Välimiesmenettelylaki kaipaa päivittämistä


Partner, CEO Lassi Kettula ja Lawyer Ida Koskinen, Asianajotoimisto Merkurius Oy

Välimiesmenettely mielletään yritysten välisissä suhteissa usein ensisijaiseksi riidanratkaisukeinoksi, minkä vuoksi välimiesmenettelyiden toimivuudella on keskeinen merkitys liike-elämälle. Tällä hetkellä voimassa oleva laki välimiesmenettelystä on annettu vuonna 1992, eikä sen sisältöön ole asiallisesti tehty juurikaan muutoksia kuluneiden 26 vuoden aikana.

Kuitenkin lain voimaantulon jälkeen yhteiskunnassa, tekniikassa ja taloudessa on tapahtunut suuria muutoksia, jotka näkyvät myös elinkeinoelämässä muun muassa ulkomaankaupan laajentumisena ja entistä kompleksisempina sopimussuhteina. Siten myös välimiesmenettelyn toimintaympäristö on muuttunut huomattavasti lain voimaantulon aikaisista oloista. Keskuskauppakamari onkin viime aikoina näkyvästi ajanut välimiesmenettelylain uudistamista.

Tuomioistuinprosessien ulkopuolisten riidanratkaisumenettelyjen kehittäminen on kirjattu pääministeri Juha Sipilän hallitusohjelmaan. Oikeusministeriö järjesti syyskuussa Välimiesmenettelyseminaarin, jossa elinkeinoelämän ja asianajoalan vaikuttajia kokoontui keskustelemaan välimiesmenettelylainsäädännöstä osana suomalaisten yritysten kilpailukykyä. Tarkoituksena oli mahdollistaa keskustelu siitä, onko nykyisessä välimiesmenettelylaissa ongelmia ja miten nämä mahdolliset ongelmat näkyvät oikeuskäytännössä.

Seminaarin yhteydessä oikeusministeri Antti Häkkänen ilmoitti hankkeesta välimiesmenettelylain uudistamistarpeiden tarkemmaksi arvioimiseksi. Häkkäsen mukaan luotettavan ja tehokkaan oikeusjärjestelmän rooli korostuu tulevina vuosina ja elinkeinoelämän nopea tahti edellyttää yhä enemmän toimivaa ja tehokasta riidanratkaisua.

Keskuskauppakamarin aloite

Seminaarin järjestämisen taustalla oli Keskuskauppakamarin joulukuussa 2016 tekemä aloite välimiesmenettelylain uudistamiseksi, jota kannattaa yli 200 elinkeinoelämän edustajaa. Keskuskauppakamari katsoi uudistamisaloitteensa yhteydessä julkistamassaan selvityksessä, ettei nykyinen välimiesmenettelylaki enää vastaa tyydyttävällä tavalla niihin ongelmiin, joita liike-elämän toimintaympäristön muutoksesta on aiheutunut kaupallisten riitojen käsittelylle ja ratkaisemiselle välimiesmenettelyssä. Selvityksen mukaan nykyisessä välimiesmenettelylaissa on useita vanhentuneita tulkinta- ja soveltamisongelmia, joita ehdotetaan tarkastettaviksi ja täsmennettäviksi uudistuksen yhteydessä.

YK:n mallilaki myös Suomeen

Välimiesmenettelylainsäädännön uudistaminen on tällä hetkellä ajankohtainen aihe myös maailmalla, ja muun muassa Ruotsissa on vastikään annettu esitys paikallisen välimieslainsäädännön uudistamisesta. Välimiesmenettely nähdään yhä etenevissä määrin vientituotteena ja valtiot pyrkivät lainsäädännöllisin toimin uudistamaan välimiesmenettelylakejaan käyttäjäystävällisiksi ja siten ulkomaisia toimijoita kiinnostaviksi.

Myös Suomessa kauppakamari kritisoi nykyistä välimiesmenettelylakiamme siitä syystä, että se poikkeaa osin merkittävästi kansainvälisistä välimiesmenettelykäytänteistä ja YK:n kansainvälisestä kaupallista välimiesmenettelyä koskevasta mallilaista (UNCITRALin mallilaki). Nykyisessä laissa on muun muassa kansainvälisesti poikkeuksellisia mitättömyyssäännöksiä, jotka vähentävät suomalaisen välimiesmenettelyn houkuttelevuutta ulkomaisten yritysten silmissä paikkana kansainvälisille välimiesmenettelyille.

Keskuskauppakamari korostaa välimiesmenettelyn asemaa merkittävänä kansallisena vientituotteena ja pitää tärkeänä välimiesmenettelylain uudistamista kansainvälisiä käytänteitä vastaavaksi, jotta Suomeen saataisiin kansainvälisiä liike-elämän riitoja ratkottaviksi. Myös oikeusministeriön tiedotteen mukaan välimiesmenettely tehokkaana ja luotettavana riidanratkaisukeinona toimisi vientituotteena ulkomaisen yritystoiminnan ja investointien houkuttelemiseksi Suomeen.

Keskuskauppakamarin ehdotuksen mukaan nykyisen lain puutteellisuudet korjattaisiin parhaiten implementoimalla UNCITRALin mallilaki Suomessa. Kyseinen mallilaki ei kuitenkaan ole tyhjentävä, joten sen säännöksiä voitaisiin täydentää, ottaen kuitenkin huomioon se, että täydennyksistä huolimatta kansallista lakia pidettäisiin edelleen UNCITRALin mallilakia vastaavana.

Pallo nyt oikeusministeriöllä

Välimiesmenettelyseminaarin jälkeen lain uudistamistarpeiden arviointi jatkui kirjallisen palautteen keräämisellä. Palautetta nykyisen lain toimivuudesta ja oikeuskäytännössä esiin nousseista ongelmista pyydettiin erityisesti välimiesmenettelyn parissa työskenteleviltä. Vastausaika palautteen antamiselle päättyi lokakuun alussa ja se, miten lain uudistaminen seuraavaksi etenee, selkiintynee oikeusministeriön käytyä läpi annetun palautteen ja sen yhteydessä esitetyt muutosehdotukset.

Lassi Kettula
Partner, CEO
Asianajotoimisto Merkurius Oy

Ida Koskinen
Lawyer
Asianajotoimisto Merkurius Oy

 

Scroll to Top