Tiiviys, ilmastoviisaus ja lapsiystävällisyys leimallisia Saikan asuntomessualueelle

Saikantalossa on tilat varhaiskasvatuksen kuudelle lapsiryhmälle sekä alakoululle. Iltaisin se toimii kylätalona. Pihaan on rakennettu on runsaasti leikkivälineitä ja -alueita.

Lempäälän tämän kesän asuntomessualue Saikassa edustaa rakentamista, jollaista asumisen kehittyvissä seutukunnissa tulisi olla – hyvien liikenneyhteyksien varrella, lähellä palveluita ja kohtuullisen tiivistä. – Kun pienelle alueelle rakennetaan paljon, rakentaminen on tehokasta ja ­ilmastoviisasta, summaa Asuntomessut Lempäälässä -hankkeen projektipäällikkö Pekka Seppänen.

Asuntomessujen portit Lempäälän Saikan alueella, aivan Ideaparkin naapurissa, avautuvat 10. heinäkuuta. Messut ovat avoinna elokuun 9. päivään asti. Tapahtumaan odotetaan noin 100 000 kävijää.

Tämänvuotisen tapahtuman teemana on ilmastoviisaus.

– Haluamme näyttää, mitä tulevaisuuden hyvä arki voi olla. Lempäälän Saikka on tiivis, moderni ja kestävän kehityksen mukainen asuinalue, jossa hyvät palvelut ja liikenneyhteydet tukevat arjen vähähiilisyyttä. Viher- ja puistosuunnittelussa on huomioitu luonnon monimuotoisuus, sanoo Osuuskunta Suomen Asuntomessujen toimitusjohtaja Joran Hasenson.

– Kun paljon hyvää on lähellä, arki toimii.

Pitkän valmistelun tulos

Asuntomessut eivät nouse Lempäälään päähänpistona.

– Valtuustotasolla asiasta on ensimmäisen kerran alettu puhua jo 1980-luvulla. Vuonna 2017 suunnittelu käynnistyi toden teolla, ja vuonna 2022 paiskattiin Asuntomessujen kanssa kättä päälle. Tonttien luovutukset ajoittuivat vuodelle 2023 ja seuraavana vuonna ensimmäiset talot alkoivat rakentua alueelle, Pekka Seppänen ynnää.

– Saikka on monipuolinen alue, jossa kaikki talotyypit ovat esillä kerros- ja rivitaloista omakotitaloihin ja vuokra-asumisesta omistusasumiseen. Lisäksi alueelle valmistuu jo tässä vaiheessa uusi koulu ja päiväkoti yhteisöllisyyttä vaalivaan Saikantaloon. Messujen vuoksi alue ei vielä tässä vaiheessa rakennu täyteen, koska alueita tarvitaan tapahtuman käyttöön.

Asuntomessuilla esiteltäviä kohteita on noin 30. Rakennuksissa on toteutettu monipuolisesti erilaisia ilmastoviisaita energiaratkaisuja. Yhtenä houkuttimena niiden toteuttamiseen on ollut se, että Lempäälän kunta myönsi tonttien myyntihinnoista 20 prosentin alennuksen tiettyjen ilmastokriteerien täyttyessä.

– Kaikki rakentajat täyttivät kriteerit ja saivat tämän alennuksen, Seppänen paljastaa.

Lempäälän Vuokrakodeille valmistuu asuntomessualueelle 34 huoneiston kerrostalokohde.

Kyse ensisijaisesti asenteesta

Ilmastoviisaan ratkaisun ei tarvitse olla mikään massiivinen keksintö. Enemmänkin on kyse asenteesta ja kyvystä ymmärtää eri valintojen vaikutuksia ilmastolle. Kestävällä suunnittelulla ja huolellisilla toteutuksilla rakentaja voi vähentää luonnon monimuotoisuuteen kohdistuvia haittavaikutuksia ja edistää ympäristön hyvinvointia. Ratkaisujen toteuttaminen on ollut vapaaehtoista, ja kukin on ratkaissut asian itselleen sopivalla tavalla.

Kriteerien täyttymistä arvioitaessa kiinnitettiin huomiota muun muassa rakennusmateriaalien vähähiilisyyteen, elinkaareen ja kestävyyteen, rakentamisessa käytettäviin uusiomateriaaleihin sekä rakentamisen sopeutumiseen ilmastonmuutokseen, energiatehokkuuteen ja uusiutuviin energianlähteisiin. Suurimmassa osassa messukohteista on esimerkiksi aurinkopaneelit, hukkaneliöt on jätetty rakentamatta ja talojen energiatehokkuuteen ja tiiveyteen on panostettu.

Laajemmin ilmastoviisautta alueella on toteuttanut muun muassa Lempäälän Lämpö Oy, joka on rakentanut alueelle kauko- ja maalämpöä yhdistävän paikallislämpöratkaisun.

Ilmasto huomioitu myös julkisen tilan suunnittelussa

Ilmastoviisaus on ohjannut niin ikään Saikan viher- ja puistosuunnittelua. Pientalokohteilta vaadittiin jo tontinhakuvaiheessa pihasuunnitelma, jossa arvioitiin piha-alueiden viihtyisyys ja toiminnallisuus, eri vuodenaikojen huomioiminen ja valaistus, innovatiivisuus, biodiversiteetin huomioiminen, lumien varastointi, luonnon- ja uusiomateriaalien käyttö sekä pihatilojen yksityisyyden ja yhteisöllisyyden huomioiminen. Pihat ovat pääosin monimuotoisia, pihakiveyksissä nähdään hulevesikiveä ja hyötykasveista on iloa niin aikuisille kuin lapsillekin.

– Luontoympäristö on pyritty saamaan mahdollisimman monimuotoiseksi niin, että sillä on kyky ottaa vastaan ilmastonmuutoksen vaikutuksia, Pekka Seppänen korostaa.

Myös lapsille Saikasta on pyritty rakentamaan mahdollisimman viihtyisä asuinalue. Koska rakentaminen muuten on suhteellisen tiivistä, on esimerkiksi Saikantalon edustalle rakennettu iso piha moninaisine peli- ja leikkialueineen ja -välineineen.

Sijainti Lempäälän vahvuus

Juhlavuottaan viettävälle Lempäälän kunnalle Asuntomessut on tärkeä tapahtuma. Messukävijöiden uskotaan tuovan ostovoimaa palveluihin, yrityksiin ja matkailuun. Tapahtuma toimii 25 000 asukkaan kunnalle myös massiivisena valtakunnallisen näkyvyyden tuojana.

– Asuntomessutapahtuma on katalyytti koko nauhataajaman ja kunnan kehitykselle. Lempäälä on kehittyvä kasvukunta, joka on onnistunut yhdistämään kyläyhteisön lämmön ja kaupunkiseudun mahdollisuudet sujuvaksi arjeksi. Olemme Suomen suurin kyläyhteisö, Lempäälän kunnanjohtaja Noora Pajari tiivistää.

– Lempäälässä asioita on tehty toisin kuin monessa muussa kunnassa. Meillä on esimerkiksi laaja kouluverkko, emmekä ole lopettaneet kyläkouluja keskittämällä palveluita isompiin koulukeskuksiin.

Lempäälä houkuttelee etenkin lapsiperheitä.

– Lempäälään muuttaa eniten lapsiperheitä, suhteessa enemmän kuin missään muussa kunnassa.

Saikan alueen lisäksi Lempäälällä on alueellisia kehityshankkeita käynnissä parhaillaan muun muassa Sääksjärvellä, Marjamäessä ja keskustassa.

– Lempäälällä on hyvä vire päällä. Kun rakentaminen on Suomessa ollut viime vuosina melkoisissa vaikeuksissa, haluamme haastaa koko maan toteuttamaan hankkeita yhtä aktiivisesti kuin meillä täällä Lempäälässä tehdään, Pajari haastaa.

– Ehdottomasti suurin vahvuutemme on sijaintimme Tampereen eteläpuolella hyvin liikenneyhteyksien varrella. Keskeinen sijaintimme Tampere–Helsinki-kasvukäytävällä, Tampereen ja moottoritien läheisyys sekä rautatie ja nopeat yhteydet Helsingin ja Pirkkalan lentokentille houkuttelevat uusia asukkaita Lempäälään.

Saikan kaava on tiivis, joten rakentaminen on tehokasta.

Ideapark pääkumppanina

Lempäälän Asuntomessujen pääyhteistyökumppanina toimii messualueen naapurissa sijaitseva Ideapark. Messujen aikana kauppakeskuksessa on erilaisia aktiviteetteja messuvieraille, kuten ohjattua kerhotoimintaa lapsille ja ilmainen LEGOPark. Messulipulla pääsee edullisesti koko perheen uimahalli-kylpylään Vesimaailma Louheen ja erilaisia messuetuja on tarjolla niin Viihdekeskuksessa kuin kauppakeskuksen liikkeissä. Luvassa on myös Suomen suuri alennusmyynti.

Asuntomessujen aikaan Ideapark toimii niin ikää artisti-iltojen tapahtumapaikkana, joten kesälomamatkailijat voivat yhdistää asuntomessuvierailuunsa ohjelmaa koko loppupäiväksi.

Teksti ja kuvat Jari Runsas

Scroll to Top