Sormet rakentamisen pulssilla

<p><em>– Foreconin tuottamalle ennakointitiedolle on kysyntää. Raportit yrityksille ovat pääosin luottamuksellisia. Suurelle yleisölle tunnetuin julkaisumme on vuotuinen Pirkanmaan rakennusbarometri, sanovat Markku Riihimäki (vas.) ja Pekka Pajakkala.</em><br></p>

– Foreconin tuottamalle ennakointitiedolle on kysyntää. Raportit yrityksille ovat pääosin luottamuksellisia. Suurelle yleisölle tunnetuin julkaisumme on vuotuinen Pirkanmaan rakennusbarometri, sanovat Markku Riihimäki (vas.) ja Pekka Pajakkala.

Rakentamisen seurantaan ja ennakointiin erikoistuneessa Foreconissa tiedetään, mihin suuntaan suomalainen rakennusala on menossa.

Foreconilla on vahvat juuret Valtion teknillinen tutkimuskeskus VTT:n 1970-luvulla perustamassa rakentamisen markkinoiden seurannan tutkimusyksikössä. VTT:n organisaatiomuutosten seurauksena yksikön toiminta ja iso osa henkilöstöstä siirtyivät vuonna 2013 perustettuun Foreconiin.

– VTT:n aloittama rakennusmateriaalien kysynnän ennakointi rakennustuotevalmistajille ja -kaupalle on edelleen yksi tärkeimmistä palveluistamme. Ennakointi on tärkeää, sillä se auttaa yrityksiä suuntaamaan liiketoimintaansa oikein, sanoo toimitusjohtaja Markku Riihimäki.

Pekka Pajakkala on toiminut ennakoinnin johto- ja asiantuntijatehtävissä VTT:n tutkimusyksikön perustamisesta lähtien. Ennakointi-, laskenta- ja analyysimalleille sekä muulle tutkimukseen perustuvalle tiedolle riittää hänen mukaansa hyvin kysyntää.

– Rakentaminen on monitahoinen erikoisala, jonka ennakointi vaatii hyvää osaamista. Meidän otteemme koko rakennusmarkkinasta perustuu rakentamisen osasektoreiden tuntemukseen ja painottamiseen. Siksi ei ole ihme, että iso osa asiakkaistamme – esimerkiksi betoniterästeollisuus – on seurannut meitä VTT:n ajoista asti.

Merkittäväksi asiakasryhmäksi ovat viime vuosina nousseet Suomessa toimivat, ulkomaisessa omistuksessa olevat isot rakennustuotevalmistajat ja rakennusliikkeet. Ne tarvitsevat puolueettomia, ulkopuoliseen näkemykseen perustuvia markkinaselvityksiä pääkonttoreitaan varten.

Verkostoa Euroopassa, palvelutoimintaa lähellä

Forecon seuraa ja ennakoi rakentamisen toimintaympäristöä ja suhdanteita myös kansainvälisesti. Se on kansainvälisen rakentamisen Euroconstruct -asiantuntijaverkoston Suomen edustaja.
Verkosto julkaisee kahdesti vuodessa Euroopan rakentamisen ennusteen, jonka kokoamiseen osallistuvat kaikki jäsenorganisaatiot.

– Raportti sisältää hyvää tietoa rakennusalan toimijoille resurssien suuntaamista, markkinoiden kohdentamista ja tuotannon mitoitusta varten, Riihimäki kertoo.

Viime vuosina uusia kansainvälistymisen toimia on suunnattu lähialueille Baltiaan ja Pohjoismaihin.

– Yhä useammat suomalaisyritykset toimivat lähialueilla, jolla myös me haluamme olla läsnä palvelemassa niitä.

– Muun muassa rakennuskonevuokraamot ovat vahvistaneet asemiaan Baltiassa. Olemme soveltaneet Suomen markkinoista kehitettyä tietoa ja osaamista sikäläisen konevuokramarkkinan koon määrittämiseksi ja kysynnän ennakoimiseksi.

Tietoa asuinrakentamisen suurista vaihteluista

Yksi Foreconin tärkeistä osaamisalueista on uusien asuntojen paikkakuntakohtaisen tarpeen ennakointi.
– Olemme selvittäneet viime vuosien rajun asuntorakentamisen kasvun syitä ja taustoja. Kasvua ovat kirittäneet nykyinen nollakorkotaso, vuokra-asumisen suosion kasvu sekä yksityisten ja ammattisijoittajien mukaantulo asuntomarkkinoille, Riihimäki ja Pajakkala kertovat.

Asuntojen tarjonta ylittää kysynnän jo nyt, mutta uusien asuntojen määrä kasvaa edelleen vauhdilla.

– Uusien asuntojen tarve määrittyy pääosin väestömuutosten, muuttoliikkeen ja uusien asuntokuntien määrän perusteella. Ylitarjonta merkitsee, että kilpailu uusien asuntojen ostajista ja vuokralaisista kiristyy.

– Vuokrien nousu on jo pysähtynyt tai kääntynyt laskuun uusissa, yksityisissä vuokrasopimuksissa. Myös asuntojen hintojen on ennakoitu laskevan ensi vuonna muutamaa kasvukeskusta lukuun ottamatta.

Palveluja ilmastonmuutoksen torjuntaan

Foreconissa on mietitty viime aikoina myös rakennusalan roolia ilmastonmuutoksen torjunnassa.

– Yksittäisten rakennusten ilmastovaikutuksista tiedetään, mutta koko rakennuskantamme ympäristövaikutuksista ei ole tarpeeksi tietoa. Niiden arvioinnissa Suomessa ollaan vielä lähtökuopissa.
Forecon aikoo osallistua eri rakennusmateriaalien hiilijalanjäljen arviointiin. Kehitteillä on suurille kiinteistönomistajille suunnattu palvelu, jolla arvioidaan rakentamisen, korjaamisen ja purkamisen ympäristövaikutuksia.

– Tunnemme suomalaisen rakennuskannan ja meillä on paljon tietoa, jota voi käyttää ympäristöystävällisen rakentamisen ohjeistamisessa, Riihimäki ja Pajakkala sanovat.


Forecon Oy

– Perustettu 2013, asiantuntijoita 8.
– Liikevaihto 700 000 euroa vuonna 2018, tulos noin 17 % liikevaihdosta.
– Palvelut: rakennusmarkkinoiden seuranta ja ennakointi, rakennustuotteiden ja -tuotannon kysynnän ennakointi, tutkimukset ja kyselyt, rakentamisen vaikuttavuus ja kilpailutilanne.

– Asiakkaat: rakennustuotevalmistajat ja -kauppa, rakennusliikkeet, sijoittajat, pankit, julkiset toimijat.


Teksti ja kuva Päivi Eskelinen