Kestävyysraportointi muuttuu, tarinoiden sijaan vaaditaan tuloksia

EU ohjaa elinkeinoelämää entistä pontevammin kohti hiilineutraaliutta. Tavoitteeseen ohjataan säännöspaketeilla ja rahalla. Vastuulliset ja kestävyysraportointinsa huolella hoitavat yritykset ovat tulevaisuudessa vahvoilla, kun rahoittajat tekevät investointipäätöksiä.

Kauppakamarin online-aamu tarjosi tuhdin tietopaketin vastuullisuuden mittaamisesta ja kestävyysraportoinnista. Ajankohtainen aihe houkutteli linjoille runsaasti kuulijoita.

– Vastuullisuus on entistä enemmän esillä vauhdilla etenevän ilmastonmuutoksen takia ja myös siksi, että vastuullisuuden raportointiin – jota nykyisin kutsutaan kestävyysraportoinniksi – on tulossa uutta sääntelyä, online-aamun asiantuntija, ympäristövastuullisuuden konsultti Pirjo Virtanen Greenstep Oy:stä kertoi.

Jos kestävyysraportoinnin muutoksen tiivistäisi kahteen sanaan, ne olisivat Virtasen mukaan tarinoista tuloksiin.

– Ennen yritykset kertoivat, mitä tehdään. Nyt niiden on esitettävä määrätietoinen suunnitelma, joka tuottaa kestäviä tuloksia julkistettaviksi.

Pirjo Virtanen siteerasi amerikkalaisen sijoitusrahaston Black Rockin toimitusjohtajaa Larry Finkiä. Tämä on todennut, ettei tavoitteena ole yksinomaan pelastaa maapallo. Rahoittajina he vaativat yrityksiltä myös valintojen ja vastuullisuuden strategiaa, jolla varmistetaan, että yritysten arvo kehittyy eli ne ovat tulevaisuuskelpoisia.

– Kaikilla toimialoilla muutoksia edessään 15 seuraavan vuoden aikana, ja viisaat valmistuvat siihen ajoissa, Virtanen muistutti.

Vastuullisuusaamussa avattiin myös termiviidakkoa.

– Lyhenteiden ja käsitteiden ei ole tarkoitus olla miinakenttä, joka pelästyttää. Sisältöjen tunteminen avaa vastuullisuuden taustalla olevia asioita. On hyvä opetella myös puhumaan yhteistä kieltä vastuullisuudesta ja kestävyysraportoinnista.

ESG (environment, social, governance) on kattavin vastuullisuustermi, mutta vastuullisuudesta puhutaan myös monilla muilla samantapaisilla lyhenteillä. Viitekehykset ovat erilaisia ohjeistuksia, jotka kertovat, miten vastuullisuuden ja kestävyyden numeroista tulkitaan eri asioita. Kuva: Greenstep Oy

– Korostan aina, ettei kyse ole raportointiharjoituksista, vaan kaiken ytimessä on vastuullinen liiketoiminta : yrityksen on tiedettävä, mitä ja miten se tekee. Vastuullisuustekojen on oltava oikeassa suhteessa yrityksen toimintaan ja strategiaan, myös johtamiseen ja hyväön hallintotapaan.

Miten vastuullisuusasiat sitten ovat näkyneet yrityksissä tähän asti?

– Vastuullisuus on esimerkiksi järkevää energiankäyttöä, kestäviä hankintoja, kierrätystä, tietoturvasta ja henkilöstön hyvinvoinnista huolehtimista... Kyse ei ole uusista asioista.

– Suurin muutos on, että tähän mennessä jokainen yritys on voinut valita tärkeänä pitämänsä asiat ja reagoida niihin. Nyt kuljetaan kohti yhdenmukaisuutta. Uudet säännökset määrittävät, mitkä asiat raportoidaan ja millä tavalla.

Säännökset ovat SFDR (Sustainable Finance Disclosure Regulation), CSRD (Corporate Sustainability Reporting Directive) sekä EU-taksonomia. Viimeksi mainittu on luokitusjärjestelmä, joka listaa ympäristön kannalta kestäviä taloudellisia toimia.

Lue Pirjo Virtasen artikkeli EU:n vihreän kehityksen ohjelmasta Green Dealista ja elinkeinoelämää ohjaavista uusista säännöksistä.


Teksti Päivi Eskelinen