Liikenne sujumaan

Toimitusjohtaja Antti Eskelinen, Tampereen kauppakamari.

Työmatkaliikenteen huomioiminen on Tampereen seutukunnan tärkein asia, jos haluamme todellisuudessa vastata haasteellisiin ilmastotavoitteisiin.

Kasvava kaupunkiseutu tarvitsee toimivan katuverkon sekä kehä- ja moottoritiet kaupunkiin ja kaupungista pois. Henkilöautoliikenne on jatkossakin keskeinen liikkumismuoto käyttövoimien kehittyessä yhä ympäristöystävällisempään suuntaan. Lisäksi tiestöt ja kadut ovat niin teollisuuden valmistuslinjoja kuin logistisia suonia nettiostosten ja teollisten tuotteiden virroissa.

Tampere on sitoutunut joukkoliikenteen kehittämiseen ratikkapäätöksellään. Ratikka pitää nopeasti laajentaa järjestelmäksi ja ottaa uusissa linjauksissa huomioon työpaikka-alueet sekä koko seutukunnan työmatkaliikenne ja liityntäpysäköinnit. Työmatkaliikenteen huomioiminen on Tampereen seutukunnan tärkein asia, jos haluamme todellisuudessa vastata haasteellisiin ilmastotavoitteisiin.

Raitiotietä tulisi pystyä hyödyntämään täysimääräisesti niin asiointi- kuin harrastusmatkoissakin, joista hyvinä matkakohde-esimerkkeinä ovat Hakametsä ja Kauppi. Lisäksi Pirkkalan suunnan jatkolinjauksissa tärkeä on Messu- ja Urheilukeskus, jossa yhdistyisivät sekä työmatkaliikenne että lasten ja nuorten harrastusliikkuminen. Pirkkahallilta löytyisivät myös valmiit liityntäpysäköintialueet ilman mittavia investointeja.

Valtio kerää vuosittain liikenteeltä veroina ja maksuina yli 8 miljardia, 8.000.000.000 euroa, mutta palauttaa sille ainoastaan vähän yli miljardin. Vastaavasti Ruotsi kerää liikenteeltä 9,5 miljardia ja palauttaa väylien ylläpitoon vuosittain 2,5 miljardia. Eron kyllä huomaa, kun ajaa Ruotsissa tai vertailee liikenteen hyötyjä ja riskejä.

Suomi tarvitsee merkittävän lisäpanostuksen ja uudenlaisia rahoitusratkaisuja infran kehittämiseen. Erittäin ajankohtainen on pääradan parantamisen suunnittelurahoitus. EU:n CEF-rahoitushaku päättyy helmikuun lopussa ja siihen hakuun valtion pitää osallistua.

Antti Eskelinen
toimitusjohtaja
Tampereen kauppakamari