
Arvonlisäveron lisäselvityspyynnöt ovat enenevässä määrin arkipäivää yrityksille. Verohallinto aktivoituu erityisesti, kun yhtiö rekisteröityy alv-velvolliseksi, tai kun ostot ylittävät myynnit ja yhtiölle olisi tulossa alv-palautusta.
On yhä tavallisempaa, että yhtiö saa jopa useampia selvityspyyntöjä samasta asiasta. Kysymykset voivat olla yllättävän yleisluonteisia: jopa vuosikymmenen toimineelta yhtiöltä tiedustellaan, mitä toimintaa se harjoittaa. Tieto olisi usein löydettävissä helposti yrityksen verkkosivuilta, ja niihin tutustumalla käsittelijä voisi esittää kohdennetumpia jatkokysymyksiä sen sijaan, että yritykselle lähetetään laajoja kysymyspatteristoja ”varmuuden vuoksi”.
Tietyt termit voivat herättää arvonlisäverotuksessa tyypillisesti lisäkysymyksiä. Esimerkiksi ”holdingyhtiö” voi viitata siihen, että emoyhtiön omistus tytäryhtiöihin olisi passiivista, eikä yhtiöllä olisi siten yleensä arvonlisäveron vähennysoikeutta. Samoin ”maksuliikenteen hoitaminen” ja ”rahoituksen tai vakuutusten järjestäminen” yhdistyvät arvonlisäverotuksessa verottomiin rahoitus- tai vakuutustoimintoihin, joista aiheutuvista kustannuksista ei olisi myöskään vähennysoikeutta. Käytännössä yhtiön tosiasiallinen toiminta saattaa kuitenkin olla tavanomaista verollista palvelutoimintaa, vaikka sanallinen kuvaus saattaisi viitata verottomaan toimintaan. Selvityspyyntöihin onkin vastattava huolellisesti ja oikeaa verotuskieltä käyttäen.
Verohallinto pyrkii selvityspyynnöillä torjumaan myös harmaata taloutta, jossa etenkin juuri arvonlisäverotuksen osalta valvontaa halutaan tehdä aikaisessa vaiheessa (esimerkiksi rekisteröinnin ja oma-aloitteisten verojen ilmoituksen antamisen yhteydessä) eikä vasta jälkikäteen. Tuloverotuksessa valvontaa tehdään vuosittain annettavaan tuloveroilmoitukseen, ja selvityspyynnöillä valvontaa kohdennetaan erityisesti tiettyjen painopistealueiden mukaan. Viime vuosina painopistealueina ovat olleet esimerkiksi tutkimus- ja kehittämistoiminnan lisävähennys, yritysjärjestelyt ja siirtohinnoittelu. Varsinainen verotarkastus on järein keino valvoa oikeaa ilmoittamista ja verovelvoitteiden hoitamista. Verohallinto onkin tänä keväänä hakenut palvelukseensa neljääkymmentä uutta verotarkastajaa, joten verovalvonta ei varmasti ole ainakaan vähentymässä.
Verohallinnon valvontatehtävä on toki perusteltu, ja oikein kohdennetut selvityspyynnöt palvelevat niin verojärjestelmän luotettavuutta kuin rehellisesti toimivien yritysten etua. Turhauttavaksi prosessi muuttuu silloin, kun kysymykset eivät vastaa yrityksen todellista tilannetta tai kun samoihin asioihin joudutaan palaamaan useaan kertaan. Tämä korostaa sitä, miten tärkeää on vastata selvityspyyntöihin alusta alkaen täsmällisesti, oikeilla käsitteillä ja riittävän kattavasti. Hyvin laadittu ensimmäinen vastaus voi parhaimmillaan katkaista jatkoselvitysten ketjun jo alkuunsa.
Riitta Väänänen
Director
Veropalvelut, PwC
Mirka Danielsson
Director
Veropalvelut, PwC
