan. Silloin palaute valmistuksesta tuotekehitykseen tulee rivakasti, mikä taas nopeuttaa prosesseja.

– Halusimme myös luoda työpaikat Suomeen, ja pidämme tätä edelleen järkevänä toimena. Tuotteidemme jalostusarvo on korkea, ja tuotteet kannattaa tehdä täällä.

Niinpä: akut tulevat Koreasta ja Kiinasta, mutta asiakkaan tarvitsema kokonaisjärjestelmä on yhdistelmä suomalaista tehoelektroniikka-, sähkötekniikka- ja ohjelmisto-osaamista.

– Mehän emme myy sitä akkua, vaan rakennamme laitteeseen akun napojen ja töpselin väliin älykkyyttä, Tuomala sanoo.

Vaikka tuotekehitys ja valmistus ovat Nokialla, toimitusketjut ovat Merus Powerin bisneksessä muun muassa alihankinnan vuoksi pitkiä. Koronassa ketjujen haavoittuvuus korostui.

– Kärsimme edelleen toimitusketjujen häiriöistä. Mutta koska tuotekehitys ja tuotanto ovat omissa käsissä, ratkaisimme osan saatavuusongelmista nopeasti: vaihdoimme komponenttia, suunnittelimme sen uudelleen. Se vaati resursseja ja toi kustannuksia, mutta pystyimme palvelemaan asiakasta ja toimitusajat pysyivät kohtuullisina. Asiakkaiden luottamus meihin säilyi ja paranikin.

Merus Power toimitti sähkövarastot Lempäälän Energialle.

Merus Power Oyj

  • perustettu 2008, toiminta alkoi tammikuussa 2009; listautui Helsingin pörssiin 2021
  • liikevaihto 14,8 miljoonaa euroa (2021)
  • henkilöstö 80 (2022)
  • kehittää ja valmistaa sähkön laatu- ja varastointiteknologiaa; myös palveluliiketoimintaa
  • pääasiakkaita teräs- ja kaivosteollisuus, datakeskukset, uusiutuvan energian investorit ja uusiutuvaa energiaa hyödyntävät yritykset
  • aktiivisuodattimia on toimitettu 68 maahan; viennin osuus tuotannosta 85 prosenttia
  • myyntiyhtiöitä Helsingissä, Singaporessa ja vuodesta 2022 Düsseldorfissa ja Dubaissa.


Teksti ja kuvat Annikaisa Knuutila