Sanomalehti ja kirjekyyhky

Matti Apunen

Entäpä, jos kymmenen vuoden päästä nykymuotoista mediaa ei olekaan?

Viestinnän tarve ei katoa mihinkään, mutta välineet voivat kadotakin. Ehkä piankin muistelemme hupaisaa aikaa, jolloin kuljimme nenä kiinni puhelimen näytössä ja yritimme hallita kymmeniä sovelluksia.

Miksi kukaan yrittäisi kotiin ajellessaan selailla monenkirjavien uutissivustojen sovelluksia, kun niin sanottu geneerinen tekoäly räätälöi käyttöösi juuri jäljellä olevan matkan mittaisen koosteen? Tai millainen hölmö pitää olla, että viitsisi tihrustaa älypuhelimen näyttöä, kun silmälasit ovat taas hukassa ja sormi liian lihaisa osumaan oi­keaan kohtaan?

Tekoäly ymmärtää käyttöliittymistä helpointa, luonnollista puhetta. Yksi konsepti tulevaisuuden viestivälineeksi on rintamukseen kiinnitettävä pinssi, jota ohjataan koskettamalla ja puhumalla. Pinssi viestii, selaa, valistaa, suunnistaa, ehdottaa ja viihdyttää.

Tekoälyn esiinmarssi muuttaa käsityksemme uutisista ja niiden hallinnasta. Se on äärimmäisen tehokas etsimään ja poimimaan, siis luomaan tiivistelmiä ja koosteita ja etsimään poikkeamia. Ja juuri tämä on uutisbisneksen ydintoimintaa.

Jokainen uutissivusto valikoi uutiset tavallaan ja myy valintakriteerinsä tilauksena. Yhden viestimen tarjontaa voi tasapainottaa toisella, mutta monien sivustojen selaaminen on vaivalloista ja hidasta. Aikaa palaa jo sen selvittämiseen, mitä sivusto tarjoaa; klikkiotsikoiden sisällöllisestä miinakentästä ei selviä kukaan.

Tekoälypohjaisen median pohjana ovat isot, yhdistetyt tietomassat, eivät ainoastaan Aamulehden tai STT:n toimittajien päivän saavutukset.

”Break The Web” on uutissyötesovellus, joka kerää sadoilta sivustoilta trendaavat uutiset ja rakentaa niistä jatkuvasti päivittyvän synteesin. BTW on sovelluksena melko karkea, mutta se antaa nopean käsityksen siitä, mikä tällä kertaa on toisin.

Se tuottaa käyttäjän niin halutessa yhden painikkeen komennolla joko vasemmistolaisen tai oikeistolaisen tulkinnan maailman menosta. Tämä tekee näkyväksi maailman taittoviat, mutta toisaalta se antaa käyttäjälle mahdollisuuden jäädä lämmittelemään oman ideologiansa nuotiotulille.

Tekoälytyökalut ovat suhteellisen hyviä selvittämään informaation alkuperän, siis onko kyseessä valeuutinen tai onko jutun kirjoittanut kone itse. Tämä on median tapauksessa teknologian suuri paradoksi. Tekoäly tuottaa ongelmia, joita vain se itse osaa selvittää.

Medialle ikävä havainto on se, että perusjournalismi on liian usein matalamman lisäarvon bisnes kuin uskomme.

Kansainväliset toimijat työntävät markkinoille uutisia, joihin ihmisjournalistin ahavoitunut käsi ei ole koskenut, ja lukijoille ne kelpaavat mainiosti. Tässä murroksessa monet suomalaiset mediatalot jäivät seisomaan tumput suorana ja toivoivat, että ikävä ongelma katoaa, kun ne tuomitsevat tekoälyn ohimeneväksi muoti-­ilmiöksi.

Toisaalta tekoäly on kaikenkokoisen median viimeinen mahdollisuus hypätä mukaan vauhtiaan kiihdyt­tävään junaan – ennen kuin ne jäävät viestinnän asemalaiturille telefaksin, kirjekyyhkyn ja savumerkkien seuraksi.

Matti Apunen