Työhyvinvointi vaatii rohkeaa rakenteiden heiluttelua


Taru Kumpulainen ja Johanna Raiskio, partners, Unfair Lean Marketing Oy

Keskustelu työtunneista käy kuumana eri medioissa. Sen sijaan, että keskustelu jää väittelyksi pidemmistä tai lyhyemmistä työpäivistä, pitäisi keskittyä pohtimaan, mikä oikeasti lisää työmotivaatiota.

Me Unfairilla olemme oppineet, että lahjakkaat ihmisemme haluavat onnistua työssään, kehittää itseään ja tehdä töitä innostuneessa ilmapiirissä. Lisäksi on tärkeää ymmärtää työn ja vapaa-ajan hyvä balanssi. Näistä asioista syntyy työhyvinvointi ilman, että asiaa tarvitsee koko ajan alleviivata.

Unfairin missio on selkeä: rakennetaan unelmien markkinointitoimisto, missä henkilöstö ja asiakkaat voivat hyvin. Toteutus ei kuitenkaan ole yksiselitteinen ja se on vaikea viedä käytäntöön. Sähköposti kilahtaa, Slack täyttyy keskusteluista tai puhelin soi juuri, kun piti keskittyä. Työn rikkonaisuus on varmasti ­useammassa organisaatiossa tunnistettu ongelma. Hyvä työflow ja itsensä kehittäminen vaativat aikaa. Aivomme kaipaavat enemmän keskittymistä ja vähemmän sälää. Tästä ajatuksesta syntyi meidän 4+1-mallimme.

Aikaa kehittämiseen, oppimiseen ja palautumiseen

Aluksi keskustelimme neljän päivän työviikosta, mutta se ei ole meille oikea ratkaisu. Halusimme, että yrityksen rakenteet mahdollistavat keskeytymättömän työn, asioiden tekemisen paremmin sekä jatkuvan oppimisen ja kehittämisen. Syntyi ajatus 4+1-mallista, missä pyrimme mahdollistamaan perjantain käyttämisen kolmeen teemaan: kehittämiseen, oppimiseen ja palautumiseen.

Mallin tavoitteena on, ettei perjantaille sovita asiakaspalavereja eikä Slackin äärellä tarvitse päivystää. Sen sijaan on aikaa tiimien ­omien ja asiakkaiden prosessien kehittämiseen, verkkokurssille osallistumiseen tai työkaverin kanssa sparrailemiseen. Jos takana on rankka työviikko, on tärkeää palautua. Muutama sääntö meillä on: Jos asiakkaalla on hätä, meidät saa aina puhelimella kiinni. Liiketoiminta ei saa kärsiä ja mikä tärkeintä, mallin on tunnuttava henkilökunnastamme oikealta.

Tavoitteena hyvä työflow

Kuukauden kokeilun jälkeen noin 60 % ­perjantain työtunneista on kirjattu 4+1-päi­vien teemojen alle. Edelleen perjantaisin tehdään myös asiakastyötä. 4+1-teemoihin kirjattu työaika jakaantuu melko tasaisesti kehittämisen, oppimisen ja palautumisen kesken. Tiimit ovat kohdanneet kasvokkain, ja olemme päässeet kehittämään asioita, jotka muuten olisivat jääneet kiireen alle. Näistä lopulta hyötyvät aina meidän asiakkaamme.

​​​​​​​Meillä on vielä paljon opittavaa ja käymme uteliaina kohti talvea. Tämä on kokeilu, ja joulukuussa olemme paljon viisaampia siitä, miten olemme onnistuneet muokkaamaan tapaamme tehdä töitä. 4+1-mallissa tärkein asia ei ole itse perjantai vaan se, miten saamme muokattua viikkoihin enemmän keskeytymätöntä työaikaa. Olemme päässeet perille, kun puhumme hyvästä työflow’sta, emmekä siitä, että panostamme työhyvinvointiin. Hyvinvointia synnyttää hyvä työflow.

Taru Kumpulainen ja Johanna Raiskio
partners
Unfair Lean Marketing Oy

 

Scroll to Top