Koulutusvientiä pandemia-aikaankin

Koulutusviennin asiakkuuspäälliköt Virpi Heinonen ja Peter Perttula, TAMK.

Etätyöskentely mahdollistaa tehokkaasti sen, että voimme aamulla olla Kiinassa, iltapäivällä Keniassa ja illalla Chilessä.

TAMKin koulutusvienti ei ole pysähtynyt edes matkustusrajoitusten vuonna, vaikka haasteita on riittänyt.
Koronapandemia tyhjensi TAMKin koulutusviennin tiimin kalenterit helmikuun lopulla, kun matkustusrajoitukset tulivat voimaan. Oli huolestuttavaa huomata, kuinka käytännössä kaikki keväälle suunnitellut koulutukset siirtyivät ensin kesälle ja sitten ”hamaan tulevaisuuteen.”

Onneksi opettajamme ovat joustavia ja saivat nopeasti vietyä koulutuksia verkkototeutuksiksi. Etätyöskentely mahdollistaa tehokkaasti sen, että voimme aamulla olla Kiinassa, iltapäivällä Keniassa ja illalla Chilessä.

Muutaman kuukauden jahkailun jälkeen asiakkaat uskaltautuivat kokeilemaan etäkoulutuksia, ja sillä tiellä olemme yhä. Kesän jälkeen koulutusviennin vauhti on vain kiihtynyt ja jälleen tuntuu, että kysyntää on enemmän kuin mihin voimme vastata.

Asiakkaidemme palaute etäopiskelusta on ollut vaihtelevaa. Toisaalta etäopiskelu mahdollistaa paikkariippumattomuuden, mutta toisaalta on raskasta tuijottaa tietokoneen näyttöä tuntikausia putkeen.
Koulutusviennin osalta haastavaa on se, että aineettomaan asiantuntijuuteen liittyvä tieto on niin kontekstisidonnaista, että puhtaasti verkon välityksellä toteutettava koulutus jää auttamattomasti tuloksissaan lähitoteutusta vaisummaksi. Iso osa informaalisista opeista ja kotiin viemisistä jää saamatta.

Muitakin haasteita on riittänyt. Joitakin isoja projekteja on jouduttu siirtämään, sillä ymmärrettävästi monessa tapauksessa asiakkaamme haluavat tavata meidät kasvokkain joko Suomessa tai kotimaassaan luottamuksen rakentamiseksi. Lisäksi osassa vientimaissamme, erityisesti monessa Afrikan valtiossa, on epävakaat verkot. Yhteysongelmat johtavat helposti väärinkäsityksiin ja pidentävät neuvotteluita.

Valopilkahduksiakin syksyssä on kuitenkin ollut. Tänä syksynä TAMKissa pääsi esimerkiksi aloittamaan tutkinto-opintonsa 25 kenialaista sairaanhoitajaopiskelijaa. Tarkan suunnittelun ansiosta heidän siirtymisensä Suomeen onnistui turvallisesti. Nyt heidän opintonsa etenevät suomalaisten sairaanhoitajaopiskelijoiden tavoin. Tietääksemme kyseessä on ensimmäinen ryhmä, joka opiskelee koulutusviennin kautta koko tutkintonsa Suomessa. Tätä kirjoitettaessa meillä on myös menossa etäkoulutuksia kaikille mantereille.

Aivan entiseen tuskin palaamme koronan jälkeen. Uskomme, että pandemian jälkeinen tulevaisuus koulutusviennille tarkoittaa yhä joustavampaa ja monimuotoisempaa tarjontaa ja yhdessä tekemistä sekä asiakkaan että verkoston kanssa.


Virpi Heinonen
Peter Perttula

Koulutusviennin asiakkuuspäälliköt
Tree – Jatkuvan oppimisen palvelut
Tampereen ammattikorkeakoulu