Suhdannekäänne ovella

Antti Eskelinen, Tampereen kauppakamari.

Erilaiset tutkimukset vuoden vaihteen molemmin puolin ovat antaneet Suomen talouteen myönteisiä signaaleja, vaikka valtion talous on pahassa velkaantumiskierteessä.

Kauppakamarien talousdata antaa myös viitteitä talouden positiivisesta käänteestä eri sektoreilta. Tampereen seudun vahva kasvu on jatkunut kohtuullisena, asuntorakentamista lukuun ottamatta, vaikka siinäkin alkaa näkyä piristymisen merkkejä.

Tällä viikolla Tampereen seutu otti uuden askeleen kohti vihreää siirtymää, kun alueelle julkistettiin kaksi uutta merkittävää Vety-talouden hanketta. Hankkeet ovat merkittäviä uusia hankkeita, jotka hyödyntävät täällä olevaa osaamista, raaka-aineita, energiajärjestelmiä ja alueen hyvää sisäistä yhteistyötä.

Hankkeista tiedotettiin myös uuden merkittävän aluevaltauksen, eli uuden vetytapahtuma – Hydrogen Summit & Expon kautta. Tapahtuma keräsi vety-alan toimijat Suomesta, Pohjoismaista, Baltian-maista sekä ympäri Eurooppaa, kaukaisimmat osallistujat tulivat Brasiliasta ja Chilestä. Suomalainen energia osaaminen ja puhdas energia vetävät puoleensa.

Seuraavaksi aletaan kääntää katseita kohti Kunnallisvaaleja. Elinvoimakuntien tärkeimmät toimet kohdistuvat yrityksille tärkeisiin asioihin esimerkiksi perusopetukseen, ammatilliseen toisen asteen koulutukseen, maankäyttöön ja kaavoitukseen sekä erilaisiin muihin lupa-asioihin. Näihin asioihin vaikuttaviin linjauksiin haluamme lausua kantamme erilaisia pormestari- tai kuntaohjelmia laadittaessa.

Antti Eskelinen
Toimitusjohtaja
Tampereen kauppakamari

Scroll to Top