Kestävässä kasvussa johdetaan ihmisiä ja tuloksia


Vilja Laaksonen, Aava & Bang Oy

Epävarmoina aikoina on erityisen tärkeää rakentaa luottamusta läpinäkyvän viestinnän avulla ja ylläpitää vuorovaikutteisuutta niin työntekijöiden kuin asiakkaiden suuntaan.

Arjessa tämä vaatii siitä, että vaikuttavuutta rakennetaan markkinoinnin, myynnin, viestinnän ja HR:n yhteispelillä.

Muutostilanteet koettelevat organisaatioiden kestävän ja vastuullisen johtamisen periaatteita. Kuluneet vuodet eivät ole olleet yrityksille helpoimpia: nopea inflaatio, kohonnut korkotaso ja epävarmuus kansainvälisellä kentällä näkyvät myös yritysten arjessa. Tuoreen tutkimuksen mukaan yrityksillä on kuitenkin vahva tahtotila panostaa kestävään kasvuun haastavista ajoista huolimatta.

Kestävän kasvumarkkinoinnin nykytilatutkimus 2024 kokoaa yhteen yli 280 päättäjän ja asiantuntijan aineiston. Vastaajista jopa 76 prosenttia arvioi, että myynnin, markkinoinnin ja työntekijäkokemuksen panostukset tulevat pysymään samana tai kasvamaan vuonna 2024. Vuonna 2022 vastaava luku oli 80 prosenttia. Kehittämisen painopisteinä nousivat esiin muun muassa esihenkilö- ja tiimityö, ­sisäinen viestintä, uusien asiakkaiden saaminen sekä asiakkuuksien kannattavuus.

Uudistuva lainsäädäntö ja sidosryhmien odotukset haastavat yrityksiä vastuullisuuteen. Tulosten mukaan kestävän kasvun teema on osin epäselvä yritysten arjessa. Vaikka esimerkiksi vastuullisuus nousi toistuvasti esiin organisaatioiden vastauksissa, puhuttiin siitä enemmän isojen tavoitteiden tai johtamisen yhteydessä. Vastuullisuus on tulevaisuuden arvo, mutta sen tulee olla myös arjen toimintaa. Riskinä on, että vastuullisuutta ­tarkastellaan arvona tai raportoitavana asiana eikä koko työyhteisön osaamisena.

Tulokset vahvistivat myös ymmärrystä siitä, että työntekijäkokemus ja asiakaskokemus ovat yhteydessä toisiinsa. Tulevaisuuden työntekijä- ja asiakaskokemuksen kehittäminen vaatii uudenlaista johtajuutta: kykyä eettiseen päätöksentekoon ja asiakasvalintaan, osallisuuden rakentamista sekä sosiaalista tietoisuutta ja ympäristövastuullisuutta. Arjessa kannattaa panostaa ainakin hyviin kuulemisen käytänteisiin. Ne auttavat tunnistamaan, mitkä asiat ovat työntekijöille ja asiakkaille merkityksellisiä.

Kestävässä kasvussa tarvitaan luottamusta ja rohkeutta. Väitän, että näitä kumpaakin rakennetaan, johdetaan ja ylläpidetään viestinnän avulla. Arjessa se voi tarkoittaa esimerkiksi selkeää johtamisviestintää, hyvää yhteispeliä myynnin ja markkinoinnin välillä sekä uudenlaisen ajattelumallin rohkeaa esiintuomista.

Paras strategia ei lopulta ole se, joka näyttää paperilla parhaalta. Paras strategia on se, joka herää eloon työntekijöiden ja asiakkaiden arjessa. Etenkin muutoksen keskellä tulevaisuuden näkymä voi olla sumea, ja silloin askeleita otetaan yksi kerrallaan. Näissä tilanteissa tarvitaan luottamusta, kriittistä ajattelua ja myös toimintaa. Ilman rohkeita edelläkävijöitä me tyydymme aina seuraamaan jonkun toisen edellä näyttävää valoa.​​​​​​​

Kestävän kasvumarkkinoinnin nykytilatutkimuksessa on kuvattu, millaista työntekijä­kokemuksen ja asiakaskokemuksen johtaminen on tänä päivänä johto-­ ja asiantuntija­tehtävissä työskentelevien vastaajien silmin. Tutkimuksen lukemalla saat lisätietoa tulevista muutoksen ajureista sekä uusia näkökulmia ­ja työkaluja kestävään johtamiseen. Lataa 100-sivuinen raportti: https://bang.fi/kestavakasvu

Vilja Laaksonen, toimitusjohtaja, viestinnän tohtori, Aava & Bang Oy

 

Scroll to Top