Kauppakamariaamiaisten suosio kasvaa, verkostomme laajenee


Tapahtumakoordinaattori Katriina Nousiainen.

Olemme iloisia voidessamme kertoa, että Kauppakamariaamiaisten suosio on kasvanut huikeasti vuosi vuodelta. Järjestäjänä on ihanaa nähdä, kuinka tilaisuutemme luovat mahdollisuuksia uusien yhteyksien ja kumppanuuksien syntymiselle ja kuulumisten vaihtamiselle myös vanhojen tuttujen kesken.

Aamiaistilaisuudet syntyivät alun perin verkostoitumisen tukemiseen. Tiesittekö muuten, että konseptin tälle suositulle jäsenpalvelulle kehitti yhteyspäällikkömme Akira Ropo? Sittemmin siitä on tullut yksi tärkeimmistä keinoistamme ylläpitää verkostoja.

Pyrimme löytämään aamiaistapahtumille järjestäjäorganisaatioita laajasti eri toimialoilta, jotta voisimme tarjota mahdollisimman monipuolisia aiheita osallistujien liiketoiminnan ja asiantuntemuksen tueksi. Kasvaneen suosion seurauksena olemme myös lisänneet aamiaistapahtumien määrää. Järjestämme nykyään useita tilaisuuksia kuukaudessa. Silti kaikki tämän vuoden aamiaiset on jo varattu.

Osallistujien ja järjestäjien toiveesta tilaisuudet järjestetään lähes yksinomaan livenä paikan päällä, sillä kasvokkain tapahtuva vuorovaikutus luo parhaan osallistujakokemuksen.

Kauppakamariaamiaiset ovat osoittautuneet erinomaisiksi tavoiksi verkostoitua ja löytää uusia yhteistyökumppaneita, liidejä ja jopa uusia kollegoita. Tilaisuuksiimme ovat tervetulleita kaikki jäsenemme, olipa kyseessä sitten yritysjohtaja, yrittäjä tai asiantuntija.

Tervetuloa tunnelmaltaan rentoihin aamiaistilaisuuksiin!

Tutustu #kkaamujen tunnelmiin YouTube-kanavaltamme, jossa jaamme videoita tilaisuuksista. Aihe julkaistaan viimeistään kuukausi ennen tilaisuutta, mutta koko vuoden 2023 tilaisuudet löydät jo nyt Kauppakamariaamiaisten verkkosivuilta.

 

Scroll to Top