Saavutettavuus painaa yritysten sijoittumispäätöksissä


Antti Eskelinen, Tampereen kauppakamari.

Vastuulliset ja kestävästi toimivat suomalaiset yritykset hakeutuvat hyvien liikenneyhteyksien ääreen ja helposti saavutettaville alueille.

Myös osaavan työvoiman läheisyys vaikuttaa myönteisesti yritysten ­sijoittumispäätöksiin. Yritysten toimintaympäristön ennustettavuus ja siinä tapahtuvat muutokset vaikuttavat ratkaisevasti yritysten kilpailukykyyn ja siten yritysten tulevaisuuden suunnitteluun.

Yli puolet yrityksistä valitsee sijaintipaikkansa näiden tekijöiden perusteella. Keskuskauppakamarin vuonna 2016 tekemä, valtakunnalliseen yrityskyselyyn pohjautuva selvitys osoittaa, että viisi tärkeintä yritysten sijoittumiseen ja toimintaedellytyksiin vaikuttavaa tekijää ovat sopivan työvoiman saatavuus, liikenneyhteydet, markkinoiden läheisyys, alueella on kasvukeskus sekä turvallinen ja viihtyisä elinympäristö. Tästä hyvänä esimerkkinä on Tampereen läntinen ohitustie, jonka varrelle on raken­tunut tiheästi erilaista elinkeinotoimintaa: palveluita, kauppaa ja teollisuutta.

Läntisen ohikulkutien eli valtatie 3:n ongelmana Tampereen kaupunkiseudulla on nykyisin liikenteen välityskyvyn riittämättömyys. Liikenteessä on suuria sujuvuusongelmia aamu- ja iltaruuhkan aikaan sekä ­viikonloppuisin. Sääksjärven ja Lakalaivan eritasoliittymien kohdalla on myös liikenneturvallisuuspuutteita. Valtatie 3:n liikenne lisääntyy tulevaisuudessa lähialueen muuta liikenneverkkoa nopeammin Tampereen seudun hyvin vahvasti kasvavan maankäytön vuoksi (Pirkanmaan Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus 2021). Tampereen seutukunta tarvitsee 2030-luvulla lisää kaavoitettuja työpaikka- ja teollisuusalueita sekä tontteja yritysten ja asukkaiden tarpeisiin. Ylivoimaisesti kestävin suunta seutu­kunnan kasvulle on etelä, joka on poliittisesti valmistellussa, voimassa olevassa maakuntakaavassakin varattu kasvun mahdollistajaksi.

Pirkanmaan liitto osallisti ja sitoutti nykyisen maakuntakaavan valmisteluvaiheessa elinkeinoelämää kaavatyöhön. Elinkeinoelämä hyväksyi ja tuki julkisen toimijan maakuntakaavapäätöksiä sekä linjauksia. Kestävän ja vastuullisen yritystoiminnan perusedellytys on ennustettava toimintaympäristö, johon yritysten tulee voida luottaa nyt ja tulevaisuudessa. Valtatie 3:n oikaisua ja niin sanottua kakkoskehää on vietävä eteenpäin perusteellisen valmistelun avulla vastuullisen elinkeinotoiminnan ja ­seutukunnan kasvun turvaamiseksi.

Antti Eskelinen, toimitusjohtaja, Tampereen kauppakamari

 

Scroll to Top