Blogi | 20.03.2023 05:00

Eduskuntavaalit ovat EU-vaalit

Suomen EU-kannat määrittää maan hallitus, eduskunnan valvovan silmän alla.

Meillä on toki mahdollisuus vaikuttaa Euroopan unionin ­tekemisiin äänestämällä ensi vuonna Euroopan parlamentin vaaleissa. Mutta silloin on väärä aika ottaa kantaa Suomen ­EU-linjauksiin.

Vaikeus on kautta vuosien ollut erottaa kaksi keskustelun­aihetta: mitä me haluamme EU:n tekevän nykyisillä valtuuksillaan ja mitä mahdollisia uusia valtuuksia haluamme unionille
antaa (tai ottaa siltä pois).

Ensin mainittu teema kuuluu europarlamenttivaaleihin. Jälkimmäinen on eduskuntavaalien aiheita.

Huhtikuun toisena päivänä äänestämme monesta asiasta taloudenpidosta arvovalintoihin. Aikaa soisi silti löytyvän myös EU:lle. Erityisesti tämä pätee Pirkanmaalla, jossa meillä on ehdolla Suomen unionipolitiikan keskeisiä vaikuttajia. Ja jossa vaalit kenties jopa ratkaistaan.

Suomi on suorastaan malliesimerkki kansanvallasta, jossa eduskunnalla on aivan konkreettisiakin mahdollisuuksia puuttua hallituksen EU-politiikkaan.

Nykyään on vain ongelmana tunnistaa, mikä on se hallituksen EU-linja, johon valitsemamme kansanedustajat voisivat puuttua.

Mediajulkisuden perusteella voisi ajoittain luulla, että Suomella on selkeä ja vahva EU-tahto. Maan linjaukset henkilöityvät pääministeriin. Kun pääministeri antaa EU-kokouksen yhteydessä kameroille nasevan vastauksen ajankohtaiseen kysymykseen, se leviää salamana kautta maailman, ja tykkäyksiä somessa kertyy.

Uskottava politiikka vain on muutakin ja se vaatii muutakin kuin one-liner -tyyppisiä sanallisia sivalluksia.

Uskottavaa politiikkaa on pystyä vaikuttamaan EU-päätöksiin ajoissa. Esimerkiksi paljon puhutun ennallistamisasetuksen ta­pauksessa suomalaiset olivat myöhässä pitkälti siksi, että Suomen linjasta oli sisäistä ristivetoa.

Helppoa ei ole oppositiossakaan. Siellä on nyt kaksi vahvaa puoluetta, jotka mahdollisesti kokoavat Suomeen seuraavan hallituksen. Toinen niistä on profiloitunut Eurooppa-myönteisenä, toisella on periaatteellisena tavoitteena eroaminen EU:sta.

Nykyisen hallituksen yli kaksi vuotta sitten antama EU-selon­teko kertoo otsikollaan, että Suomi pyrkii rakentamaan ”vahvaa ja yhtenäistä” unionia.

Jotta EU olisi vahva, sille on annettava välineet olla vahva. Unioni on juuri niin hyvä ja tehokas kuin sen jäsenvaltiot sallivat.

Kun tulee puhetta esimerkiksi EU-budjetin kasvattamisesta ja unionin oman rahoituksen kehittämisestä (mukaan lukien verotus ja yhteiset lainat), on Suomi pysynyt varovaisena tai paremminkin vastahankaisena. Ei maamme toki yksin sitä ole, mutta juuri näissä tilanteissa se on onnistunut esittämään selviä linjauksia. Ne valitettavasti vain ovat ristiriidassa ylevien periaatteiden kanssa.

Kansalaisille on tietysti vaikea mennä kansallisissa vaaleissa myymään ajatuksia vallansiirrosta EU:lle. Vaikka se olisi joskus kansallisen etumme kannalta viisainta.

Jos pienet maat eivät halua antaa valtaa EU:lle ja etenkin sen keskeisille instituutioille kuten komissiolle, parlamentille ja tuomioistuimille, valta valuu suurille jäsenvaltioille. Sitä en usko kenenkään Suomessa tavoittelevan.

Matti Mörttinen
Kirjoittaja on pirkkalalainen tietokirjailija ja toimittaja.