Matti Apunen.
Kun Säätytalon pöydissä koottiin kesällä hallitusohjelmaa, punainen kynä suihki yli erilaisia menoeriä.
Yksi karsittu kuluerä oli yritysten kehittämispalvelu, jonka kömpelö virkakielinen lyhenne on Kehpa. Se on ELY-keskusten tarjoama konsultointijärjestely pk-yrityksille. Sen karsimisella valtion kassaa tasapainotettiin noin kymmenellä miljoonalla eurolla.
Kun Kehpa sai kirveestä, otsikot eivät revenneet. ”Konsultointi” kuulostaa juuri sopivan joutavalta leikkauskohteelta. Kahvinjuontia! Höpöpuheita!
Kehpa on ollut olemassa 1990-luvulta saakka. Sen nimet ja muodot ovat vaihdelleet, mutta perimmiltään se on vakioitu palvelu, jossa pk-yritys saa kiinteällä 325 euron päivähinnalla ja 2–5 päivän paketteina apua esimerkiksi pääomitusongelmiin tai sukupolvenvaihdoksiin.
Palvelua on käyttänyt vuosittain yli 3000 pientä ja keskisuurta yritystä. Kun palvelun asiakkaat ovat kooltaan 5–50 työntekijän firmoja, asia koskee suoraan noin sataatuhatta suomalaista yrittäjää ja palkansaajaa.
Kehpaa toteuttavat käytännössä noin 400 laskentakonsulttia, joilta ELY-keskukset ostavat sertifioidun tuotteen. Konsultit toimivat asiakkaaseen päin yhtenä joukkona, joten Kehpa on tavallaan synteettinen yritys.
Konsultit ovat yksityisiä ammatinharjoittajia, joten järjestely ei syrjäytä ketään vaan pikemminkin käyttää fiksusti markkinoilla olevaa voimaa. Suhteellisen pienellä hallinnoinnilla pystytään kanavoimaan suuri määrä konsultointia.
Vakioidun järjestelyn etu on yksinkertaisuus. Pienet pk-yritykset ovat usein kokemattomia konsultoinnin ostajia, ja epävarmuutta lisäävät kollegoilta kuullut legendat törkeistä konsulttirahastuksista. Kehpassa loppusumma tiedetään eikä ylimääräisiä kuluja voi veloittaa.
Palvelun ehtona on asiakkaan antama laatuarvio. Palaute on ollut järisyttävän hyvää. Asteikolla 1–5 arvioiden keskiarvo on ollut 4,7.
Rahoituskonsultin ydinosaamista on tunnistaa yrityksen taloudellisia signaaleja, jotka voivat myöhemmin johtaa esimerkiksi rahoituskriisiin. Kun riippumatonta taloustähystäjää ei ole, yritys todennäköisesti varautuu huonommin kuin pitäisi. Päätöksiä tehdään ehkä liian myöhään, koska omistaja epäröi – tai sitten hän syöksyy hätäiseen investointiin, koska Lapin-majalla kaverit yllyttivät.
Asian ydin on tässä: palvelulle ei ole korvaajaa. Yrittäjät ovat pian yksin valintatilanteessa, joka voi olla heille kriittinen.
Kirjanpitäjä ei voi olla yrityksen neuvonantaja, ei myöskään tilintarkastaja tai pankinjohtaja. Pankinjohtaja valmistelee luottopäätökset, joten hänen on pidettävä etäisyyttä. Tilintarkastaja ei voi neuvoa yritystä, jota hän valvoo.
Kokeneiden tilintarkastajien mukaan hyvä tarkoitus voi kääntyä uhaksi yritystoiminnalle. Etäisyysvaatimus karsii myös asiallista kommunikaatiota yritysten kanssa, ja yrityksen tuntevat tilintarkastajat ovat kutistumassa vähäpuheisen verotarkastajan rooliin.
Haluaisin ajatella, että Kehpan karsiminen oli työtapaturma. Säätytalon karsintatavoite oli kiistatta iso, ja neuvottelujen hiostamassa kädessä kirves jotenkin vain lipsahti pöllistä polveen.
Matti Apunen