Seitsemän vinkkiä verkkokaupan perustamiseen

Toimitusjohtaja Markku Korkiakoski, Vilkas Group Oy

Verkkokauppa sai viime vuoden aikana rakettimaisen kasvupyrähdyksen koronan vuoksi. Tilausmäärät ovat kasvaneet keskimäärin 70 prosenttia perinteisen kaupassakäynnin siirryttyä vahvasti verkkoon. Kotimaisten verkkokauppiaiden myyntiä on piristänyt myös asiakkaiden kokema solidaarisuus paikallisia kauppiaita kohtaan.

Mennyt vuosi on muuttanut kauppiaiden asenteita verkkokauppaa kohtaan ja usea kivijalkakauppias on saanut lopullisen sytykkeen oman verkkokaupan perustamiseksi. Verkkokaupan perustaminen ei ole aina helppoa, mutta oikeiden kumppaneiden kanssa se onnistuu hyvin ilman aikaisempaa kokemusta.

Mitä sitten pitäisi huomioida, kun halutaan perustaa oma verkkokauppa? Listasin verkkokaupan perustajalle seitsemän kohdan muistilistan, joihin kannattaa kiinnittää huomiota verkkokauppaa perustettaessa.

1. Valitse helppokäyttöinen ja monipuolinen verkkokauppa-alusta

Verkkokaupan perustamisen yksi ensimmäisistä kysymyksistä on, että mikä on paras verkkokauppatoimittaja minun yritykselleni ja minun tarpeisiini. Toimittajia on Suomessakin satoja ja kaikki kehuvat itseään parhaaksi, mutta mikä näistä on juuri minulle sopiva toimittaja?

Ennen toimittajan valintaa sinun kannattaa kirkastaa omat verkkokauppaa koskevat tavoitteesi. Tämän pohjalta etsi vaikka Googlesta ja kysy tuttaviltasi potentiaalisia verkkokauppatoimittajia, joiden joukosta listaa omasta mielestäsi muutama potentiaalinen toimittaja. Tämän jälkeen testaa ja käy keskusteluja sekä pyydä tarvittaessa tarjous. Tutustu referensseihin ja varmista että toimittajalla on riittävästi osaajia talossa, ettei verkkokauppasi jää yhden asiantuntijan varaan.

2. Päätä, mitä haluat myydä ja valitse luotettava toimittaja

Verkkokauppiaaksi ryhtyessäsi sinun on päätettävä, mitä haluat myydä verkossa ja turvata saatavuus. Jos sinulla on esimerkiksi myymälä Tampereella, on toki luontevaa siirtää myymälässä olevat tuotteet verkkoon. Verkossa voit lisäksi myydä vapaammin tuotteita, joita ei myymälässä ole. Myytävät tuotteet voivat olla periaatteessa mitä vain. Riippumatta intohimostasi varmista, että toimittajasi on luotettava ja saat tuotteet toimitettua asiakkaallesi mahdollisimman nopeasti ja vaivattomasti.

3. Hanki oma domain-nimi kaupallesi

Jos sinulla on oma verkko-osoite jo olemassa, sen voi ohjata verkkokauppaasi, kun kauppasi on valmis julkaistavaksi. Jos sinulla ei ole vielä domainia hankittuna, niin hanki se nyt ja suojaat samalla kauppasi identiteetin. Voit käyttää yrityksesi nimeä myös nettikauppasi domainina tai voit valita minkä tahansa vapaana olevan domainin, jonka avulla asiakkaasi löytävät sinut mahdollisimman helposti.

4. Valitse oikeat kumppanit

Hyvän verkkokauppajärjestelmän lisäksi menestykseen vaaditaan kumppaneita logistiikkaan, maksuliikenteeseen, kirjanpitoon ja markkinointiin. Varmista että sinulla on saatavilla valmiit ja ajantasaiset liitynnät kaikkien tärkeimpien kumppanien palveluihin. Vertaile myös kumppaneiden palveluita, niin löydät itsellesi juuri sen oikean.

5. Suunnittele huolellisesti

Suunnittele verkkokaupan tuoteryhmittely, sisällöt sekä prosessit asiakaspalveluun, tilausten vastaanottamiseen, toimittamiseen ja tuotepalautuksiin etukäteen. Huolellinen etukäteissuunnittelu nopeuttaa työtä varsinaisessa kaupan rakentamisessa.

6. Toteuta verkkokauppa itse tai ulkoista tekeminen asiantuntijalle

Itse verkkokaupan toteutuksessa sinulla on kaksi vaihtoehtoa. Rakenna verkkokauppa itse, mikä tarkoittaa lähinnä sitä, että sinä itse syötät sisällöt, tuotteet, valitset ulkoasuteemat ja värit ja liität maksu- ja toimitustavat.

Toinen vaihtoehto on, että ulkoistat tämän jollekin asiantuntijalle ja hän tekee tämän puolestasi. Tässäkin tapauksessa sinun tulee päättää, mitä myyt ja mihin hintaan, mutta tämä vaihtoehto toki säästää sinun aikaasi ja rahaa. Säästynyt raha siirtyy tässä tapauksessa sitten asiantuntijan taskuun, mutta ehkä lopputulos on laadukkaampi.

Valtaosa Suomen noin 20 000 verkkokauppiaasta on päätynyt tekemään verkkokauppansa itse. Tämä on mahdollista, kun valitsee helppokäyttöisen verkkokauppa-alustan, jonka mukana on saatavilla kotimainen tuki.

7. Markkinoi ja kehitä verkkokauppaasi

Verkkokaupan menestys on pitkälle kiinni markkinoinnin onnistumisesta. Muista, että kauppa on nykyään monikanavaista. Ole esillä siellä, mistä asiakkaasi etsivät sinua. Varmista ainakin, että kauppasi löytyy hakukoneilla, ja ole läsnä myös sosiaalisessa mediassa. Markkinoi verkkokauppaasi digitaalisissa kanavissa ja suosituissa verkkopalveluissa. Seuraa kävijöitäsi esimerkiksi Google Analyticsin avulla, jotta huomaat tuottavat markkinointikanavat.

Se on siinä! Ota tilauksia vastaan ja toimita tilatut tuotteet nopeasti asiakkaalle. Muista myös hoitaa asiakaspalvelu huolellisesti. Luo asiakassuhteita ja kehitä niitä pitkäjänteisesti. Kokemukset hyvästä palvelusta leviävät verkossa yllättävän nopeasti. Rohkeasti eteenpäin!


Markku Korkiakoski
Toimitusjohtaja
Vilkas Group Oy

Vilkas Verkkokauppaindeksi on seurannut vuodesta 2006 verkkokaupan kehitystä Suomessa. Indeksi lasketaan tilausmääristä, euromääräisestä myynnistä sekä keskimääräisestä ostoskorista. Lisätietoa osoitteesta https://www.vilkas.fi/verkkokauppaindeksi.