Matti Apunen.
Taloussanomat tarttui 25. tammikuuta ongelmaan, jonka ratkaisu näyttää olevan vaikeampi kuin kvanttitietokoneen kasaaminen. Lehti ihmetteli, miksi julkiset rakennushankkeet menevät jatkuvasti ns. pitkäksi.
Karuin esimerkki on Olympiastadion, jonka 190 miljoonan remontti paisui 337 miljoonaan. Myös Kruununvuorensillan budjetti ylittyi roimasti, vaikka sillan rakentamista ei ole edes aloitettu.
Näkyviä yksittäistapauksia, kyllä, mutta vaiva on tunnettu kaikilla tasoilla. Työ- ja elinkeinoministeriön ex-kansliapäällikkö Erkki Virtanen teki vuonna 2017 raportin, jonka mukaan valtion rakennushankkeet pääsääntöisesti epäonnistuvat.
Virtanen ehdotti, että julkisille urakoille pitää olla euro- ja prosenttimääräinen katto ja että maksu pitää voida tarvittaessa keskeyttää. Kuulostaa jämäkältä, paitsi että 50 metrin silta sadan metrin salmessa synnyttää huudon, jota ei kuuntele yksikään nykypoliitikko.
Ensimmäisen virheen tekee tilaaja. Hanke viritetään liian alhaiselle tasolle ja pohjaselvitykset ovat haperoita. Kannuste asian korjaamiseen on heikko, koska halpa hinta on helpompi saada läpi poliittisessa päätöksenteossa.
Urakan suunnittelijaa tuskin saa vastuuseen. Urakoitsija on optimisti hänkin, koska halpa tarjous voittaa helpommin kilpailun. Lisäksi hän tietää, että ylityspiikki ei hevin sulkeudu.
Ylitys ei oikeastaan haittaa lopulta muita kuin tilaajaa, siis veronmaksajaa. Ja koska ylityksen rasitus on alamaista kohden jaettuna minimaalinen, kukaan ei lähde barrikadeille.
Ratkaisuksi ongelmaan on tarjottu allianssiratkaisua. Se voi auttaa monimutkaisen hankintalain selättämisessä, mutta mikä oikeastaan estäisi allianssia lipsahtamasta samaan alibudjetoinnin ojaan kuin muutkin?
Julkiset hankkeet ovat usein ainutkertaisia, joten niille on vaikea osoittaa markkinahintaa. Jos olympiastadioneita olisi useita ja niitä korjattaisiin vuosittain, voisimme paremmin ottaa kantaa sen tai Tampereen ratikan kustannuksiin.
Pienemmissä ja arkipäiväisemmissä urakoissa markkinat toimivat paremmin ja tehokkuudelle on kannustin. Normaalin vuokratalon urakka ei voi mennä pahasti pitkäksi, koska muuten vuokrat nousevat liikaa ja asunnot jäävät käsiin.
Vanhan alan viisauden mukaan kiinteistöhuollon kilpailun voittaa se, joka halvimmalla lupaa jättää työt tekemättä.
Vakavasti puhuen ylläpitourakoissa on yritetty hakea tehokkuutta – ja ajettu vastapäiseen ojaan. Ennen teitä hoitivat alueellinen tiemestari ja muutama Sisu-kuski, joilla oli ajantasainen käsitys tienoon tarpeista. Nyt ylläpito on pitkä ketju, jonka päässä on ehkä keikkaduunari vailla paikallistuntemusta.
Vaivalla hankitut kilpailuhyödyt varisevat hankintaketjuun erilaisille läppärinräpsyttäjille. Työmaalla pitää olla työturvallisuuskoordinaattori, tietomallikoordinaattori, kosteudenhallintakoordinaattori, puhtauskoordinaattori ja rakennusterveysasiantuntija, joiden palkat pitää kattaa.
Kuntavaalit tulevat. Minun ääneni saa, jos tarttuu tähän teemaan. Ratkaisua en sentään tohdi toivoa, mutta palkitsen hyvän yrityksenkin.
Matti Apunen