Tampereen Messut valmistautuu toimitusjohtajan vaihdokseen

Tampereen Messut Oy:n toimitusjohtaja vaihtuu ensi vuoden alussa. Vetovastuun ottaa Tuomas Räsänen, joka perehtyy tehtävään syksyn ajan väistyvän toimitusjohtajan Hannu Vähätalon johdolla.
Tampereen Messut avasi syyskautensa Asta-messuilla. Messuyhtiön suurin yleisötapahtuma, Suomen Kädentaidot, aiotaan järjestää koronapassin avulla. – Valmiina ollaan pandemianjälkeiseen aikaan, Hannu Vähätalo (oik.) ja Tuomas Räsänen vakuuttavat.

Tampereen Messut avasi syyskautensa Asta-messuilla. Messuyhtiön suurin yleisötapahtuma, Suomen Kädentaidot, aiotaan järjestää koronapassin avulla. – Valmiina ollaan pandemianjälkeiseen aikaan, Hannu Vähätalo (oik.) ja Tuomas Räsänen vakuuttavat.

Kauppatieteiden maisteri Tuomas Räsänen aloitti Tampereen Messujen liiketoimintojen kehitysjohtajana syyskuun alussa. Hän siirtyi messujen palvelukseen Lindström Oy:n Etelä-Suomen tulosyksikön johtajan tehtävästä, jossa hän vastasi tulosyksikön liiketoiminnoista ja niiden kehittämisestä. Hän oli myös Lindström Suomen johtoryhmän jäsen.

– Lindström on tekstiilivuokrauksen markkinajohtaja ja perinteikäs perheyhtiö. Viihdyin hyvin, mutta kun sain viime keväänä Tampereen Messuja koskevan yhteydenoton, kiinnostuin. Mielikuvani toimialasta oli positiivinen, ja pidin Tampereen Messuja aktiivisena, tunnettuna ja arvostettuna toimijana, Räsänen sanoo.

Vuonna 1996 Tampereen Messuilla projektijohtajana aloittanut ja vuodesta 2000 messuyhtiötä toimitusjohtajana luotsannut Hannu Vähätalo täytti viime maaliskuussa 60 vuotta. Sen hän oli asettanut oman messu-uransa takarajaksi, mutta koronapandemia muutti suunnitelmat.

– Sovin messuyhtiön hallituksen kanssa jatkoajasta, ja jatkan perehdyttäjänä tämän vuoden loppuun asti. Näin toimitusjohtajan vaihdos kuuluukin tehdä.

Tuotekehitys kasvun ajurina

Tampereen Messut on noussut Vähätalon kaudella Suomen suurimpien messuyhtiöiden joukkoon.

– Toimialahan ei ole kasvanut kovasti, mutta messuyhtiönä olemme kasvaneet muita ripeämmin. Kasvu perustuu Tampereen hyvään sijaintiin, ja olemme satsanneet tuotekehitykseen. Tavoitteena on ollut tehdä yksi uusi tapahtuma vuosittain.

Myös palvelukonseptia on laajennettu ostamalla messurakentaja Expotec Oy, perustamalla oma ravintolayhtiö Finland Restaurants Oy sekä tapahtumayksikkö Finland Events, joka tuottaa yritystapahtumia.
Vähätalo kuvaa puolentoista vuoden pandemia-aikaa ”järkyttäväksi”. Lockdown tuli voimaan 13.3.2020 pahimpana mahdollisena hetkenä.

– Olimme juuri rakentaneet avajaisia vaille valmiiksi Konepaja-messut, joille oli tuotu koneita ympäri maailmaa Japania myöten. Messut purettiin ja koneet lähetettiin takaisin, mistä syntyi ensimmäiset tappiot.

Normaaliaikana Tampereen Messut järjestää vuodessa kahdetkymmenet messut. Pandemia pysäytti toiminnan ajoittain kokonaan. Joitakin messuja on jouduttu siirtämään neljästi, useimpia 2-3 kertaa. Siirtäminen merkitsee, että työtä tehdään monikertainen määrä, mutta ilman tulosta.

Positiivista pandemiassa oli, että se sai testaamaan uusia järjestämistapoja. Esimerkiksi Alihankinta-messut järjestettiin kertaalleen virtuaalitapahtumana.

– Kokemus oli mielenkiintoinen. Se vahvisti käsitystämme, ettei messuja voi viedä kokonaan verkkoon, mutta hybridimalli on mahdollinen. Etäosallistuminen tuottaa lisäarvoa heille, jotka eivät syystä tai toisesta pääse fyysisesti paikalle.

Hybridimalli eli tapahtuman toteuttaminen osittain verkossa on käytössä Alihankinta 2021 -messuilla, jotka järjestetään 21.–23. syyskuuta.

Pakollinen koronapassi käyttöön?

Hannu Vähätalo arvioi, että Tampereen Messut selvisi pandemiasta muita messuyhtiöitä paremmin.

– Nyt olemme jälleen täydessä iskussa tekemässä messuja. Tapahtumat eivät ole tietenkään vielä sillä tasolla kuin ne olivat ennen pandemiaa, mutta messukausi on saatu avattua.

Tänä syksynä aiotaan järjestää viidet messut, mikä on enemmän kuin yleensä syksyisin. Tapahtumien terveysturvallisuus suunnitellaan tiiviissä viranomaisyhteistyössä. Lisäksi Tampereen Messut valmistelee muiden suurten messujärjestäjien kanssa koronapassin käyttöönottoa. Kyseessä on Omakannasta puhelimeen ladattava tai tulostettava todistus koronarokotuksista, tuoreesta negatiivisesta testituloksesta tai siitä, että tauti on sairastettu. Passin esittäminen olisi pakollista.

– Koronapassi olisi ensi kertaa käytössä Suomen Kädentaidot-messuilla, jotka voitaisiin toteuttaa näin omassa kuplassaan ilman henkilörajoituksia. Tapahtuma on marraskuussa, joten siihen mennessä koronapassi voi olla käytössä jo koko Suomessa. Myös väestön rokotuskattavuus voi tuolloin olla jo korkea.

Luottavaisesti loppuvuoteen

Tuomas Räsänen uskoo, että Tampereen Messut toipuu pandemian vaikutuksista nopeasti.

– Asiakkaiden kanssa keskusteltaessa nousee esille patoutunut kysyntä messutapahtumille ja fyysisille kohtaamisille, hän sanoo.

Hannu Vähätalo jättää messuyhtiön, mutta ei liike-elämää. Vähätaloilla on kaksi perheyhtiötä, Go Go Liikuntakeskus ja Go Go Express. Hannu Vähätalo jatkaa jälkimmäisen toimitusjohtajana ja molempien yhtiöiden hallituksen puheenjohtajana.


Teksti ja kuva Päivi Eskelinen