Laki & talous | 23.09.2022 05:55
HÄVIÄJÄ MAKSAA – VAI MAKSAAKO?
Johanna Renkola, Asianajotoimisto Roihu Oy.
Oikeudenkäyntikuluriski jakautuu riita-asioissa siten, että pääsäännön mukaan oikeudenkäynnin hävinnyt osapuoli määrätään korvaamaan jutun voittaneen osapuolen oikeudenkäyntikulut. Pääsääntöä on kritisoitu kohtuuttomaksi ja sen on sanottu heikentävän asianosaisen mahdollisuuksia viedä asiaansa tuomioistuimen käsiteltäväksi. Samaan hengenvetoon on esitetty huoli oikeudenkäyntikulujen määrästä.
Oikeudenkäymiskaaresta, eli oikeudenkäyntiä sääntelevästä laista, löytyy kuitenkin poikkeuksia kyseiseen pääsääntöön. Yksi on se, että tuomioistuin voi viran puolesta alentaa asianosaisen maksettavaksi tuomittavien oikeudenkäyntikulujen määrää, jos se katsoo täysimääräisen korvauksen olevan ilmeisen kohtuutonta. Tämän poikkeussäännön laajentamista on oikeusministeriön oikeudenkäyntikuluryhmä käsitellyt kesäkuussa julkaistussa mietinnössään.
Työryhmän mietinnön tavoitteena on pienentää oikeudenkäyntikuluriskiä sekä parantaa erityisesti yksityishenkilöiden mahdollisuutta saattaa asia tuomioistuimeen. Ehdotus juontaa juurensa toukokuussa 2021 valmistuneeseen oikeusministeriön arviomuistioon ”Oikeudenkäyntikulut riita-asioissa”. Arviomuistiossa on hahmoteltu 21 erilaista keinoa puuttua korkeiksi nousseisiin oikeudenkäyntikuluihin, joista kuitenkin ainoastaan kaksi on nyt päätymässä lainvalmisteluun.
Oikeusministeriön työryhmä on mietinnössään ehdottanut ensinnäkin, että kohtuuttomuustilanteissa tuomioistuimen tulisi voida alentaa nykyistä useammin asianosaisen maksettavaksi tuomittavien oikeudenkäyntikulujen määrää. Kohtuuttomuuden ei tarvitsisi olla ilmeistä. Käytännössä muutos merkitsisi sitä, että oikeudenkäynnin voittanut osapuoli saattaisi joutua useammin vastaamaan ainakin osin omista kuluistaan, eikä kaikkia kuluja määrättäisi häviäjän maksettavaksi. Työryhmän mielestä tämä pienentäisi oikeudenkäynnin taloudellista riskiä.
Toiseksi työryhmä on ehdottanut, että jatkossa yksityishenkilöiden oikeudenkäyntiavustajien tulisi ennen laajan riita-asian oikeudenkäyntiä antaa päämiehelle kirjallinen kuluarvio. Tämän on esitetty parantavan asianosaisten mahdollisuuksia arvioida realistisesti oikeudenkäynnin taloudellista riskiä.
Ehdotus on saanut kritiikkiä siitä, että sillä ei tosiasiassa tule olemaan vaikutusta oikeudenkäyntikulujen määriin, vaan lähinnä vain siihen, kenen maksettavaksi ne tulisivat – jos siihenkään. Tähän näkemykseen on helppo yhtyä. Mitä tulee kulujen etukäteisarviointiin, niin sen lakisääteisyys tuskin aiheuttaisi suurta muutosta. Jo tälläkin hetkellä päämiesten kanssa arvioidaan jutun taloudellisia riskejä ja se liittyy yleisesti olennaisena osana riita-asioiden oikeudenkäyntien hoitamiseen. Toisaalta on sanottava sekin, että täysin pitävän kuluarvion antaminen voi olla jutusta riippuen hyvin haastavaa. Prosessiin vaikuttaa myös ennakointimahdollisuuksien ulkopuolella olevia seikkoja.
Mikäli ehdotukset menevät läpi, kuinka paljon muuttuisi se, kenen maksettavaksi oikeudenkäyntikulut määräytyvät? Kysymys olisi jatkossakin poikkeussäännöstä. Tuomioistuimella on jo nykyisellään hyvinkin harkintavaltaa oikeudenkäyntikuluratkaisuissaan. Oikeuskäytännön myötä selvinnee, kuinka paljon ehdotus käytännössä laajentaisi tätä harkintavaltaa. Moni ehdotukseen lausunnon antanut taho on epäillyt ehdotuksen tosiasiassa epäyhtenäistävän oikeuskäytäntöä, ennen kuin asiassa saadaan linjoituksia korkeimman oikeuden ennakkoratkaisuissa.
Ehdotus on arvioitu esitettävän eduskunnalle tulevan talven aikana. Nähtäväksi jää, madaltuuko kynnys viedä asia tuomioistuimen ratkaistavaksi, jos kyseinen ehdotus johtaa lakimuutoksiin. Varmaa on kuitenkin se, että vastaus riippuu siitä, kenen asianosaisen näkökulmasta asiaa katsoo.
Johanna Renkola
Asianajaja, varatuomari, osakas
Asianajotoimisto Roihu Oy
