Ukrainan sota vie rakentamisen kasvuodotuksilta terävimmän kärjen

Asuntorakentaminen on ollut viime vuodet Tampereella ja koko seutukunnalla hurjaa. Vaikka kiivain kasvu on taittumassa, aloitusten määrä pysyttelee edelleen korkeana.

Rakentamisen vauhti yltyi Tampereen kaupunkiseudulla historiallisen kovaksi viime vuonna. Tampereella kirjattiin tilastoihin 5200 aloitusta asuntorakentamisessa. Seutukunnalla aloitusten määrä oli lähes 7000.

– Liekö aloituksia ollut koskaan näin paljon? Ainakaan sitten 1990-luvun tällaista ei ole nähty, aprikoi johtava asiantuntija Markku Riihimäki rakennusalan asiantuntijayritys Forecon Oy:stä.

– Asuntoja on runsaasti tekeillä tänä vuonna ja niitä valmistuu paljon vielä ensi vuonnakin. Vaikka Tampere on vetovoimainen, väestö ei kasva niin paljon, että kysyntä ja tarjonta kohtaisivat. Aloituksissa tullaankin alaspäin reippaasti, ja silti pysytään hyvissä lukemissa.

Riihimäki muistuttaa myös korkojen noususta. Vaikka se on vielä vähäistä, sillä saattaa olla asuntokauppaa hidastavia vaikutuksia.

Koronapandemiasta melko hyvin selvinnyttä rakennusalaa koettelevat jo uudet vaikeudet. Rakennusteollisuus RT:n huhtikuun lopussa julkaisema jäsenkysely kertoo, että Ukrainassa käytävän sodan vaikutukset näkyvät tavalla tai toisella lähes kaikissa rakennusalan yrityksissä.

– Tilanne on nyt samankaltainen kuin ennen koronaa. Rakentamisen määrä oli silloinkin korkealla ja koronakriisiin tultiin erinomaisessa tilanteessa. Myös tästä vuodesta odotettiin hyvää, mutta Ukrainan sota vie kasvuodotuksilta terävimmän kärjen, Riihimäki sanoo.

Rakennusteollisuus RT:n jäsenkyselyn mukaan ongelmia tuottavat etenkin rakennusmateriaalien hintojen nousu ja saatavuusongelmat.

– Ukraina ja Venäjä ovat tärkeitä terästuottajia, joten seuraukset tuntuvat. Venäjältä on tullut varsinkin levyterästä, jota käytetään esimerkiksi sähkölaitteiden komponenteissa. Myös puuta on tuotu paljon Venäjältä. Pulaa on tietyistä puulajeista, mikä tarkoittaa aiempaa suppeampaa valikoimaa parketeissa, paneeleissa ja sisustuslevyissä. Yllättäviäkin saatavuusongelmia saattaa tulla. Lisäksi energian hinnan nousu nostaa myös länsimaissa tehtyjen tuotteiden hintaa, joten tekeminen on entistä kalliimpaa.

– Rakentajat ovat näiden asioiden kanssa painineet viime viikot. Uskalletaanko tarjota, mihin hintaan ja saadaanko tarvikkeita? Epävarmuutta on.

Rakennushankkeita viivästyy

Riihimäki ei ole vielä kuullut hankkeiden keskeytyksistä, mutta viivästyksistä on tietoa.

– Rakentajat joutuvat etsimään korvaavia materiaaleja. Sisutuspuolella voidaan jäädä odottamaan väliaikaisesti ja päättää työ myöhemmin. Väliaikaisratkaisuilla hankitaan aikaa, mutta vastaavasti ne kasvattavat kustannuksia.

– Kevätkuukausien mittaan nähtäneen aloitusten lykkäyksiä ja harkinta-ajat pitenevät. Joitakin yksittäisiä hankkeita jäänee toteutumattakin.

Ukrainalaisten rakennustyöläisten paluu kotimaahansa on kolhaissut työmaita.

– Tampereellakin ukrainalaisia on ollut, mutta enemmistö keskittyi pääkaupunkiseudulle. Heidän lähtönsä heijastuu kuitenkin koko Suomeen. Rakennusmiehiä on laajalti myös IVY-maista. Vaikka heillä ei ole suoranaista yhteyttä sotaan, Suomeen tulo voi olla aikaisempaa vaikeampaa.

– Työvoimapula rakennusalalla hellitti hieman koronan aikana, mutta nostaa jälleen päätään. Pula on alalle paha vastus.

Kokonaisnäkymät ovat kuitenkin kohtalaiset.

– Tampereella asuntomarkkinan näkymä on hyvä, sillä Tampereen väestönkasvu pysyi korkeana myös koronan aikana ja vetovoima näyttäisi jatkuvan. Toki energian ja rahan hinta ja inflaatio syövät ostovoimaa jonkin verran.

– Tampereella oli pieni hengähdystauko korjausrakentamisessa korona-aikana, mutta ammattimainen korjaaminen on lisääntynyt viime syksystä lähtien. Korjausrakentaminen kasvaa Tampereella nyt koko maata nopeammin.

– Huolta materiaalien saatavuudesta myös rauhoittelisin. Se on akuutti ja hetkellisesti hankala, mutta uskomme, että tilanne helpottuu. Tavaraa alkaa tulla muuta kautta, Riihimäki sanoo.


Teksti ja kuva Päivi Eskelinen