Kauppakamarin ääni on Pirkanmaan yritysten ääni


Tampereen kauppakamarin toimitusjohtaja Antti Eskelinen.

Tampereen kauppakamari on ratkaisuhakuinen vaikuttaja ja tässä työssä sillä on vahva mandaatti jäsenkenttänsä laajuuden ansiosta.

Strategiakautemme on päättymässä. Kaudelle asetettu jäsenmäärän kasvutavoite saavutettiin. Vuonna 2019 meillä oli 2196 jäsentä, uusia jäseniä vuoden aikana tuli 232. Niistä 99 prosenttia oli yrityksiä.

Kauppakamari ei – ehkä monen käsityksestä poiketen – ole vain isojen yritysten edunvalvoja. Jäsenyrityksistä 52 prosenttia työllisti 5–49 henkilöä, 35 prosenttia alle viisi henkilöä. Suurimpia, yli 250 tekijää työllistäviä yrityksiä jäsenistä oli kolme prosenttia ja kymmenen prosenttia työllisti 50–249 henkeä. Kauppakamarille on tärkeää olla koko elinkeinoelämän edustaja, kun yritysten toimintaedellytyksiä – liikenneyhteyksiä, maankäyttöä ja kaavoitusta sekä osaavan työvoiman saatavuutta – pitää kehittää ja verkostoitumista ja kansainvälistymistä edistää.

Toimialoista vahvimmin edustettuna olivat palvelut, niitä jäsenistä edusti 53 prosenttia. Teollisuuden osuus oli 18, kaupan 13, rakentamisen 9 ja muiden alojen 7 prosenttia jäsenyrityksistä. Jäsenyrityksiä on kaikissa Pirkanmaan kunnissa.

Jäsenmäärä sekä jäsenyritysten koko ja rakenne vastaavat hyvin maakunnan elinkeinorakennetta. Jäsenistömme laajuus antaa kauppakamarille vaikuttavuutta ja mandaatin edustaa elinkeinoelämää niin yksityisen ja julkisen sektorin rajapinnassa kuin muissakin sidosryhmissä ja julkisuudessa.
Äänen kantavuutta vahvistaa sekin, että jäsenyritystemme liikevaihto ja henkilöstömäärä vastaavat 50:ttä prosenttia alueen yritysten kokonaisliikevaihdosta ja henkilöstöstä.

Edellinen strategiamme oli vahva kasvustrategia. Kevätkokoukseen valmistuva strategiamme vuosille 2020–25 antaa toiminnallemme suuntaviivat tuleville vuosille – sille, miten Tampereen kauppakamari kehittyy toimintaympäristönsä haasteiden ja jäsenistönsä tarpeiden mukaan.

Antti Eskelinen
toimitusjohtaja
Tampereen kauppakamari

Lisää jäsenasiaa ja jäsentilastot täällä.

 

Scroll to Top