Pirkanmaan koulutusryhmä esittää 15 miljoonan euron lisärahoitusta

Pirkanmaan koulutusryhmä esittää työministeri Tuula Haataiselle toimittamassaan kannanotossa 15 miljoonan euron lisärahoitusta ammatillista osaamista vahvistaviin ja rekrytointia nopeuttaviin toimiin.


Oppivelvollisuuden laajentuminen ja oppivelvollisten toisen asteen koulutuksen maksuttomuus 20 ikävuoteen asti aiheuttavat lähivuosina lisäystarvetta myös toisen asteen koulutukseen rahoitukseen. Kuva Laura Vanzo, Visit Tampere

Koulutustyöryhmä painottaa, että maakunnan kasvu on otettava huomioon opiskelijamääriä kohdennettaessa kaikilla koulutusaloilla. Pirkanmaalla uusien aloituspaikkojen tarve on 1760. Lisäksi oppivelvollisuuden laajentuminen ja oppivelvollisten toisen asteen koulutuksen maksuttomuus 20 ikävuoteen asti aiheuttavat lähivuosina lisäystarvetta toisen asteen koulutukseen rahoitukseen. Työelämän osaamistarpeiden muuttuminen lisää painetta toisaalta aikuiskoulutukseen.

Heinäkuussa Pirkanmaalla avautui yli 10 000 uutta työpaikkaa. Työttömien työnhakijoiden määrä oli 28 535 henkilöä, jossa on laskua vuositasolla 10 106 henkilöä.

– Jatkuvasti avoinna olevien työpaikkojen suuri määrä Pirkanmaalla kertoo työvoiman tarpeen merkittävästä kasvusta. Osuvilla toimenpiteillä työllisyysastetta voidaan nostaa tehokkaasti ja samalla hyödyntää yritysten kasvun mahdollisuudet täysimääräisesti, sanoo Pirkanmaan koulutusryhmän puheenjohtaja Peer Haataja Tampereen kauppakamarista.

– Kasvaviin maakuntiin, kuten Pirkanmaalle on tärkeää lisätä pysyvästi kasvun huomioiva määrä koulutusresurssia, jotta tarjolla oleviin työpaikkoihin löydetään osaavia tekijöitä, sanoo kehityspäällikkö Marko Koskinen Pirkanmaan liitosta.

Koulutusryhmän mukaan lisäresursseja on tärkeää suunnata aloille, joilla on kohtaanto-ongelmia. Pirkanmaalla näitä ovat etenkin sosiaali- ja terveysala, kone- ja metalli sekä majoitus- ja ravitsemusala.

Kannanotossa vaaditaan lisäksi ammatillisen koulutuksen tulevaisuusinvestointien vakinaistamista. Koulutuksen rahoituksen pirstaleisuutta on vähennettävä, perusrahoitusta korotettava ja rahoitustaso palautettava takavuosina tehtyjä rahoitusleikkauksia edeltäneelle tasolle.

Aloituspaikka- ja lisärahoitustarpeet on kerätty Pirkanmaan koulutusryhmän koulutusorganisaatioilta.

Pirkanmaan koulutusryhmään kuuluvat Tampereen kauppakamari, Teknologiateollisuus, Pirkanmaan Yrittäjät, Tampereen seudun ammattiopisto, SASKY koulutuskuntayhtymä, Valkeakosken seudun koulutuskuntayhtymä, Tampereen Aikuiskoulutuskeskus, Ahlman, Tampereen ammattikorkeakoulu, Tampereen yliopisto, Pirkanmaan ELY-keskus, Pirkanmaan TE-toimisto, Keskusjärjestöt AKAVA, SAK ja STTK, Pirkanmaan liitto sekä Akaan, Tampereen ja Sastamalan kaupungit.

 

Scroll to Top