SVOP ja pääomalaina

Kuvituskuva.

Vuoden loppupuolella alkaa useimmissa osakeyhtiöissä tilikauden päättyminen lähestymään. Joissakin yhtiöissä oman pääoman määrä on saattanut eri syistä vähentyä ja yhtiön taseasemaa pitäisi jotenkin vahvistaa. Yksinkertaisimmat keinot ovat pääomalaina ja SVOP-sijoitus, joita käsittelen tässä kirjoituksessa pintapuolisesti.

Sijoitetun vapaan oman pääoman rahasto

Jos yhtiön taseessa on velkaa omistajalle, velka voidaan konvertoida omaksi pääomaksi, jolloin yksinkertaisin menettely on sijoitus sijoitetun vapaan oman pääoman rahastoon eli SVOP-rahastoon. SVOP-sijoituksen yhteydessä ei tarvitse antaa osakkeita tai muuta vastiketta, mikä SVOP-sijoituksen tekijän on hyvä mieltää. SVOP-sijoituksesta tulisi aina laatia erillinen sopimus, jossa on sovittu mm. pääoman palautukseen liittyvistä menettelyistä.

SVOP-rahastosta varoja voidaan jakaa osinkona vastaavilla edellytyksillä kuin osinkoa voidaan jakaa voittovaroista. SVOP-sijoitusta voidaan myös palauttaa sijoittajalle ja verotuksessa sijoituksen palautus voidaan käsitellä luovutuksena (pääoman palautuksena), jos palautus tehdään 10 vuoden kuluessa sijoituksen tekemisestä ja sijoituksen tekemisestä esitetään luotettava selvitys. Verosyistä tätä 10 vuoden rajaa on syytä seurata.

Tilinpäätöksessä SVOP-sijoitus voidaan esittää taseessa saamisena, mutta sijoitus täytyy olla maksettuna viimeistään tilinpäätöksen allekirjoitushetkeen mennessä.

Pääomalaina

Yhtiön omistaja voi antaa osakeyhtiölle pääomalainan tai jos osakeyhtiön taseessa on velkaa omistajalle, tämä velka voidaan muuttaa osittain tai kokonaan pääomalainaksi. Pääomalainalle on osakeyhtiölaissa määrättyjä ehtoja, jotka rajoittavat lainan palauttamista ja koron maksamista: Pääomalainalle ei saa antaa vakuutta ja lainan pääomaa voidaan palauttaa ja korkoa maksaa vain siltä osin kuin vapaan oman pääoman ja pääomalainojen määrä maksuhetkellä ylittää taseen mukaisen tappioiden määrän. Pääomalainasta on tehtävä asianmukainen velkakirja.

Tilinpäätöksessä pääomalaina esitetään pääsääntöisesti vieraassa pääomassa, mutta se huomioidaan osakeyhtiölain mukaista oman pääoman riittävyyttä laskettaessa omaa pääomaa kasvattavana eränä. Omassa pääomassa pääomalaina voidaan esittää vain silloin, jos velallisyhtiö saa itse päättää lainan palauttamisesta ja koron maksamisesta.

Pääomalainan voi antaa myös muu taho kuin omistaja. Jos lainan antaa esimerkiksi lähipiiriin kuuluva toinen yhtiö, on syytä muistaa, että lainan täytyy olla myös lainaa antavan yhtiön näkökulmasta perusteltu ja yhtiön edun mukainen.

Pääomalainan pitää olla maksettu yhtiölle eli tilinpäätöksessä taseen veloissa ei voi olla pääomalainaa ja varoissa samaa erää saatavana. Tältä osin pääomalaina siis eroaa SVOP-sijoituksesta.

Ajoissa liikkeelle

Osakeyhtiön hallituksen tulee seurata oman pääoman riittävyyttä ja mahdollinen oman pääoman menettäminen on osakeyhtiölain mukaan rekisteröitävä viipymättä. Jos oman pääoman menettämistä ei rekisteröidä ja yhtiö ajautuu maksukyvyttömäksi, hallituksen jäsenten vastuu saattaa realisoitua. Toimenpiteisiin onkin syytä ryhtyä heti, jos tavanomainen kuukausiraportointi antaa viitteitä siitä, että oman pääoma määrä alkaa uhkaavasti pienentyä. Liiketoiminnan kannattavuutta kohennettaessa taseaseman vahvistaminen antaa toimenpiteisiin enemmän aikaa.

Janne Sirkka
Partner, HT
Moore Idman Oy

Scroll to Top