Tommi Evilä vahvistaa urheilun asiantuntemusta TESC-halliyhtiössä

– Haluan saada halliyhtiön voimaan hyvin, mutta totta kai myös hyvistä harjoituspaikoista huolehtiminen on tosi tärkeä asia, TESC:in hallituksen jäsen Tommi Evilä linjaa. Kuva Juho Sallinen.

Suomen Urheiluliiton valmennuspäällikkö ja entinen huippu-urheilija Tommi Evilä vahvistaa Tampereen Messu- ja Urheilukeskus Oy:ssä (TESC) kilpaurheilun ja liikunnan asiantuntemusta.​​​​​​​

Halliyhtiö perustettiin vuonna 2005, ja sen omistavat Tampereen kaupunki (2/3) ja Tampereen Messut Oy (1/3). Kiinteistöä on rakennettu ja muokattu merkittävästi varsinkin viime vuosikymmenen mittaan. Tällä hetkellä se on yksi Suomen suurimmista messu- ja urheilukeskuksista ja toimii myös monipuolisena kokouskeskuksena.

Tampereen kaupunginvaltuustoon kokoomuksen edustajana viime kuntavaaleissa valitulle Evilälle TESC on ensimmäinen hallituspaikka.

– Intressissäni on saada halliyhtiö voimaan hyvin, mutta totta kai hyvistä urheilun harjoitteluoloista huolehtiminen on myös tosi tärkeä asia, hän linjaa.

Tampere on kehittynyt tapahtuma- ja urheilukaupunkina kovaa vauhtia. Jääkiekon MM-kisat viime keväänä toivat Tampereen talousalueelle miljoonia euroja. Jotta Tampere pysyisi mukana tapahtumista käytävässä kilpailussa, tapahtumapaikkoja on Evilän mukaan kehitettävä ja pidettävä kunnossa jatkuvasti.

– Messu- ja urheilukeskus on iso kiinteistömassa, joten kunnossapidon tarpeita on paljon. Remontteja on toki tehty, ja tilat ovat nykyään käytettävässä kunnossa.

”Moukari on Suomen seuraava keihäänheitto”

SUL:n valmennuspäällikkönä Tommi Evilä on samalla tamperelaisen yleisurheilun edunvalvoja. Messu- ja urheilukeskus on yleisurheilulle tärkeä harjoittelupaikka. A-halli on urheilijoiden käytössä talvella ja B-halli käytännössä ympärivuotisesti.

– Tampere on rinkilajien, kiekon, kuulan ja moukarin, valtakunnallinen kehittämiskeskus, ja sen johtaminen on minun vastuullani. Tampereella harjoittelevat muutkin kuin näiden lajien Suomen huiput. Harjoitteluympäristöjen parantamisessa kaupunki on tehnyt hienoa työtä. Esimerkiksi Pirkkahallin heittopuisto saatettiin kilpailutasolle nopeasti. Sanonpahan vain, että moukari on Suomelle seuraava keihäänheitto.

TESC:iä koskevaa strategiatyötä tehdään parhaillaan. Evilä kertoo, että myös urheiluväen palautettu aiotaan kerätä tätä varten systemaattisesti. Urheilijat ja valmentajat ottavat harjoittelupaikkoja koskevissa asioissa yhteyttä muutenkin matalalla kynnyksellä, ”kuten pitääkin”.

– Suunnitelmien mukaan tulevaisuudessa ratikka kulkee Nuolialantietä pitkin Pirkkalaan, ja siksi Pirkkahallin kehittämistä kannattaa ajatella vahvasti tapahtumien kannalta, olivatpa ne messuja, musiikkia tai urheilua.

Tommi Evilä näkee messu- ja urheilukeskuksen myös Etelä-Tampereen liikunnallisen elämän keskuksena. Tämän toteuttamiseksi tarvitaan pysyviä, ympärivuotisia toimintoja.

– Etelä-Tampereelta puuttuu esimerkiksi uimahalli. Voisiko se tulla samalle tontille? Joskus tontille on ideoitu myös hotellia. Uimahalli vaatisi nykyisen kaavan muuttamista. Uimahallin toteuttaminen oisi näkemykseni mukaan mahdollista yhteistyössä Pirkkalan kanssa.

–Tampereella tehdään ja lyödään lusikkaa saveen tosissaan aina fokuksen mukaan. Meillä on nyt Viiden tähden keskustan kehittämisohjelma, mutta messu- ja urheilukeskuksen kehittäminen tulee ajankohtaiseksi ajallaan, Evilä sanoo.

Joukkuevoimalla eteenpäin

Tampereen Pyrintöä edustanut Tommi Evilä voitti urheilu-urallaan muun muassa pituushypyn MM-pronssia 2005 ja oli Suomen yleisurheilumaajoukkueen pitkäaikainen kapteeni. Kansainvälisen yleisurheiluliiton IAAF:n urheilijavaliokunnan jäsenenä Evilä toimi kaksi nelivuotiskautta 2009-2017.

Politiikassa ja yhteiskunnallisessa vaikuttamisessa hän näkee yhtäläisyyksiä urheilun kanssa.

– Minulla on joukkuelajitaustaa, sillä jalkapallo oli ykköslajini 17-vuotiaaksi asti. Allekirjoitan ajatuksen, että joukkue voi olla enemmän kuin osiensa summa. Ryhmässä on voimaa ja mahdollisuuksia.

– Tähänastisella valtuustotyön kokemuksella voi sanoa, että Tampereella työskennellään avoimella, puoluerajat ylittävällä tavalla. Kuulun sivistys- ja kulttuurilautakuntaan ja on ollut hienoa huomata, että lautakuntatyössä iso maali on yhteinen ja kaikille sama. Jengi vetää totta kai eri väreissä, ja väylät maalia kohti ovat erilaiset. Askelmerkit asetellaan kuitenkin siten, että ne tyydyttävät lopulta kaikkia, hän vertaa.


Teksti Päivi Eskelinen