Due Diligencen hyödyt myyjän näkökulmasta


Julia Saraste, Asianajotoimisto Facta Oy.

Yrityskauppa on merkittävä järjestely niin ostajan kuin myyjänkin kannalta. Onnistunut yrityskauppa edellyttää huolellista valmistautumista, johon due diligence (DD) kuuluu usein olennaisesti.

Mikä on DD-tarkastus?

Yrityskaupan onnistumisen kannalta tärkeä esitoimi on kattava ennakkotarkastus eli due diligence -tarkastus, joka tehdään ostettavasta yrityksestä. Tarkastus tehdään yleensä aiesopimuksen allekirjoittamisen jälkeen, mutta ennen lopullisten kauppakirjojen allekirjoittamista ja kaupan toteuttamista. DD-tarkastus tehdään useimmiten monesta eri näkökulmasta, kuten operatiivisesta, taloudellisesta, verotuksellisesta ja juridisesta näkökulmasta, jotta voidaan kartoittaa kohdeyritykseen liittyvät mahdolliset riskit sekä määrittää kauppahinta. DD-tarkastuksen laajuus kuitenkin vaihtelee yrityskaupan mukaan. Tarkastuksen laajuuteen vaikuttavat esimerkiksi kaupan toteutustapa ja toimiala.

Tarkastus perustuu osin lakiin ja oikeuskäytäntöön, sillä ostajalla on selonottovelvollisuus kaupan kohteesta. Vastaavasti myyjällä on tiedonantovelvollisuus antaa ostajalle myyntikohteesta kaikki kauppaan vaikuttavat olennaiset tiedot. Kauppaoikeuden normit ovat tahdonvaltaista oikeutta, mikä tarkoittaa, että osapuolet voivat kauppasopimuksella sopia normeista poikkeavalla tavalla tai sopia, ettei niitä sovelleta lainkaan kauppaan. Monesti osapuolet sopivatkin kauppasopimuksessa, ettei kauppaan tule sovellettavaksi lainkaan esimerkiksi kauppalaki, vaan osapuolten oikeudet ja velvollisuudet määräytyvät ainoastaan kauppasopimuksen perusteella.

Miten myyjä hyötyy tarkastuksesta?

Vaikka DD-tarkastus toteutetaan yleensä ostajan toimesta, myös myyjän kannattaa olla prosessissa aktiivinen. Myyjän antama huolellinen selvitys yrityksen tilanteesta voi vähentää ostajan epävarmuutta ja vaikuttaa kaupan toteutumiseen. Mikäli DD-tarkastuksessa nousee esiin kohteeseen liittyviä riskejä, myyjä voi korjata ne ennakolta ja myös siten vaikuttaa myyntihintaan myönteisesti.

Huolellisesti tehty ja dokumentoitu DD-prosessi suojaa myyjää myös mahdollisilta oikeudellisilta ongelmilta. Ostaja ei voi perustellusti vedota kaupassa olleeseen virheeseen eikä vaatia hinnan alennusta tai vahingonkorvausta sellaisen seikan perusteella, joka on tullut DD-tarkastuksessa ilmi, kun tätä koskeva ehto on otettu myös nimenomaisesti kauppasopimukseen. Myös korvausvastuun rajoittamisen vuoksi myyjän intressissä on siis antaa ostajalle kattavat ja oikeat tiedot kohdeyrityksestä.

Osallistumalla aktiivisesti DD-prosessiin myyjällä on myös parempi asema neuvotella minkä sisältöisiin vakuutuksiin sitoutuu. Kauppasopimukseen otettavat ehdot ja vakuutukset ovat keskeisiä myyjän kaupan jälkeiseen aikaan kohdistuvien vastuiden ja velvoitteiden näkökulmasta. Jos myyjä antaa paikkansapitämättömiä vakuutuksia kauppakirjassa, myyjä saattaa joutua korvaamaan ostajalle vakuutuksen rikkomisesta aiheutuneen vahingon.

Vaikka myyjälle aiheutuu DD-prosessista kustannuksia, ovat ne myyjänkin kannalta perusteltuja ja voivat kompensoitua kohdeyrityksen hinnannousuna sekä myyjän oikeusturvan takaajana. Huolellisesti tehty DD-prosessi on myös myyjän etu ja auttaa varmistamaan, että yrityskauppa toteutuu sujuvasti ja mahdollisimman turvallisesti myös myyjän edut huomioiden.

Julia Saraste
osakas, asianajaja, varatuomari
Asianajotoimisto Facta Oy

 

Scroll to Top