Pian puhutaan taas keskustan pysäköinnistä

Markus Sjölund.

Remontit Tampereen katukuvassa jatkuvat myös lähivuosina. Työmaita väistellessä on hyvä muistaa, että työmaat kuuluvat kasvavan ja investoivan kaupungin arkeen. Taustalla tehdään lisäksi paljon tulevaisuutta linjaavaa, strategista työtä.

Tutuiksi tulleet valkoiset aidat ympäröivät pian henkilöratapihan aluetta. Viinikankadun, Ratapihankadun ja Järvensivuntien liittymäalueen uudistaminen alkaa tänä vuonna. Myös Erkkilänsilta on remontoitavien kohteiden listalla.

Näkyvien muutosten lisäksi Tampereella päivitetään parhaillaan sekä pysäköintipolitiikan linjauksia että keskustan liikennejärjestelmäsuunnitelmaa. Molemmat katsovat vuoteen 2040 asti. Dokumenteissa määritellään aikanaan visio ja tahtotila, jonne pyritään, sekä tarvittavat toimenpiteet.

Tampereen nykyinen pysäköintipolitiikka on hyväksytty vuonna 2016. Pysäköintiä on kehitetty Tampereella tuolloin esitetyn vision ja sitä toteuttavien strategisten linjausten mukaisesti. Pysäköintipolitiikka päivitetään nyt vastaamaan tämän hetken haasteisiin, ja tulevaisuuden visiota tarkennetaan. Maailma on muuttunut, ja muun muassa mikroliikkuminen sähköpotkulautoineen on osa liikkumista. Ja tietysti on myös ratikka!

Tarve pysäköinnille ei ole kuitenkaan hävinnyt. Päinvastoin. Näyttää siltä, että meillä on tulevaisuudessakin tarve erilaiselle ja eripituiselle pysäköinnille. Myöskään maanalainen pysäköintivisio ei ole vielä valmis. Vuonna 2016 valmistelutyössä monen tulevaisuususkoa hallitsi MaaS-hybris, jossa vannottiin yhteiskäyttöautojen lisäksi kaupunkipyörien nimeen. Niiden läpimurtoa ei ole tullut. Toisaalta autokanta on alkanut sähköistyä ja latausmahdollisuuksien tarjonta haastaa miettimään asiaa edelleen.

Toinen tärkeä hanke on keskustan liikennejärjestelmäsuunnitelma. Siinä keskustan liikennettä kehitetään kokonaisuutena: kuinka keskustaan tullaan ja miten siellä liikutaan? Suunnitelmassa tarkastellaan kaikkia liikennemuotoja, käyttäjiä, palveluntarjoajia ja liikennevälineitä. Liikennejärjestelmäsuunnitelma ohjaa keskustan hanke- ja aluesuunnittelua kymmenen seuraavaa vuotta. Uutisointia ja aineistoa on koottuna tänne.

Pysäköintipolitiikan ja liikennejärjestelmäsuunnitelman päivittämisestä odotetaan lisätietoa jo alkukeväästä. Osa Tampereen kauppakamarin valiokunnista on seurannut valmistelua tiiviisti. Lähestymme varmasti jäsenistöämme asiassa vielä useaan kertaan.

Markus Sjölund
johtaja
Tampereen kauppakamari