
Tampereen ja Pirkanmaan merkitys Suomen turvallisuudelle rakentuu eri toimijoiden yhteistyöstä. Puolustusvoimat, kaupungit ja kunnat, elinkeinoelämä, teollisuus ja liikenteen toimijat muodostavat yhdessä toimintakykyä, jota tarvitaan niin normaali- kuin poikkeusoloissa.
Tampere–Pirkkalan lentoasema on tästä hyvä esimerkki. Monikäyttökentällä yhdistyvät sotilasilmailu, kaupallinen liikenne, sekä siviili-ilmailu, ja sen toimintavarmuus on tärkeä osa alueen turvallisuutta, huoltovarmuutta sekä yhteistoimintaamme liittolaistemme kanssa.
Pirkanmaalle on vuosikymmenten aikana rakentunut vahva puolustus- ja teknologiaosaamisen keskittymä. Puolustusvoimien ympärille on kasvanut yrityksiä, alihankintaa, tutkimus- ja tuotekehitysosaamista sekä kansainvälisiä toimijoita. Tämä yhteistyö muodostaa tärkeän perustan alueen kehitykselle ja koko Suomen puolustuskyvylle.
Turvallisuus ei synny vain yksittäisistä toimijoista
Kokonaisturvallisuuden näkökulmasta on tärkeää nähdä, miten eri toimijoiden hankkeet ja toimintaympäristöt liittyvät toisiinsa. Lentoaseman kehittäminen, tie- ja raideliikenne, logistiset yhteydet, teollisuuden toimintaedellytykset ja puolustuslogistiikka eivät ole toisistaan irrallisia kysymyksiä. Hyvä liikenneinfra mahdollistaa elinkeinoelämän kasvun, mutta samalla se tukee logistiikkaa, operaatioita ja yhteiskunnan kriisinkestävyyttä.
Toimiva yhteiskunta vahvistaa myös puolustuskykyä. Tarvitsemme toimivat liikenne- ja energiaratkaisut, osaavaa teollisuutta, kunnossa olevan infrastruktuurin sekä yrityksiä, jotka kykenevät tuottamaan kriittisiä palveluja ja teknologioita myös muuttuvassa turvallisuustilanteessa. Siksi kokonaisturvallisuutta ei pidä ajatella vain viranomaisten tehtävänä.
Myös liikenneinfrastruktuurin kehittämisessä eri tarpeita kannattaa tarkastella yhdessä. Kun ratkaisuissa huomioidaan sekä elinkeinoelämän että puolustuksen tarpeet, voidaan rakentaa infrastruktuuria, joka palvelee samanaikaisesti useita yhteiskunnan tarpeita.
Varautuminen ei ala kriisin hetkellä
Poikkeusolojen toimintakyky rakennetaan hyvän sään aikana. Silloin eri toimijoilla on mahdollisuus suunnitella, harjoitella ja oppia toisiltaan sekä rakentaa yhteyksiä ja toimintamalleja, joiden varaan voidaan tukeutua toimintaympäristö muuttuessa nopeasti.
Jokainen yhteinen harjoitus, suunnittelupöytä, infrastruktuuriratkaisu ja yhteistyöverkosto on osa varautumista ja Suomen puolustusta. Turvallinen ja toimintakykyinen yhteiskunta syntyy yhteistyöllä.
Pirkanmaalla meillä on tähän vahvat lähtökohdat. Alueella on vahva teollinen ja teknologinen osaaminen, merkittävä puolustusalan ekosysteemi, kansainvälisiä yhteyksiä ja pitkä historia ilmailun sekä Puolustusvoimien ympärille rakentuneesta yhteistyöstä.
Turvallisuusympäristömme ei kuitenkaan näytä rauhoittuvan nopeasti. Siksi varautumisen on oltava pitkäjänteistä ja yhteistyön jatkuvaa. Pirkkalan lentoasema on strategisesti merkittävässä sijainnissa erityisesti Etelä- ja Länsi-Suomen turvallisuuden kannalta. Tällä toiminta-alueella sijaitsee merkittävä osa Suomen väestöstä ja elinkeinoelämästä.
Satakunnan lennostolle yhteistyö Pirkanmaan alueen toimijoiden kanssa on tärkeä osa kokonaisuutta, jolla rakennetaan alueemme puolustuskykyä sekä yhteiskunnan kriisinkestävyyttä – yhdessä.
Markus Leivo
Eversti
Satakunnan lennoston komentaja
