
Tampereella kesä näkyy ja tuntuu järvillä. Kun Mustalahden satama herää talven jälkeen eloon, alkaa myös Hopealinjojen vuoden vilkkain aika, ja samalla yksi kaupungin rakastetuimmista kesäperinteistä.
Hopealinjojen toimitusjohtaja Mari Vuorisen mukaan alkava kesä näyttää lupaavalta. Vaikka epävarmuus näkyy kuluttajien ja yritysten ostokäyttäytymisessä, ihmiset eivät ole luopuneet kesäelämyksistä. Päinvastoin järvelle halutaan edelleen.
– Sää vaikuttaa meillä aina paljon. Jos kesä on tasaisen lämmin ja aurinkoinen, se näkyy suoraan asiakasvirroissa, Vuorinen kertoo.
Tänä kesänä Hopealinjat ei panosta suuriin uutuuksiin, vaan olemassa olevan hiomiseen. Silti tarjonnasta löytyy myös uusia vivahteita. Erityisesti tapasristeilyt ovat herättäneet kiinnostusta.
– Ne ovat olleet selvä hitti. Asiakkaille toimii kevyempi, rennompi ja hieman edullisempi vaihtoehto perinteiselle illallisristeilylle.
Kesän ohjelmistossa luotetaan myös tuttuihin suosikkeihin. Laukon kartanon risteilyt, erilaiset teemaristeilyt ja Viikinsaaren tapahtumat muodostavat rungon, jota täydentävät kauden avaava ja hyvinvointiin keskittyvä Summer Vibes, perinteikäs juhannusjuhla sekä elokuun SaariHelvetti-festivaali.
Viikinsaari elää uutta nousua
Vain parinkymmenen minuutin laivamatkan päässä keskustasta sijaitseva Viikinsaari on Vuorisen mukaan edelleen hieman tuntematon helmi.
– Yllättävän moni tamperelainen kertoo, että on ollut siellä viimeksi joskus lapsena. Moni ei ole käynyt siellä vuosikymmeniin, ja osa ei tunne paikkaa lainkaan.
Saaressa on tänäkin kesänä tarjolla kesäteatteria, lasten tapahtumia, rantasauna paljuineen, uimarannalla oleskelua ja ravintolapalveluita. Alueen kruunaa Tampereen vanhin yhä toimiva kesäravintola, Ravintola Viikinsaari. Lisäksi esiin halutaan nostaa uusia mahdollisuuksia myös yrityksille. Yksi niistä on Café Helmannila, vanhassa suojellussa rakennuksessa sijaitseva tunnelmallinen tila, jota tarjotaan nyt aktiivisemmin yksityisjuhliin ja kokouksiin.
– Se on ehkä saaren kaunein paikka. Terassilta avautuu upea näkymä Pispalaan ja järvelle, Vuorinen kuvaa.
Järveltä kaupunki näyttää erilaiselta
Vuorinen uskoo, että Hopealinjojen merkitys Tampereelle on paljon suurempi kuin moni ehkä arjessa huomaa. Tampere on kahden järven väliin rakentunut kaupunki, ja juuri siksi järvien merkitys on kaupungille erityinen.
Järveltä käsin tuttu kaupunki näyttää uudelta. Maisema avautuu toisin, kaupungin rytmi hidastuu ja oma kotikaupunki asettuu hetkeksi aivan uuteen perspektiiviin.
– On aina yhtä hämmentävää, kuinka kaunis Tampere on järveltä katsottuna. Toivoisin, että jokainen tamperelainen kävisi ainakin kerran kesässä järvellä itse sen kokemassa, Vuorinen toteaa.
Tarjanne on pala suomalaista historiaa
Kun höyrylaiva Tarjanne irrottaa köydet ja höyrypilli soi, moni matkustaja kokee siirtyvänsä hetkeksi toiseen aikaan. Vuonna 1908 valmistunut Tarjanne on maailman vanhin yhä alkuperäistä reittiään keskeytyksettä kulkenut matkustajahöyrylaiva. Reitti Tampereelta Ruoveden kautta Virroille on säilynyt samana jo 118 vuoden ajan.
Kesäisin Tarjanne liikennöi edelleen historiallista Runoilijan tietä, jonka varrella avautuvat Näsijärven maisemat, vanhat kanavat ja pohjoisen Pirkanmaan järviluonto. Samat näkymät, jotka ovat inspiroineet aikanaan myös suomalaisia kirjailijoita ja taiteilijoita.
Hopealinjojen ja Tarjanteen omistavan Oy Runoilijan Tien toimitusjohtaja Mari Vuorinen puhuu Tarjanteesta poikkeuksellisella lämmöllä.
– Tarjanne ei ole mikään bisneslaiva. Sen arvo on aivan muualla, historiassa, perinteessä ja tunteissa.
Sukupolvelta toiselle kulkeva kokemus
Juuri tunteet tekevät Tarjanteesta erityisen. Vuorinen kertoo, että laivalla on koettu kaikki elämänvaiheet. Siellä on kosittu, vietetty häämatkoja ja hautajaisia, tehty sukupolvien yhteisiä retkiä ja kerätty muistoja yli sadan vuoden ajan.
– Ihmiset kertovat meille omia Tarjanne-tarinoitaan. Monelle se on sukupolvikokemus: -ensin matkustettiin isovanhempien kanssa, nyt omien lasten tai lastenlasten kanssa.
Tarjanteen kyydissä kiire väistyy. Höyrylaivan rauhallinen rytmi, puinen sisustus ja vanhan ajan tunnelma tekevät matkasta elämyksen, jossa itse matka on yhtä tärkeä kuin määränpää, Vuorinen kuvaa.
Tukea elävälle kulttuuriperinnölle
Vanhan höyrylaivan ylläpito on kuitenkin kallista. Tekniikka vaatii jatkuvaa huoltoa, puuosia uusitaan ja turvallisuudesta huolehditaan tarkasti. Siksi Tarjanteella järjestään elokuussa tukiristeily ja kerätään varoja laivan kunnossapitoon.
– Kaikki tuotot käytetään lyhentämättömänä laivan remontteihin. Tavoitteena on varmistaa, että Tarjanne liikennöi myös tulevina vuosina.
Vuorisen mukaan kyse ei ole vain yhden laivan pelastamisesta.
– Tämä on yhteistä kulttuuriperintöämme. Tarjanne kuuluu meille kaikille.
Teksti Jenna Auranaho
