Vinkkejä arvonlisäveroissa ja tullimaksuissa säästämiseen

Tax Manager Kati Hirvonen ja Tax Associate Otto Montonen, PwC.

Arvonlisäveron vähennysoikeuden jakaminen yleiskuluissa

Jos yrityksellä on sekä verollista että verotonta toimintaa, tulee sen jakaa yleiskustannusten arvonlisävero vähennyskelpoiseen ja vähennyskelvottomaan osuuteen verollisen ja verottoman liiketoiminnan suhteessa. Jako voidaan tehdä esimerkiksi liikevaihdon, työtuntien, henkilömäärän, neliöiden tai muun sellaisen tekijän perusteella, joka kuvaa parhaiten ostojen käyttösuhdetta.

Verohallinto ei ole määritellyt tarkemmin, kuinka jako on tehtävä. Riittää, että kulujen jakautuminen voidaan perustella objektiivisesti ja se antaa mahdollisimman oikean kuvan kulujen kohdistumisesta eri toiminnoille. Yleisimmin käytettyä jakoa liikevaihtojen suhteessa ei tarvitse käyttää, jos jokin muu jakosuhde antaa tosiasiallisesti tarkemman lopputuloksen hankintojen jakautumisesta. Valitsemalla jakomallin huolellisesti yritys voi tehdä suuriakin säästöjä. Lisäksi on hyvä muistaa, että yrityksellä voi olla useita erilaisia jakoavaimia riippuen kulujen luonteesta.

Konsernin rahoitustoimintojen vaikutus vähennysoikeuteen

Arvonlisäverottomaan rahoitustoimintaan liittyvät kustannukset ovat pääsääntöisesti vähennyskelvottomia. Tietyissä tilanteissa on katsottu, etteivät konsernin emon vähennysoikeuteen vaikuta tytäryhtiöille annetut lainat tai muut sellaiset konsernin rahoitustoimet, kun nämä toimet ovat satunnaisia eikä niihin käytetä yhtiön resursseja. Asia on pitkään aiheuttanut epäselvyyttä emoyhtiöiden yleiskulujen vähennysoikeuden suhteen.

Jos emoyhtiöllä on rahoitustoimintoja, niiden vaikutus vähennysoikeuteen olisi emon edun mukaista selvittää. Huomiota tulisi kiinnittää myös hallintopalkkioiden veloittamiseen konserniyhtiöiltä sekä kustannusten kohdistamiseen konsernin sisällä oikeille yhtiöille.

Kiinteistöt yritysjärjestelyissä sekä yrityksen myyntitilanteissa

Erilaisissa yrityksen myyntiin ja muihin yritysjärjestelyihin liittyvissä tilanteissa on tärkeää huomata siirtyviin kiinteistöihin ja rakennuksiin liittyvät arvonlisäverokysymykset. Esimerkiksi kiinteistöön kohdistuvat uudisrakennus- ja perusparannuskustannukset voivat aiheuttaa merkittäviä ja yllättäviä arvonlisäverovaikutuksia, jos tällainen kiinteistö tai rakennus siirretään 10 vuoden sisällä tehdyistä rakennustöistä.

Jos kaupan suunnitteluvaiheessa ei huomioida arvonlisäverotusta, vaarana on, että osa rakennus- ja perusparannuskustannuksista joudutaan palauttamaan valtiolle. Seurauksena voi olla esimerkiksi kaupan peruuntuminen, jos mahdollinen ostaja joutuisi palauttamaan valtiolle myyjän vähentämiä arvonlisäveroja.

Maahantuontia harjoittavien yritysten tullien oikeellisuus

Arvonlisäverovelvolliset yritykset, jotka tuovat Suomeen tavaroita EU:n ulkopuolta ovat velvollisia suorittamaan maahantuonnista tullin Tullille ja arvonlisäveron Verohallinnolle. Yhtiöt ovat yleensä ulkoistaneet maahantuonnin tuontitullauksen eikä siten niillä siten välttämättä ole itsellään näkyvyyttä tai kontrollimekanismia sille, onko tuonnin tullaus hoidettu oikein.

Maahantuova yhtiö on kuitenkin itse vastuussa siitä, että tullit on hoidettu asianmukaisesti. Jos yritys on esimerkiksi käyttänyt vääriä tuontinimikkeitä tuomissaan tavaroissa, maksettu tulli ei vastaa todellisuutta. Maksettu tulli voi olla liian pieni tai usein myös liian suuri.

Tulli voidaan periä tai hakea palautuksena takaisin kolmen vuoden sisällä tullauksesta. Yhtiön maahantuomien tavaroiden oikeat tullausperusteet voidaan selvittää Tullilta pyydettävän tullausdatan perusteella. Optimoimalla tulliprosessit voidaan saada aikaan huomattavia säästöjä.

Huomioita tulee kiinnittää tuotteiden tullinimikkeistön oikeellisuuteen, kauppasopimusten hyödyntämiseen sekä tuonnissa että viennissä sekä mahdollisuuksiin erityistullimenettelyiden käyttämiseen yrityksen edun mukaisesti.

Kati Hirvonen
Tax Manager

Otto Montonen

Tax Associate

PwC auttaa yrityksiä kasvamaan, toimimaan tehokkaasti ja raportoimaan luotettavasti jatkuvasti muuttuvassa toimintaympäristössä. Apunasi on Suomessa yli 1000 asiantuntijaa ympäri maan. Palveluitamme ovat liikkeenjohdon konsultointi, yritysjärjestelypalvelut, veroneuvonta, lakipalvelut, riskienhallinta sekä tilintarkastus- ja muut varmennuspalvelut. Tarkoituksenamme on rakentaa yhteiskuntaan luottamusta ja ratkaista asiakkaidemme merkittävimpiä ongelmia. Twitter: @PwC_Suomi